Iloisia uutisia

Pienikin ilonaihe näin korona-aikojen keskellä tuntuu piristävän.  Aikaisemmin viikolla kerrottiin, kuinka ”demarit” olivat nousseet ohi ”persujen”.  Kyse toki oli vain mielipidekyselyistä, mutta onhan suunta kuitenkin oikea, vaikka en SDP:n kannattaja olekaan.

Tämän aamun Keskisuomalainen räväytti sitten oikean ilopommin: vihreiden kannatus Jyväskylässä on romahtanut.

Olen toki joskus ollut jopa ”persujen” jäsen, mutta ”halla-aholaisten” vallankaappauksen jälkeen aloin vain surra puolueen kohtaloa. Vihreiden arvoja kannatin siihen asti, kun liike ei vielä ollut puolue, mutta politisoituaan porukka rupesi politikoimaan ja ns. vihreät arvot jäivät sanahelinäksi.

Niinhän se on, että jokainen saa tykätä mistä haluaa, mutta joku rotihan sitä kuitenkin pitäisi olla. Eivät vihreät ole pahoja ihmisiä, mutta hei eivät tiedä, mitä tekevät. Päämäärät ovat ihan hyviä, mutta keinot eivät oikein toimi.  Hyvänä esimerkkinä ovat tulimyllyt ja sähköautot. Kumpikaan innovaatio aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Vihreät ovat siis ainoastaan haitallisia, mutta päinvastoin kuin ”persut”, jotka ovat suorastaan vaarallisia. Tähän johtaa yleensä kaiken vastustaminen, ja joskus saattavat keinotkin mennä yli äyräittensä.

Poliittisen kannatuksen nostamiseen tämä on tietysti hyvä keino, sillä melkein jokainen ihminen vastustaa jotain. Jos joku puolue sattuu vastustamaan samaa asiaa, kokee ihminen tämän porukan hengenheimolaisekseen ja muut asiat jäävät huomaamatta. Tällöin saattaa tapahtua, että ihminen äänestää omia tavoitteitaan vastaan.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että meillä on aivan liikaa puolueita, en oikein jaksa tukea vanhoja puolueita.

Suomessahan ei ole tapan korjata tehtyjä virheitä, vaan mieluummin tehdään joku ”sote” tai koulu-uudistus, joka ei yleensä tuo parannusta mihinkään. Tällaisiin ”organisaation uudistuksiin” sortuvat monesti myös yritykset, joiden luulisi osaavan punnita haittoja ja hyötyjä keskenään.  Tuo edellä oleva ei koske enää minua, mutta jonkinlaista poliittista reformaatiota kyllä kaipaisin. Sellaisen uudistuksen päämääränä tuli olla puolueiden lukumäärän rajoittaminen esimerkiksi kolmeen tai korkeintaan viiteen.  Oletan, että tällöin puolueet keskittyisivät asioihin enemmän kuin oman valtansa kasvattamiseen.

Kansanedustajien syytekynnys pitäisi asettaa samalle tasolle kuin muidenkin ihmisten. Ehkä jopa hieman alemmaksikin, sillä luulisi tuon porukan edustavan rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Pieninkin rikokseksi luokiteltava teko olisi nähtävä niin vakavana, että se johtaisi automaattiseen erottamiseen parlamentista.  Ei myöskään ole oikein, että kansanedustajat itse saavat äänestää omasta luottamuksestaan. Näinhän käy silloin, kun hallitus on muodostettu kansanedustajista.

Ei kahden tehtävän palkka ole ainut epäkohta.  Jos ja kun kansanedustaja nimetään hallitukseen, tulisi hänen tilalleen eduskuntaan kutsua varamies.

 

 

Omistajan oikeudet

Jotenkin epäloogiseltahan tuntuu valtion suhtautuminen esimerkiksi Finnairin toimiin, ja omistajaohjausministerikin vetäytyy sanonnan ”pörssiyhtiö” taakse.  Tottahan se varmaan onkin, että pääsääntöisesti pörssiyhtiöt päättävät asioistaan itsenäisesti. Tämä ei kuitenkaan aina ole pätevä selitys.  Jos oletetaan, että omistajat eivät saa mitenkään puuttua yhtiön asioihin, täytyy myös hyväksyä se tosiasia, että yhdelläkään omistajalla ei ole myöskään velvollisuutta rakentaa minkäänlaisia pelastuspaketteja, jos yhtiöllä on vaikeuksia.  Jos osaomistajana on valtio, on tässä suhteessa oltava erityisen tarkka, sillä jaettavana on veronmaksajien rahat.  Meidän edustajina yhtiön suuntaan on omistusohjausministeri, joka ei yksinkertaisesti voi sanoa, että ei hänellä ole valtaa puuttua pörssiyhtiön asioihin.

En tunne juridiikkaa niin hyvin, että voisin väittää ministerin olevan väärässä, mutta jos tuo kaikki on totta, on lakia mahdollisimman pian muutettava.

