Oikeestikko pittää pelätä?

Suomalaisten poliitikkojen ajatuksena tuntuu olevan erilaisten uhkakuvien luominen, ikään kuin se takaisi menestyksen vaaleissa. Jos et äänestä minua, niin mörkö vie sinut. No sen olen elämäni aikana todennut, että äänestyskäyttäytymiseni ei ole elämääni muuttanut, mutta toki olen halunnut vaikuttaa yhteisiin asioihin. Ehkäpä sillä on hieman merkitystä ollut, vaikka en pidäkään demokraattisia päätöksiä ihan parhaina mahdollisina. Toki tiedän, että minulla on kohtuullinen kokemus ja hyvä koulutus. Voisi siis olettaa, että osaan jotenkin käsitellä oman ääneni merkityksen ja tiettyjen asioiden vaikutuksen tähän yhteiskuntaan.  Merkityksettömäksi ääneni tekee kuitenkin se, että äänestyspaikalle kuskattu vaivaistalon Erkki voi heti äänellään kumota ääneni. Lopullinen niitti ääneni vaikutukselle tulee, kun Pentti Penkkiurheilija vetäisee paperiin jonkun hiihtäjän numeron, siksi että tämä on hävinnyt vain sekunnin sadasosan joissakin hiihtokilpailuissa. Voittajaa ei voi äänestää, kun se ei ole edes suomalainen.

Olen syvästi tietoinen siitä, että demokraattisessa yhteiskunnassa ei ketään saa rajata pois äänioikeuden piiristä sillä perusteella, että on olemassa epäilys, että tämä ei tiedä mitä äänestää ja mistä äänestetään. Jotain kuitenkin voitaisiin tehdä. Asetettaisiin ehdokkaille tiettyjä vaatimuksia. Näinhän tekevät yrityksetkin johtohenkilöitä palkatessaan: ”tehtävään sopiva tutkinto tai kokemus”. Näin Erkinkin ääni voitaisiin laskea turvallisin mielin.

Ehkäpä ehdokkailla pitäisi myös olla itsesensuuria sen verran, että eivät maalaisi uhkakuvia asioista, joiden vaarallisuutta he eivät lainkaan käsitä ja jota he eivät edes tunne. Tuntemattomat asiat ovat kuitenkin suurimpia pelottelun aiheita. 

 

Joskus päätin mielessäni, että en enää nimeltä mainitse ketään ihmistä näissä kirjoituksissa ja tuon esille vain asiat.  Kun pelottelusta nyt kuitenkin kirjoitan, niin en ihan olankohautuksella voi ohittaa Laura Huhtasaarta. Hänen koko presidentinvaalikamppanjansa perustui pelon lietsomiseen: pakolaiset tulevat Suomeen ja EU:sta tulee liittovaltio.  Sveitsiähän Huhtasaari kovasti tuntui ihannoivan, mutta taisi unohtaa, että joka neljäs sveitsiläinen on ulkomaalainen. Sveitsin on myöskin liittovaltion kaltainen valtio, ja mikä ihmeellistä: amerikkalaiset tuntuvat olevan varsin tyytyväisiä maahansa.

Olisiko se niin, että ulkomaalaiset ja liittovaltio eivät sitten olisikaan niin kauheita asioita, kun ne saadaan kuulostamaan uhkakuvia luotaessa?

Oikeasti en tiedä minäkään, onko EU-liittovaltiona parempi tai huonompi kuin nyt. En myöskään osaa arvioida euron vaikutusta talouteemme.  Kansainväliset kokemukset kuitenkin kertovat, että ne maat, joissa on paljon siirtolaisia, ovat myös taloudellisesti menestyneet keskivertoa paremmin.  Ihan lähinaapurimme Ruotsi on tästä hyvä esimerkki.  Siellähän on mm. puoli miljoonaa elintasopakolaista Suomesta.

Oikeasti en itse ole antanut pelolle sijaa.  En pelkää ydinvoimalaitoksia, koska ydinvoima on tilastojen mukaan puhtain ja turvallisin tapa tuottaa energiaa. En pelkää edes kolmatta maailmansotaa, vaikka sen todennäköisyys on suurempi kuin ydinvoimaonnettomuus Suomessa.  Nuo muutama pakolainenkaan eivät saa minua vapisemaan, sillä lähes kaikki tuntemani ”mamut” ovat ihan mukavia ja ahkeria ihmisiä, päinvastoin kun monet suomalaiset.

