Itsekkäät ihmiset

Minä, samoin kun puoli miljoonaa muuta suomalaista, saimme aikoinamme kokea sen, miltä tuntuu menettää koti, kotiseutu ja osa identiteettiään. Kun sota täällä Suomessa vihdoin päättyi, en ollutkaan enää karjalainen - enkä oikein edes suomalainenkaan. Parhaimmillanikin olin vain ”evakko” ja pahimmillaan ”ryssän lapsi”, vaikka eläessäni en muista yhtään ryssää vielä silloin tavanneeni.

Jos jotakin ihmistä sanotaan itsekkääksi, se antaa melko negatiivisen kuvan tästä ihmisestä. Jos hänen sanotaan olevan nurkkapatriootti, ei sekään kovin positiivinen nimitys ole, mutta jos hänen sanotaan olevan isänmaallinen, hänelle melkein pystytetään muistomerkkejä. Tosiasiassa kyse on samasta asiasta, vain mittakaava muuttuu.

Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut siitä, kuinka jouduin vihanpidon kohteeksi, kun olin uskaltautunut laskemaan Jyväskylän isosta mäestä ja etenkin, kun olin sen kertonut kavereille, jotka olivat mäen kokoa taivastelleet. Olin landepaukku ja valehtelija, vaikka todella olin laskenut mäestä lukuisia kertoja ja jo monta vuotta aikaisemmin. Tuota asiaa myöhemmin pohtiessani olen varma, että asia olisi nähty aivan toisin, jos olisin ollut joku alkuperäinen jyväskyläläinen. Kyse oli siis eräänlaisesta mustasukkaisuudesta ja nurkkapatriotismista, jota toki en silloin vielä tajunnut.

Jos evakkotaivalta ei oteta huomioon, niin ehkä ensimmäinen merkittävä paikkakunnan vaihto tapahtui, kun matkustin opiskelemaan Ouluun. Jostakin syystä ajauduin siellä seuraan, joka pääasiassa muodostui syntyperäisistä oululaisista. Keskusteluja käytiin lähes kaikesta taivaan ja maan väliltä, ja vaikka en silloin minäkään ollut vielä paljon kokenut, olin kuitenkin jo nähnyt maailmaa huomattavasti enemmän kuin monet näistä tovereistani. Tietenkin se oli laajentanut näkemyksiäni, ja opiskelu toi myös tietoa monista ihmisille yleisesti tuntemattomista asioista. Yleensä en kuitenkaan antautunut väittelemään asioista, mutta joskus - melko harvoin - korjasin selvästi vääriä tietoja. Kun eräs toverini halusi olla ehdottomasti oikeassa, mutta ei pystynyt asiaperusteisesti kumoamaan esittämääni faktaa, hän loihe lausumaan seuraavat sanat: ”Eihän se ole edes oululainen.” Ja toden totta, tällä lauseella pystyttiin kumoamaan lähes kaikki tosiasiat.

Kun et ole oululainen, et voi olla oikeassa. Kyllä tämä minun mielestäni on pahimmanlaatuista nurkkakuntalaisuutta.

Myöhemmin sain parin kertaa edustaa Suomea kansainvälisissä otteluissa. Sen verran herkkä olen, että tippa tuli silmään, kun seisottiin rivissä lippu rinnassa ja laulettiin Maamme-laulua. Ehkä tämä on isänmaanrakkautta, ehkä ei, miten kukakin sen haluaa nähdä. Varmaa kuitenkin on, että isänmaanrakkautta ei ole se, että halutaan sulkea valtakunnan rajat ulkomaalaisilta, vaikka on selkeästi nähtävissä, että emme itse pysty huolehtimaan huoltotaseestamme. Kyllä minä sitä nimitän rasismiksi, jota me karjalaisetkin saimme kokea sotien jälkeen. Ehkäpä siis vihaankin rasismia ihan itsekkäistä syistä.

Pahimmat nurkkakuntalaiset tuskin ovat näitä asioita kokeneet, koska suurin osa heistä ei koskaan ole muuttanut minnekään. Noh, ei sen takia kannata muuttamaan ruveta, mutta olisikohan niin, että oululaiset tervaa soutaisivat vieläkin, jos ei sinne olisi muuttanut ulkopaikkakuntalaisia, joiden mukana tuli yliopisto ja Nokia ja paljon muuta?

On maamme köyhä ja siksi jää...