Jos ministeri ei pysty suojaamaan minun rahojani, niin kiellän veroeurojeni käyttämisen Finnairin tukemiseen.  Tiedän toki, että ei tämä kielto mihinkään vaikuta, mutta kyllä minulla pitäisi olla siihen oikeus.

Minun mielestäni valtion omistamissa yhtiöissä tulisi valtiolla olla aina veto-oikeus aina kun tuntuu siltä, että kyseessä on yleisen edun vastainen menettely.

Kuten varmaan arvasittekin, on tässä tapauksessa kyse maakuntakentille tapahtuvasta liikennöinnistä, jota ei edes yritetty tehdä kannattavaksi. Tärkeää oli ainoastaan saada kannattavuutta paremmaksi ulkomaanreiteillä. Kaksin käsin kahmitaan valtion tukea, täysin välittämättä siitä, mitä toimenpiteet vaikuttavat yleiseen etuun.

Toki myönnän, että jotain pitäisi tehdä, sillä ei ole kohtuullista, että lento Helsingistä Jyväskylään maksaa saman kuin lento Helsingistä Hampuriin.  Minä käyn kyllä mielelläni ulkomailla, mutta ei ulkomaanliikennettä voi tukea kotimaan liikenteen kustannuksella. Tähän tulee ministerin ehdottomasti puuttua.

Myös lentoliikenne on osa julkisia palveluja. Se voi tapahtua osittain yhteiskunnan kustannuksella, mutta sen tulee olla kaikkien yhtäläisesti käytettävissä, siinä määrin kuin se on mahdollista.

Tuo 700 000 000 € ”koronatuki” tulisi ehdottomasti jäädyttää niin pitkäksi aikaa kuin Finnairin ”lentolakko” kestää.

Uskon, että hyvin moni ns. halpalentoyhtiö olisi valmis tulemaan Suomen sisäiseen liikenteeseen niillä hinnoilla, joita Finair on perinyt kotimaan matkoista.

Haukutaan hallitusta

Olen jo elänyt suhteellisen pitkän elämän ja usean hallituskauden aikana. Maassa on ollut vasemmistolaisia, kepulaisia ja oikeistohallituksia. Tietysti myös sinipunahallituksia, ja kaikilla tuntuu olevan se yhteinen tekijä, että hallitusta haukutaan. Onhan se tavallaan hyvä, sillä hallitus koostuu poliitikoista, ja hehän ovat valinneet tuon kärsijän osan, joten heidän on myös kritiikkiä kestettävä. Yllätys ei ole myöskään se, että useimmiten hallitus saa löylyä opposition kannattajilta, mutta näyttää joukkoon sopivan myös niitä, jotka räksyttävät ihan ilokseen. Näin some-aikana se on helppo havaita lukemalla facebookia tai muita vastaavia tietolähteitä.

 

Minä en varsinaisesti hauku ketään, mutta moitin systeemiä, kuten aina. Minun mielestäni on kohtuutonta, että ministeri voi olla samanaikaisesti myös kansanedustaja, vaikka nimenomaan eduskunta joutuu silloin tällöin äänestämään hallituksen luottamuksesta. Minä tosin en usko, että olisin sopiva ministeriksi, mutta pahaa pelkään, että äänestykseen joutuessani pitäisin itseäni pätevänä. Olisiko tuo nyt ihme, kun tiedetään, että Suomessa ei ministerille ole asetettu oikein mitään pätevyysvaatimuksia.  Käytännössä tuntuu olevan vain yksi vaatimus, ja se on juuri se, jonka haluaisin poistaa. Ministeriksi valitaan useimmiten kansanedestaja, vaikka hyvin tiedetään, että puolueet ovat täynnä eri alojen asiantuntijoita, joista saataisiin huomattavasti osaavampi hallitus.

Sen verran poliittisesti suuntautunut olen minäkin, että vasemmistovetoiset hallitukset eivät useinkaan ole olleet minun mieleeni, mutta nyt tuntuu olevan poikkeus.  Nykyisessä vaikeassa tilanteessa Sanna Marinin hallitus on onnistunut loistavasti. Pääsääntöisesti on asioihin tartuttu ripeästi ja tiedotuspolitiikka on ollut avointa. Sattuu jopa niin, että ministerillä on kohtuullisen hyvä koulutus, nuoruudesta huolimatta.  Olenkohan minä liikaa naisista tykkäävä, kun minun mielestäni kauneus ei ole haitta ministerilläkään, jos vaatimukset muilta osin ovat kunnossa.  Minä toki olin tyytyväinen myös Sipilän hallitukseen, vaikka en ihan kaikesta tykännytkään, nousimme kuitenkin kuopasta ylös.  Tässäkään tapauksessa tykkäämättömyys ei johtunut puolueesta, sillä en toki ole kepunkaan kannattaja.

Näyttää siis olevan, että moitteita tulee jokaiselle hallitukselle, vain haukkujat vaihtuvat.