Oikeasti ainut pelon aihe, sekin hyvin teoreettinen, on se, että maahamme olisi tullut Huhtasaaren kaltainen presidentti. No tosiasiassa sekään ei ollut realistinen pelko, sillä niin hullu ei tämä kansa sentään ole.  Luultavasti kyse ei olisi pelkästä osaamattomuudesta, vaan myös selkeästä uhittelusta ja rasismista. Ehkäpä olisi tapahtunut joku oikea terrori-iskukin. 

Olen kai aiemminkin sanonut, että Turun tapausta minä pidän yhden nuoren ”pimahtamisena”, joka saattoi johtua Suomen nurjasta pakolaispolitiikasta.  

Suomi voitti vaalit

Vanhana urheilumiehenä iloitsen aina ,kun joku tapahtuma päättyy Suomen voittoon.  Ei näistä hetkistä liian usein saa iloita, joten jonkun verran on riemuittava myöskin poliittisista tapahtumista, jotka päättyvät selkeästi isänmaamme eduksi. Suurin osa kansasta näytti tajuavan sen, mikä on maamme etu, joten tuota historiallista vaalitulosta oltiin rakentamassa yli puoluerajojen.

  

En nyt ihan niinkään sanoisi, että muut ehdokkaatkaan olisivat ihan varta vasten Suomen vastaisia olleet, eivätkä kovinkaan monet tuntuneet surevan selkeää tappiotaan.  Kertoihan tuo vaalitulos sen tilastollisen tosiasian, jota ei mikään muuta. Suurin osa kansasta ajattelee Suomen parasta, mutta aina on muutamia, joilla on omat ajatukset, ja niin sanotusti oma lehmä ojassa.  Jos entiset ministerit pudotetaan joukosta pois, niin eipä monikaan ehdokkaista olisi jaksanut kantaa presidentin raskasta viittaa.

Haavisto sijoittui toiseksi, mutta varsin mitättömällä äänimäärällä hänkin. En usko, että edes kovin moni ideologisesti vihreä äänesti Pekkaa. Kyllä tuo vähän toistakymmentä prosenttia vastaa aika tarkasti sitä lukemaa, jomka oletetaan edustavan seksuaalista vähemmistöä.

Laura Huhtasaari sijoittui kyllä kolmanneksi, mutta ei hänenkään kannata kovasti rintoihinsa takoa. Tuo muutaman prosentin kannatus kertoo ainoastaan sen tosiasian, että tuo lukema kertoo suunnilleen rasistien määrän Suomessa. Oikeasti kakkosen ja kolmosen äänet eivät siis kerro puolueen kannatuksesta, vaikka on oletettavaa, että Perussuomalaiset olivat muita puolueita tiukemmin oman ehdokkaansa takana.

Todellinen yllättäjä olikin Paavo Väyrynen, joka onnistui viemään osan Keskustapuolueen äänistä, ja kun vielä Niinistö vei niistä leijonan osan, ei puolueen varsinaiselle ehdokkaalle paljon jäänyt. Matti Vanhanen olisi varmasti klaarannut presidentin pestin ihan ok, mutta suurin osa ”kepulaisitakin” valitsi varman vaihtoehdon.

Tuula Haatainen oli varmasti nainen paikallaan, eikä puolue varmaan olisi parempaa ehdokasta löytänyt, mutta parhaillaan vellovat lakon uhat saivat vastuullisimmat puolueen kannattajat näkemään ,mitä saattaisi olla edessä, jos valittaisiin joku demari.  Tuskinpa Haatainen yleislakkoa olisi järjestänyt, mutta varma on aina varmaa.  Toki SDP on edelleen monin verroin ”persuja” suurempi puolue, vaikka Haatainen hävisi Huhtasaarelle. Tosipaikassa Haatainen varmasti päihittäisi Huhtasaaren mennen tullen.

Se, mitä tuli Haataisesta sanottua, pätee varmasti myös Kyllöseen. Maltillinen ja asiallinen Kyllönen ei loistanut tenteissä, joka varmasti vaikutti jonkin verran lopulliseen äänimäärään. Kuten sanottu, eivät Kyllösen äänetkään korreloi puolueen kannatusta.

RKP:n ehdokas Nils Torvalds piti perää, eikä se mielestäni anna kuvaa ainakaan ehdokkaan kyvyistä.  Ehkä Torvaldsin Nato-myönteisyys karsi ääniä, mutta jotenkin minulle jäi sellainen kuva, että hän olisi tarvittaessa ollut ihan hyvä presidentti, jota ei ehkä ihan kaikista ehdokkaista voi sanoa.

Pari puoluetta oli vaaleissa ilman omaa ehdokasta, mutta ainakin Sininen Tulevaisuus oli julkisesti ilmoittanut asettuvansa Sauli Niinistön taakse, joten puoluetta voidaan pitää yhtenä voittajana.  Toki puolueen kannatusta ei näissä vaaleissa voi mitata, mutta se ei liene näiden vaalien tarkoituskaan.

Uskovainenko?

Ei minulla ole oikeutta asettaa kenenkään uskoa kyseenalaiseksi, jokainenhan meistä johonkin uskoo. Jos poliittista paikkaa tavoitellakseen joku julistautuu uskovaiseksi, mutta käyttäytyy törkeämmin kuin katutyttö, tuntuu se jotenkin Jumalan pilkalta. Itse en muista koskaan ratsastaneeni uskon varjolla, enkä julistaneeni olevani uskovainen. Eräässä kirjoituksessaan kuitenkin eräs politiikkaan pyrkivä koetti lyödä minua sanomalla ”uskovainenkin”. No ylpeähän minä tuosta tittelistä olin, sillä olinhan sen ansainnut ihan pelkän elämäntapani perusteella ilman, että minun oli missään yhteydessä ollut tarpeellista julistautua erityisen kristityksi. Sanon sen nyt tässä, että olenhan minä - olen myöskin poliittiselta kannaltani ns. sininen, sillä aikaisempi puolueeni Perussuomalaiset liukui aatteellisesti pois altani.  En siis loikannut puolueesta, vaan puolue loikkasi toiseen aatemaailmaan. Vaikka en enää ole aktiivipoliitikko, katson asiakseni tukea samoin ajattelevia ihmisiä. Tämänkään puolueen virallisiin elimiin en kuulu, joten se antaa minulle tietyn sananvapauden.

  

Olen jo käynyt äänestämässä presidenttiä, joten se ei siitä enää muutu, mutta ihan uteliaisuuttani kävin katselemassa mtv:n vaalikonetta.  Sen ”gallupeista” viis veisasin, koska olen syvästi tietoinen, että niitä manipuloidaan, mutta uteliaisuuttani katsoin, mitä kone minulle ehdottaisi. Tavallaan tulos oli yllättävä, tavallaan ei. Kolmen kärkeen sijoittuivat niin vasemmistoliiton kuin RKP:n ehdokas. Kumpaakaan puoluetta en ole koskaan äänestänyt, mutta ainakin Merja Kyllönen oli lievä yllätys. Kun ihmettelin tulosta kotona, totesin, että Merja voisi olla vaikka uskovainen. Tähän vaimoni sanoi, että Merja on uskovainen, vaikka ei siitä meteliä pidä. Juuri näin sen pitää olla - puhukoon teot puolestaan. No en minä presidenttiä halua vaihtaa, eivät firmatkaan vaihda johtajiaan, jos nämä ovat hoitaneet hommansa hyvin.

Olin eilen sinisten paikallisjärjestön kokouksessa täällä Jyväskylässä ja selkeästi tunsin olevani oikeassa porukassa. Tunnelma muistutti paljolti sinisten puoluekokousta Tampereella, jossa tähdennettiin totuudessa pysymistä ja oikeudenmukaista politiikkaa.  Olen jokseenkin varma, että lähimmäisen huomioiminen ja totuudelle perustuvat päätökset pitävät joukon yhtenäisenä, eikä persujen tapaista hajoamista pääse tapahtumaan.

Suomessa on ja tulee aina olemaan rasisteja, jotka eivät ymmärrä kansakunnan etua, mutta kovin kauaskantoista tuo politiikka ei voi olla. Varmaan jokainen, joka on näitä blogeja lukenut, tietää, että minä olen suvakki.  Olen suvakki siksi, että en näe maahanmuutossa muuta kuin hyvää.  Me olemme muuttotappiovaltio, jonka pitäisi tehdä kaikkensa näivettymisen estämiseksi.  Jo nyt asuu ulkomailla liki kaksi miljoonaa suomalaista. Tuo on melkoinen määrä, kun sitä verrataan siihen kuningasravien yleisömäärän kokoiseen pakolaismäärään, joka vuosittain ehkä tulee Suomeen. 

Se nyt vaan on noin, joten ruvetaanpas kiinnittämään huomiomme todella kalliiseen maastamuuttoon.  Maastamuuttajat ovat usein hyvin koulutettuja ihmisiä, joiden kasvattaminen työikäisiksi on maksanut meille satoja tuhansia, jonka he osaamisensa lisäksi vievät meiltä pois.

Maasta muuttoon meillä ei ole varaa.

Mustaa maalia

Tokihan tasavaltamme päämieheltä voidaan kohtuudella vaatia nuhteettomuutta, mutta kyllä minäkin ihmettelen hälyä, joka Laura Huhtasaaren lopputyöstä on julkisuuteen nostettu. Plagioinnit ja pienet oikaisut ovat olleet varsin yleisiä yliopistojen alemmantasoisissa lopputöissä.  Alemmantasoisella tarkoitan lähes kaikkia töitä, jotka ovat muuta kuin tohtorintöitä. En todellakaan ole Huhtasaaren kannattaja, vaan pidän hänen ehdokkuuttaan lähinnä pelleilynä, sillä käsitykseni mukaan hän on ehdokkaista ainut, joka ei täytä millään mittarilla presidentille asetettavia vaatimuksia.

Mustamaalaukseen tarvitaan mustaa maalia, jota politiikassa kyllä varsin yleisesti käytetään. Muistan hyvin, mitä pahat kielet kertoivat aikoinaan Paavo Väyrysen väitöskirjasta. Törkeimmät jopa väittivät, että Paavo Teetti koko kirjansa jollakin ulkopuolisella taholla.  No sitä en tiedä, enkä ota siihen kantaa, mutta toki pidän sitä mahdollisena ja oletan, että politiikan historiassa löytyy varmasti muitakin, joilla ei ihan puhtaat jauhot pussissa ole.  Minun mielestäni vain tuon mainitun väitöskirjan loppukaneetit menivät hieman metsään.  Jos oikein muistan, niin siinä todettiin, että Neuvostoliitto on suurvalta ja tulee aina sitä olemaan.  Tässä tapauksessa tuo ”aina” taisi kestää yhtä kauan kuin juopon ikuisuus tämän manaillessaan krapulassa, että ei ikinä enää ota viinaa.  Sellaista se elämä on.

Kyllä kai todellisuudessa noiden molempien ehdokkaiden heikkous on ihan muualla kuin noissa opinnäytetöissä.  Väyrysen totuus on hieman venyvä ja Huhtasaari ratsastaa väärillä hevosilla.  Laura antaa ymmärtää, että hän on uskovainen, vaikka käyttäytyy kuin pelsepuupi. Ei kukaan kristitty voi suhtautua noin tylysti apua tarvitseviin lähimmäisiin… siis toisiin ihmisiin.

Samapa tuo, kumpaakaan en huolisi Suomen presidentiksi, kaikkien muiden kanssa voisin elää.

Kun ihminen hakee johonkin korkeaan virkaan, on oletettavissa, että hänen taustansa joutuu kovan kritiikin alle.  Se vaan on niin, jos lähtee vaikkapa presidenttikilpaan mukaan.  Jos vähänkin aihetta tai epäilystä on, niin voidaan olla melko varmoja siitä, että joku löytää purkillisen sitä mustaa maalia ja alkaa sillä sivellä, joten syytä on varautua kovaankin ryöpytykseen.  Jos sinun profiilisi ei sovi johonkin tehtävään, älä pyri siihen, sillä pahimmassa tapauksessa menetät loputkin uskottavuudestasi. Toivottavasti ei käy niin, että menetät muodollisen pätevyytesi vaikkapa opettajan työhön.

Uskon kyllä, että minun diplomityöni kestää kovankin tarkastelun, vaikka ei mielestäni kovin hääppöinen ollutkaan. Muitakaan luurankoja tuskin kaapeistani löytyy, mutta varmasti varovainen olisin, jos presidentiksi pyrkisin.  Veisivätköhän eläkkeeni, jos onnistuisin pääsemään?

 

”Suutari pysyköön lestissään”, mutta jos edellytyksiä on, niin mikäpä siinä.

Erilainen kommunisti

Kun Neuvostoliitto kaatui, sponsoroi eräs äärioikeistolainen yrittäjä vasemmiston järjestämiä urheilukilpailuja antamalla puhemainoksen, jossa kuuluttaja kertoi, että kyseinen yritys on tukenut tapahtumaa kommunismin kaatumisen kunniaksi.  Väärässä oli herra, sillä vaikka Neuvostoliitto kaatui, eivät ihan kaikki kommunistiset valtiot menneet sen mukana, vaikka alkoivatkin ”länsimaistua”. Vakaalla kommunismin linjalla taitaa olla enää Pohjois-Korea, jonka sortumista tässä nyt sitten odotellaan.  Onhan se ihan selvää, ettei niin voi jatkua kovin kauaa, että noin köyhä maa elättää öykkäröivää diktaattoria ja ampuu lähes koko valtion omaisuuden taivaalle.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole arvostella Pohjois-Korean järjestelmää. Ihmettelen sitä vain, niin kuin ihmettelin aikoinani myös Neuvostoliittoa. Aikani odoteltua Neuvostoliitto sitten kaatui ja samoin tulee käymään myös Pohjois-Korealle. Sitä en tiedä miten se tapahtuu, mutta tiedän että tapahtuu.  Ehkä inhimmillisin ratkaisu olisi Saksan malli, jossa vain rajoja poistettiin ja muuri purettiin. Itä-Saksa on jo selkeästi toipumassa kommunismista.

Lähes jokaisessa maailman maassa on joskus toiminut kommunistinen puolue, eikä se kaikkialta ole hävinnyt vieläkään, sillä ihmisluonto on vain sellainen. Kommunismin ruoka ei ole solidaarisuus, vaan se on kateus ja katkeruus, ja tämä näkyy varsin selvästi kommunistisissa puolueissa tai niiden perillisissä.  Kommunismin nimeä kantavat puolueet ovat kyllä pääosin kuolleet, menettäneet kannatustaan, tai peräti kielletty.  Olen ollut huomaavinani, että niitä kuitenkin vielä on, joskin eri nimillä.  Minun mielestäni Suomen kommunistinen puolue toimii tällä hetkellä nimellä Vasemmistoliitto. Sen kannatus on muutamia prosentteja, mutta siitä huolimatta puolue on asettanut oman presidenttiehdokkaan.

No niin. Eiköhän tullut jo selväksi, että en minä ainakaan kommunisti ole, mutta aion tässä nyt hieman kehua erästä ”kommunistia”.  Kyse on nimenomaan vasemmistoliiton presidenttiehdokkaasta Merja Kyllösestä. Selkeästi humaanimpi ja suorasanaisempi, jopa älykkäämpikin kuin useimmat tuntemani vasemmistolaiset.  En voi sanoa tunteneeni häntä facebook-kaveruudesta huolimatta; seurasin hänen tv-tenttiään ja oikeasti yllätyin.  Jotain lämminhenkisyyttä hänen esiintymisessään oli, vaikka en oikein voi allekirjoittaa häneen lanseeraamaansa ajatusta koko puolueen lämminhenkisyydestä.  Kyllä Merja on aivan eri planeetalta kuin esimerkiksi Paavo Arhinmäki ja vieläpä Lii Andersonkin.  Juuri tästä tuli mieleeni tämän jutun otsake ”Erilainen kommunisti”.  Merja ei todellakaan sopinut siihen kuvaan, jonka olin kokemukseni perusteella vasemmistolaisista saanut. 

 Kuvakaappaus: Kansan Uutiset

Kävin äänestämässä jo ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä, paljon ennen Kyllösen tv-esiintymistä, joten se ei mitenkään vaikuttanut äänestykseeni.  En äänestänyt Merjaa, enkä olisi äänestänyt, vaikka olisin äänestänyt vasta puheen jälkeen, mutta jonkinlaisen vaikutuksen puhe teki.

Äänestin ketä äänestin, mutta sen verran puolueista erillisenä näitä presidentin vaaleja pidän.  Henkilön jota äänestin, ei kuulu kannattamaani puolueeseen, mutta eivätpä kuulu kaksi seuraavaakaan. Ehdokkaista paras nainen mielestäni on Merja Kyllönen ja toinen suosikkini on kääntymyksen tehnyt kommunisti Nils Torvalds, joka on siis RKP:n ehdokkaana. No ei heistä kummastakaan presidenttiä tule, mutta jos tulisi, niin kaipa sen asian kanssa voisi elää, vaikka täysin samaa mieltä en ole kaikista asioista yhdenkään ehdokkaan kanssa, en siis hänenkään, jota äänestin.

Se nyt on vaan niin, että kahta ihan samalla tavalla ajattelevaa ihmistä ei oikeasti tässä maailmassa ole. Kaikkien kanssa on kuitenkin koetettava elää.