… jos kultaa kaiva et. Suomalaisilla tuntuu olevan taipumusta reagoida kaikkeen pari askelta jälkijunassa.  Yleensä silloin kun vahinko on jo tapahtunut. Nokian myymisestä pidetään porua, niin että sivullistakin itkettää, vaikka tuo oli selkeää seurausta suomalaisesta johtamiskulttuurista.  Se mikä nyt meni pieleen, oli Elopin palkkio, jota ei tietenkään olisi pitänyt maksaa. En tiedä minkälaisia rahoja kaupparatsu peri Microsoftilta, mutta varmaan samaa luokkaa kun Nokialtakin. Siis kohtuuttomia.

Amerikkalaiset tuskin ovat yhtä typeriä kuin nämä suomalaiset, synnynnäisinä johtajina itseään pitävät, jotka tosin onnistuivat lypsämään arvottomasta tavarasta hinnan, jota järjissään olevan ostajan tuskin uskottiin maksavan. Nokian puhelimien valmistushan oli jo vuosia tuottanut tappiota, mutta toki nimi oli vielä jonkin arvoinen. Voittoa tuottanut verkkoliiketoiminta jäi edelleen suomalaisten käsiin, joten on syytä olettaa, että hyvin pian sekin tuottaa tappiota.  Suomalaisilla näyttää olevan tapana ratsastaa aallon harjalla aina noususuhdanteen aikana ja jättää tarvittavat korjausliikkeet toisten tehtäviksi. Luultavaa on, että Microsoftillekin olisi riittänyt pelkkä Nokian nimi, jonka ympärille olisi  voitu rakentaa ehkä vielä jotenkuten kannattava liiketoiminta.

Suomalainen metsäteollisuus on toinen varsin ihmeellinen asia. Vuosisatoja on Suomessa puhuttu vihreästä kullasta ja uskottu vakaasti, että sellu- ja paperiteollisuus ovat se selkäranka, johon Suomi-neito voi aina nojata. Tämä ylen sankia priha Ahonenkin käveli ennen paperiteollisuuden kuolinlaulua kuin kukkopoika antamassa ultimaatumeja, vaikka jokainen vähänkin asioita ymmärtävä näki selvästi tämän teollisuuden alan lopun olevan lähellä.  Kyllä paperia jonkin verran maailmassa yhä edelleen tarvitaan ja valmistetaankin, mutta ei ihan hinnalla millä hyvänsä. En tarvitse Himasen tulevaisuusraportteja väittäessäni, että viimeinenkin paperitehdas Suomessa suljetaan ennen tämän vuosikymmenen loppua.  Kyllä puuta edelleen kasvaa Suomessa ja sitä voidaan käyttää, mutta olisi jo korkea aika miettiä upouusia käyttömuotoja. Rakennusteollisuus olisi yksi esimerkki.  Hyvät Suomen johtajat, uskokaa nyt hyvän sään aikana, että paperiteollisuuteen ei kannata tässä maassa tuhlata enää äyriäkään. 

Nyt näyttääkin siltä, että näistä tukijaloista, joihin Suomi on nojannut, on pystyssä enää kaivosteollisuus.  Metallien maailmanmarkkinahinta tosin vaihtelee, mutta kun huomioidaan tuo syklisyys, niin asian kanssa voidaan elää. Valitettavaa kuitenkin on, että meidän liikeneromme antavat kaivosoikeuksista parhaimmat vieraille valtioille ja jättävät jäljelle vain Talvivaaran tapaiset ongelmapesät, joita kukaan ulkomaalainen ei huoli.  Kriittisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että Suomen valtion tulisi nyt puuttua asiaan. Vaikka Talvivaara nykyisellään onkin ongelma, sillä mitalilla on myös toinen puoli. Mitä nykyisessä tilanteessa vaikuttaisi tuhansien työttömien armeija muutenkin ongelmaisessa Kainuussa! Samaa valtiovallan apua tarvitsisi myös vaikeuksien kanssa kamppaileva telakkateollisuutemme. 

Arvoisat kansakunnan päätösten tekijät. Pyöritelkää nyt niitä papereita pikkasen kauemmin käsissänne ja koettakaa nähdä myös se mitalin toinenkin puoli.

Taidan ruveta vaatimaan taas Karjalaa takaisin. Sillä mitalilla olisi monta puolta, joista ei sittenkään olisi vähäisin se suurelvytys, mitä se toisi tulessaan. Nykyisen hallituksemme politiikka on kuin housuihin lirauttaisi: aluksi se voi lämmittää, mutta sitten on kahta kylmempi.