Suomalaisen politiikan nurja puoli saattaa taas näyttäytyä.  Vastuullisten asioiden hoitajien kannatus vähenee ja räksyttäjät saavat jostakin tukea. Meidän monipuoluejärjestelmämme on ehkä sittenkin liian monipuolueinen.  Näyttää siltä, että äärioikeisto on poliittisesti suosituin, vaikka vastustajia on liki 80%.  Tämä selittyy vain sillä, että vastustajat ovat jakautuneet liian moneen leiriin kaikenlaisten pikkuerojen vuoksi. 

Haukutaan vain hallitusta, vaikka se todennäköisesti yrittää parhaansa. Onneksi ei mukana ole natsimielisiä räksyttäjä, sillä silloin me todella olisimme pulassa.  Kyllä minä toivon, että kansakin sen ymmärtää, viimeaikaiset mielipidemittaukset tuovat jo hieman valoa tähänkin tilanteeseen.

Tuskinpa tässä tilanteessa mikään hallitus olisi parempaan pystynyt.

Eduskunta ja hallitus

Olen usein kuullut sanottavan, että eduskunta on läpileikkaus Suomen kansasta. No, ehkä on ehkä ei, mutta ainakin minun korvissani tuo väite tuntuu kammottavalta. Ei ehkä voida vaatia, että kansanedustajalla pitäisi olla joku korkeakoulututkinto, mutta ei se ihan niinkään saisi olla, että hyvät hiihtäjät, näyttelijät tai laulajat ovat ilman muuta sopivaa ainesta kansanedustajiksi.

  

Demokratian kannattaja olen ilman muuta, joten ehkä liialliset vaatimukset edustajien pätevyydelle ovat jonkin verran ongelmallisia. Tässä suhteessa puolueiden tulisikin kantaa vastuu siitä, että jokainen ehdokas täyttäisi yleisen vaatimuksen nuhteettomuudesta ja kansalaisaktiivisuudesta. Lähes jokainen puolue liputtaa myös koulutuksen puolesta, joten olisiko ihan liikaa vaadittu, jos puolueet asettaisivat koultuksen vähän korkeammalle arvoasteikossaan kuin esimerkiksi hiihtokilpailussa menestymisen.

Selvää on, että ainakaan kansainvälisiin tehtäviin ei tulisi päästää ketään kielitaidotonta juoppoa, vaikka kyseessä olisi kuinka mukava ryyppykaveri tahansa.

Demokratian heikkous onkin juuri tämä. Kansaa ei voida vaihtaa, vaikka sen äänestyskäyttäytyminen ei aina olekaan kovin rationaalista. Tässä astuu nyt kuvaan tämä puolueiden vastuu. 

Suomessa on ollut vuosikymmeniä käytäntönä, että huippu-urheilijat palkitaan kansanedustajan paikalla, jos he itse sitä haluavat. Minä muistan nämä tapaukset Sylvi Saimon ja Voitto Helstenin ajoilta alkaen. En väitä, että nämä ihmiset olisivat tuossa työssä epäonnistuneet, sillä eihän se napin painaminen kovin vaikeaa ole, varsinkin kun siihen saa puoluejohdolta neuvon, mitä nappia painetaan. En kuitenkaan muista myöskään yhtään tapausta, että joku näistä olisi saanut jotain erityisen merkittävää aikaan. Pääsääntöisesti he ovat istuneet tuolin täytteenä, samoin kun muutkin TV:stä tutut.

Oma lukunsa ovat puolueiden ääniharavat ja välihuutelijat.  Näitä sopii jokaiseen puolueeseen, ja jos kyseessä on sanavalmis sutkauttelija, on kohtuullinen äänisaalis varma. Tässäkään nyt ei ihan parhaiten olla kansanvallan äärellä.

Jotta eduskunnan tasoa voitaisiin nostaa, on tässä kyllä asetettava vastuuta sekä äänestäjille että puolueille. Kokonaan toinen asia on sitten hallitus.

Kyllä kansalla on oikeus odottaa, että kunkin osa-alueen ministeri hallitsee oman hallinnonalansa mahdollisimman hyvin. Se tuskin olisi ketään syrjivä vaatimus, vaikka ministeriltä vaadittaisiin tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. En minä usko, että Suomessa on yhtään puoluetta, jonka riveistä ei löytyisi kuhunkin tehtävään sopivaa ihmistä. Ministerinhän ei tarvitse olla edes kansanedustaja.

Tästä sitten päästäänkin aiheeseen, josta olen puhunut ja kirjoittanut niin, että kieli ja ranne ovat kipeänä.  Jos kerran eduskunnan tehtävänä on valvoa hallituksen toimintaa, miksi ihmeessä ministerit itse saavat valvoa omaa toimintaansa? Jos kansanedustaja on myös ministeri, olisi vähintään kohtuullista jäävätä tämän toiminta siltä osin kuin se koskee hallitusta.

En siis kieltäisi kansanedustajilta ministerin pestiä, mutta olisihan tuo ehdotukseni toki oikeudenmukainen.  Lisäksi sen etuna olisi sekin, että päteviä ihmisiä voitaisiin etsiä paljon laajemmalta alueelta. Ei ehkä tarvitsisi palkata niin paljon avustajiakaan, kun ministeri itsekin osaisi jotain.