Uskonto ja uskovaisuus ovat joskus olleet
minun teemana, vaikka olenkin nimennyt tämän blogini poliittiseksi
blogiksi. Politiikalla ja uskonnolla on
kuitenkin tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta on myös tosi suuria eroja. Yhteistä on
ainakin se, että molemmat liikuttavat melko suuria ihmisryhmiä. Kirkon merkitys
täällä Suomessakin on aikojen kuluessa ollut varsin suuri, jopa niin suuri,
että valtiovalta on ottanut ”suojelukseensa” kaksi kansan kirkkoa, Suomen ortodoksisen
kirkon ja Suomen luterilaisen kirkon.
Kirjoitan tämän jutun juuri siksi, että täällä ”lännessä” ei meidän ortodoksista
kirkkoamme ja siihen liittyvää uskontoa erityisen hyvin tunneta.
Ortodoksinen uskonto levisi Suomeen sotien
jälkeen karjalaisväestön mukana, joskin pieni ortodoksivähemmistö on meillä
aina ollut, lähinnä Lapissa. Sekä
luterilaiset että ortodoksit ovat kristillisiä kirkkoja, eikä niiden
keskeisissä opinkappaleissa ole suuriakaan eroja. Molemmat tukeutuvat opissaan Raamattuun ja
palvelevat Jumalaa. Kirkoissa järjestetyt
jumalanpalvelukset eroavat kuitenkin muodoiltaan toisistaan. Kun luterilaisissa kirkoissa käytetään
virsien lauluja jumalanpalveluksen tehokeinona, ajaa ortodoksisessa kirkossa
saman asian kuoro, joka laulaa. Myös
ikoneja voidaan käyttää rukouksen apuvälineinä, vaikka niitä ei mitenkään
palvella. Ne ovat kuitenkin tärkeä osa ortodoksista uskontoa.
Ortodoksiset kirkot ja ortodoksiset
rukoushuoneet ovat usein hyvin koristeellisia ja jumalanpalvelusmenot varsin
kauniita. Ortodoksien suurina juhlapyhinä kuten esimerkiksi pääsiäisenä
keräävät ortodoksiset menot usein suuria ihmisjoukkoja. Varsinkin pääsiäisenä
tapahtuva ristisaatto, joka kiertää kirkkoa, on melkeinpä yleisötapahtuma.
Suomessa ortodoksinen kirkko on varsin pieni
verrattuna luterilaiseen kirkkoon tai monen muun maan ortodoksisiin
seurakuntiin. Maailmanlaajuisesti asia on kuitenkin päinvastoin. Maailmassa on
yli 300 miljoonaa, ja jo pelkästään Venäjällä heitä on enemmän kun luterilaisia koko
maailmassa. Ortodoksinen kirkko yhdessä
roomalaiskatollisen kirkon kanssa muodostavat myös vanhimman kristillisen
kirkkokunnan. Katolliset kirkot ovat
noin 2000 vuotta vanhoja. Sen sijaan luterilaisuus tuli Suomeen Ruotsin
kuninkaan määräyksestä 1500–luvulla. Ortodoksiset
ihmiset ovat yleensä varsin humaaneja ja huumorintajuisia, eivätkä he yritä
käännyttää toisia kristittyjä omaan uskoonsa.
Pieniä eroja käytännön toimissa ja esimerkiksi
naispappeuteen suhtautumisessa on, mutta varsinaista uskontoa nämä eivät muuta.
Niinpä esimerkiksi toistensa sakramentit molemmat kirkkokunnat hyväksyvät.
Monesti kuulee puhuttavan ”ryssänkirkosta”,
jolla tarkoitettaneen Venäjän ortodoksista kirkkokuntaa. Suomen ortodoksinen kirkko on kuitenkin
Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan alainen, kun taas Venäjän kirkko kuuluu
Moskovan alaisuuteen. On kyllä totta,
että kyse on samasta uskonnosta, mutta pieniä erojakin löytyy. Tosiasiassa kyse
on kuitenkin kreikkalaiskatollisesta
uskonnosta, jota jo nimenmukaisesti muinaiset kreikkalaiset harjoittivat. Venäläiset ovat hartaita ortodokseja, mutta
Suomen ortodoksisessa kirkossa he muodostavat varsin pienen vähemmistön.
Toinen yleinen harhaluulo on, että
ortodoksiseen kirkkoon saavat tulla vain ortodoksit. Kyllä kirkon ovet ovat
avoinna kaikille kirkkoa etsiville, säädystä tai uskonnosta riippumatta. Jumalanpalveluksissa on varauduttava
seisomaan, mutta esimerkiksi Kalajoen tsasounassa on varattu myös
istumapaikkoja niitä tarvitseville.
Rukoushuoneessa tullaan pitämään ekumeenisia tilaisuuksia, joihin
toivotaan sekä kalajokisten että turistien osallistuvan. Turistikaudella rukoushuone on avoinna 24 tuntia
vuorokaudessa, ja joka ilta on ekumeeninen iltahartaus ja
teetarjoilu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti