Iloisia uutisia

Pienikin ilonaihe näin korona-aikojen keskellä tuntuu piristävän.  Aikaisemmin viikolla kerrottiin, kuinka ”demarit” olivat nousseet ohi ”persujen”.  Kyse toki oli vain mielipidekyselyistä, mutta onhan suunta kuitenkin oikea, vaikka en SDP:n kannattaja olekaan.

Tämän aamun Keskisuomalainen räväytti sitten oikean ilopommin: vihreiden kannatus Jyväskylässä on romahtanut.

Olen toki joskus ollut jopa ”persujen” jäsen, mutta ”halla-aholaisten” vallankaappauksen jälkeen aloin vain surra puolueen kohtaloa. Vihreiden arvoja kannatin siihen asti, kun liike ei vielä ollut puolue, mutta politisoituaan porukka rupesi politikoimaan ja ns. vihreät arvot jäivät sanahelinäksi.

Niinhän se on, että jokainen saa tykätä mistä haluaa, mutta joku rotihan sitä kuitenkin pitäisi olla. Eivät vihreät ole pahoja ihmisiä, mutta hei eivät tiedä, mitä tekevät. Päämäärät ovat ihan hyviä, mutta keinot eivät oikein toimi.  Hyvänä esimerkkinä ovat tulimyllyt ja sähköautot. Kumpikaan innovaatio aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Vihreät ovat siis ainoastaan haitallisia, mutta päinvastoin kuin ”persut”, jotka ovat suorastaan vaarallisia. Tähän johtaa yleensä kaiken vastustaminen, ja joskus saattavat keinotkin mennä yli äyräittensä.

Poliittisen kannatuksen nostamiseen tämä on tietysti hyvä keino, sillä melkein jokainen ihminen vastustaa jotain. Jos joku puolue sattuu vastustamaan samaa asiaa, kokee ihminen tämän porukan hengenheimolaisekseen ja muut asiat jäävät huomaamatta. Tällöin saattaa tapahtua, että ihminen äänestää omia tavoitteitaan vastaan.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että meillä on aivan liikaa puolueita, en oikein jaksa tukea vanhoja puolueita.

Suomessahan ei ole tapan korjata tehtyjä virheitä, vaan mieluummin tehdään joku ”sote” tai koulu-uudistus, joka ei yleensä tuo parannusta mihinkään. Tällaisiin ”organisaation uudistuksiin” sortuvat monesti myös yritykset, joiden luulisi osaavan punnita haittoja ja hyötyjä keskenään.  Tuo edellä oleva ei koske enää minua, mutta jonkinlaista poliittista reformaatiota kyllä kaipaisin. Sellaisen uudistuksen päämääränä tuli olla puolueiden lukumäärän rajoittaminen esimerkiksi kolmeen tai korkeintaan viiteen.  Oletan, että tällöin puolueet keskittyisivät asioihin enemmän kuin oman valtansa kasvattamiseen.

Kansanedustajien syytekynnys pitäisi asettaa samalle tasolle kuin muidenkin ihmisten. Ehkä jopa hieman alemmaksikin, sillä luulisi tuon porukan edustavan rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Pieninkin rikokseksi luokiteltava teko olisi nähtävä niin vakavana, että se johtaisi automaattiseen erottamiseen parlamentista.  Ei myöskään ole oikein, että kansanedustajat itse saavat äänestää omasta luottamuksestaan. Näinhän käy silloin, kun hallitus on muodostettu kansanedustajista.

Ei kahden tehtävän palkka ole ainut epäkohta.  Jos ja kun kansanedustaja nimetään hallitukseen, tulisi hänen tilalleen eduskuntaan kutsua varamies.

 

 

Sananvapaus?

Kiinnostukseni kaikenlaisiin asioihin sai minut joskus menneisyydessä opiskelemaan peräti oikeusoppiakin. Eihän siitä mitään tullut, kun en oikein osannut päättää, mikä minusta ”isona tulee”, mutta täytyy myöntää, että joitakin asioita jäi kuitenkin mieleeni. Ensinnäkin rikoksen määritelmä ”Rikos on teko, josta laissa on määrätty rangaistus”.  Lisäksi pätkä tuomarin ohjeista. ”Tuomarin tulee ratkaisuissaan pyrkiä toteuttamaan lain tarkoitus”.

Sananvapautta hehkuttavat koettavat kovasti vetäytyä perustuslain suojaan. Nyt on kuitenkin niin, että perustuslain tarkoituksena ei voi olla rikosten suojaaminen.  Kaikki solvaukset, kansanryhmää vastaan kiihotukset ja muut rasistiset rikokset ovat siis edelleen ilman perustuslain suojaa ja ilman muuta rangaistuskelpoisia.  Turha siinä on tynkkysten mököttää.

Jos rikos tapahtuu eduskunnassa pidetyssä puheessa, pitäisi sekin saada rangaistavaksi rikokseksi ilman puoluetovereiden suostumusta. Eduskunta on kuitenkin arvovaltainen laitos, jossa edustajien tulee käyttäytyä asiallisesti.  Eduskunta on myös lakiasäätävä laitos, mutta ei tuomioistuin. Eduskunnalla ei pitäisi olla mitään oikeutta puuttua oikeusasiamiehen toimintaan. Syyte ei sinänsä tee ihmisestä syyllistä, joten olisi oikeus ja kohtuus, että tuomioistuin saisi ratkaista syyllisyyden.  Tuomion välttäminen ei myöskään tee ihmisestä syytöntä, joten ainakin minä pidän Mäenpäätä edelleen syyllisenä rasistiseen rikokseen. Hänen paikkansa ei missään tapauksessa tulisi olla Suomen eduskunnassa. Ei siellä toki pitäisi näkyä sellaista puoluettakaan, joka ei ymmärrä sananvapauden perimmäistä tarkoitusta.  Onneksi oikeusistuimet ja lainvalvojat sen pääasiallisesti ymmärtävät. Kaikissa tapauksissa kansanedustajan edustajana tekemä rikos pitäisi tulkita ”raskauttavissa olosuhteissa” tehdyksi rikokseksi ja siitä tulisi tuomita erityisen ankarasti. Ei siis nykykäytännön mukaan hyssytellä.

Niille, jotka pyrkivät tilastojen avulla tekemään jostakin etnisestä ryhmästä tavallista rikollisemman, voin kertoa, että tilastoja voi lukea niin monella tavalla. Selvää on, että syytekynnys tiettyjen ihmisten kohdalla on huomattavasti alhaisempi kuin kantasuomalaisten kohdalla. Sama pätee myös rikosilmoituksiin. En toki puolusta minkäänlaista rikollisuutta, mutta asioita pitäisi aina katsoa suoraan silmiin. ”Haittamaahanmuutto” on jo sinänsä rasistinen termi, ja sen käytöstäkin voitaisiin ihan hyvin tuomita.

Suhteellisesti suurin rikollisten joukko löytyykin Perussuomalaisten eduskuntatyhmästä, jossa kovin monella ei ole puhtaita papereita.

Tuomitsematta jättäminen ei lainkaan tee ihmisestä syytöntä. Edelleen on voimassa määritelmä ”Rikos on teko, josta laissa on säädetty rangaistus”.  Moni puhe täyttää tuon vaatimuksen.

Jo vuosikymmen sitten - Voihan helvetti!

Tämä kymmenen vuoden takainen kirjoitus tuntuu sopivan hyvin tähänkin hetkeen. Mikään ei ole muuttunut ja jos onkin, niin huonompaan suuntaan. Edelleen eduskunta saa päättää, voidaanko kaveria syyttää selvistä rikoksista.  Nimenomaan eduskunnassa tehdyt rikokset ovat erityisessä suojelussa, joihin ei oikeusjärjestelmämme kynnet pysty, jos kaverit eivät sitä salli.  Ainakaan minä en pysty erikoisen suuresti arvostamaan ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin pienet possut.

Ei tuo törkeä käytös ole pelkästään ”persujen” etuoikeus, joskin siinä porukassa se näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tuon kirjoitin siis 10 vuotta sitten. Lukekaa ja miettikää.

***************

perjantai 17. syyskuuta 2010

Voihan helvetti...

En minä tyhmä ole, vaikka olenkin osa Suomen kansaa ja vaikka poliitikot näyttävätkin ajattelevan, että kansa on tyhmää. Ihan oikeasti meinasin satuttaa istumalihakseni laskeutuessani koko sadan kilon massallani lautalattialle, kuultuani että ministereillä ja jopa kansanedustajillakin on tavallista korkeampi syytekynnys. Perustuuko tämä olettamukseen, että poliitikot joka tapauksessa ovat sen verran kelmejä, että kaikki istuisivat linnassa, jos saisivat syytteen samanlaisista rikoksista kuin tavallinen rahvas.

Niinhän se oikeasti taitaa olla. Onni onnettomuudessa on, että itse on saatu lait laatia ja kaikeksi varmuudeksi vielä itse saadaan tutkia omia rötöksiä.

Kyllähän se tietysti siltä tuntuu, että se on niin väärin.... niin väärin.

Kansalaisen oikeustajuni kertoo, että asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Jos poliitikko.. vaikkapa ministeri... syyllistyy rikokseen, on se vähintäin raskauttava asianhaara, ja syytekynnyksen tulisi olla ehdottomasti matalampi kuin tavallisilla tolleroilla, joiden voidaan joskus olettaa erehtyvän.

Eikös se niin olekaan, että palvelijamme ovat rehellisiksi tunnettuja Suomen kansalaisia. 

Sananvapaus?

Kiinnostukseni kaikenlaisiin asioihin sai minut joskus menneisyydessä opiskelemaan peräti oikeusoppiakin. Eihän siitä mitään tullut, kun en oikein osannut päättää, mikä minusta ”isona tulee”, mutta täytyy myöntää, että joitakin asioita jäi kuitenkin mieleeni. Ensinnäkin rikoksen määritelmä ”Rikos on teko, josta laissa on määrätty rangaistus”.  Lisäksi pätkä tuomarin ohjeista. ”Tuomarin tulee ratkaisuissaan pyrkiä toteuttamaan lain tarkoitus”.

Sananvapautta hehkuttavat koittavat kovasti vetäytyä perustuslain suojaan. Nyt on kuitenkin niin, että perustuslain tarkoituksena ei voi olla rikosten suojaaminen.  Kaikki solvaukset, kansanryhmää vastaan kiihotukset ja muut rasistiset rikokset ovat siis edelleen ilman perustuslain suojaa ja ilman muuta rangaistuskelpoisia.  Turha siinä on tynkkysten mököttää.

Jos rikos tapahtuu eduskunnassa pidetyssä puheessa, pitäisi sekin saada rangaistavaksi rikokseksi ilman puoluetovereiden suostumusta. Eduskunta on kuitenkin arvovaltainen laitos, jossa edustajien tulee käyttäytyä asiallisesti.  Eduskunta on myös lakiasäätävä laitos, mutta ei tuomioistuin. Eduskunnalla ei pitäisi olla mitään oikeutta puuttua oikeusasiamiehen toimintaan. Syyte ei sinänsä tee ihmisestä syyllistä, joten olisi oikeus ja kohtuus, että tuomioistuin saisi ratkaista syyllisyyden.  Tuomion välttäminen ei myöskään tee ihmisestä syytöntä, joten ainakin minä pidän Mäenpäätä edelleen syyllisenä rasistiseen rikokseen. Hänen paikkansa ei missään tapauksessa tulisi olla Suomen eduskunnassa. Ei siellä toki pitäisi näkyä sellaista puoluettakaan, joka ei ymmärrä sananvapauden perimmäistä tarkoitusta.  Onneksi oikeusistuimet ja lainvalvojat sen pääasiallisesti ymmärtävät. Kaikissa tapauksissa kansanedustajan edustajana tekemä rikos pitäisi tulkita ”raskauttavissa olosuhteissa” tehdyksi rikokseksi ja siitä tulisi tuomita erityisen ankarasti. Ei siis nykykäytännön mukaan hyssytellä.

Niille, jotka pyrkivät tilastojn avulla tekemään jostakin etnisestä ryhmästä tavallista rikollisemman, voin kertoa, että tilastoja voi lukea niin monella tavalla. Selvää on, että syytekynnys tiettyjen ihmisten kohdalla on huomattavasti alhaisempi kuin kantasuomalaisten kohdalla. Sama pätee myös rikosilmoituksiin. En toki puolusta minkäänlaista rikollisuutta, mutta asioita pitäisi aina katsoa suoraan silmiin. ”Haittamaahanmuutto” on jo sinänsä rasistinen termi, ja sen käytöstäkin voitaisiin ihan hyvin tuomita.

Suhteellisesti suurin rikollisten joukko löytyykin Perussuomalaisten eduskuntatyhmästä, jossa kovin monella ei ole puhtaita papereita.

Tuomitsematta jättäminen ei lainkaan tee ihmisestä syytöntä. Edelleen on voimassa määritelmä ”Rikos on teko, josta laissa on säädetty rangaistus”.  Moni puhe täyttää tuon vaatimuksen.

Poliitikon tehtävä

Poliitikon ja politiikan tehtävä on tärkeä. Määritelmän mukaan se on yhteisten asioiden hoitamista, mutta valitettavaa on, että vain hyvin harvat poliitikot oivatavat, että sana ”yhteinen” pitää sisällään koko kansan ja yhteiskunnan.

Tuskin yksikään poliitikko voi ihan vilpittömästi väittää, että hän on koko kansan asialla, vaikka ei tietysti myönnä myöskään päinvastaista.  Näinhän se kuitenkin tällaisessa monipuoluejärjestelmässä on. Jokainen puolue pyrkii vahvistamaan omaa agendaansa ja valtaansa, jossa tahtoo kansakunnan etu unohtumaan. Myös puolueen sisällä saattaa syntyä erilaisia mielipiteitä, joiden välttämiseksi on pyritty muodostamaan ns. puoluekuri.  Puoluekuri on yleisesti niin hyväksytty asia, että sen laillisuutta ei ole edes pyritty kiistämään.   

Kuitenkin on niin, että esimerkiksi yksityisen edustajan painostus on kielletty, puhumattakaan että hänelle voitaisiin määrätä joku sanktio mielipiteestään. Kansanedustajalla on siis oikeus esittää oma henkilökohtainen mielipiteensä silloinkin, kun se on puolueen yleisen kannan vastainen. Kansanedustajan tehtävä on siis toimia yhteiskunnan edun mukaisesti, eikä suinkaan puolueen edun mukaisesti. Pahinta kaikessa on, että hyvin monet poliitikot asettavat ihan tärkeimmäksi asiakseen oman edun.  Tosiasiassa tuon järjestyksen pitäisi olla yhteiskunnan etu, puolueen etu ja ihan viimeiseksi oma etu.

Lähes jokaisella puolueella on joku asia, joka toteutuessaan olisi tämän maan edun mukainen, mutta myös päinvastoin.

En halua nyt ruveta luettelemaan omia mielipiteitäni, mutta joitakin tutkittuja asioita varmaan jokainen voi löytää.  On hyvä miettiä näitä asioita ja muistaa, että hyväkään poliitikko ei ole kaikkien asioiden asiantuntija, siksipä kannattaa suhtautua kaikkiin asioihin hieman kriittisesti. Sokea tuijottaminen esimerkiksi puolueen puheenjohtajan mielipiteisiin ei aina ole se oikea ratkaisu.

 Monet puolueet pyrkivät vaikuttamaan jäseniensä mielipiteisiin jopa sanktioilla, joista pahin on yleensä puolueesta erottaminen. Se ei yleensäkään paljon täräytä ihmistä, joka ei muutoinkaan ole sitoutunut kokonaisuudessaan puolueen kantaan. Kaikki eivät suinkaan halua toimia omantuntonsa vastaisesti. Tietyt asiakysymykset saattavat joskus hajottaa koko puolueen. Näinhän kävi mm. perussuomalaisille, jossa enemmistö kansanedustajista ei voinut hyväksyä puolueen uutta linjaa. Suomen poliittisesta historiasta löytyy vastaavia tapauksia, joista tunnetuin lienee vasemmistopuolueiden jakautuminen.

Henkilökohtaisesti en pidä fasismista enkä rasismista, mutta en kuitenkaan pidä myöskään tyylistä, jolla ”persut” pyrkivät ratkaisemaan ongelmansa. Jos fasistisen puolueen joku jäsen tunnustaa olevansa fasisti, niin tuskinpa se on oikea syy minkään puolueosaston erottamiseen. Uskonpa, että monet meistä tietävät, että kyseisessä puolueessa on sekä natsimielisiä että fasisteja.  Puolueen nuorisojärjestön erottamisen syynä olikin siis rehellisyys.

Rehellisyys saattaa hyvinkin olla puolueen virallisen linjan vastaista, mutta ei se kuitenkaan saisi olla syy erottamiseen. Paljon vakavampia syitä ovat esimerkiksi oikeusjärjestelmämme jakamat tuomiot, mutta näitä tuo samainen puolue on vain hyssytellyt ja pyrkinyt vähättelemään.

Siihenhän meidän tulisi pyrkiä, että kaikki edustajamme olisivat rehellisiä ja oikeudenmukaisia kansalaisia, jotka asettavat tämän maan edun kaikkein tärkeimmäksi asiaksi.