Poliitikon tehtävä

Poliitikon ja politiikan tehtävä on tärkeä. Määritelmän mukaan se on yhteisten asioiden hoitamista, mutta valitettavaa on, että vain hyvin harvat poliitikot oivatavat, että sana ”yhteinen” pitää sisällään koko kansan ja yhteiskunnan.

Tuskin yksikään poliitikko voi ihan vilpittömästi väittää, että hän on koko kansan asialla, vaikka ei tietysti myönnä myöskään päinvastaista.  Näinhän se kuitenkin tällaisessa monipuoluejärjestelmässä on. Jokainen puolue pyrkii vahvistamaan omaa agendaansa ja valtaansa, jossa tahtoo kansakunnan etu unohtumaan. Myös puolueen sisällä saattaa syntyä erilaisia mielipiteitä, joiden välttämiseksi on pyritty muodostamaan ns. puoluekuri.  Puoluekuri on yleisesti niin hyväksytty asia, että sen laillisuutta ei ole edes pyritty kiistämään.   

Kuitenkin on niin, että esimerkiksi yksityisen edustajan painostus on kielletty, puhumattakaan että hänelle voitaisiin määrätä joku sanktio mielipiteestään. Kansanedustajalla on siis oikeus esittää oma henkilökohtainen mielipiteensä silloinkin, kun se on puolueen yleisen kannan vastainen. Kansanedustajan tehtävä on siis toimia yhteiskunnan edun mukaisesti, eikä suinkaan puolueen edun mukaisesti. Pahinta kaikessa on, että hyvin monet poliitikot asettavat ihan tärkeimmäksi asiakseen oman edun.  Tosiasiassa tuon järjestyksen pitäisi olla yhteiskunnan etu, puolueen etu ja ihan viimeiseksi oma etu.

Lähes jokaisella puolueella on joku asia, joka toteutuessaan olisi tämän maan edun mukainen, mutta myös päinvastoin.

En halua nyt ruveta luettelemaan omia mielipiteitäni, mutta joitakin tutkittuja asioita varmaan jokainen voi löytää.  On hyvä miettiä näitä asioita ja muistaa, että hyväkään poliitikko ei ole kaikkien asioiden asiantuntija, siksipä kannattaa suhtautua kaikkiin asioihin hieman kriittisesti. Sokea tuijottaminen esimerkiksi puolueen puheenjohtajan mielipiteisiin ei aina ole se oikea ratkaisu.

 Monet puolueet pyrkivät vaikuttamaan jäseniensä mielipiteisiin jopa sanktioilla, joista pahin on yleensä puolueesta erottaminen. Se ei yleensäkään paljon täräytä ihmistä, joka ei muutoinkaan ole sitoutunut kokonaisuudessaan puolueen kantaan. Kaikki eivät suinkaan halua toimia omantuntonsa vastaisesti. Tietyt asiakysymykset saattavat joskus hajottaa koko puolueen. Näinhän kävi mm. perussuomalaisille, jossa enemmistö kansanedustajista ei voinut hyväksyä puolueen uutta linjaa. Suomen poliittisesta historiasta löytyy vastaavia tapauksia, joista tunnetuin lienee vasemmistopuolueiden jakautuminen.

Henkilökohtaisesti en pidä fasismista enkä rasismista, mutta en kuitenkaan pidä myöskään tyylistä, jolla ”persut” pyrkivät ratkaisemaan ongelmansa. Jos fasistisen puolueen joku jäsen tunnustaa olevansa fasisti, niin tuskinpa se on oikea syy minkään puolueosaston erottamiseen. Uskonpa, että monet meistä tietävät, että kyseisessä puolueessa on sekä natsimielisiä että fasisteja.  Puolueen nuorisojärjestön erottamisen syynä olikin siis rehellisyys.

Rehellisyys saattaa hyvinkin olla puolueen virallisen linjan vastaista, mutta ei se kuitenkaan saisi olla syy erottamiseen. Paljon vakavampia syitä ovat esimerkiksi oikeusjärjestelmämme jakamat tuomiot, mutta näitä tuo samainen puolue on vain hyssytellyt ja pyrkinyt vähättelemään.

Siihenhän meidän tulisi pyrkiä, että kaikki edustajamme olisivat rehellisiä ja oikeudenmukaisia kansalaisia, jotka asettavat tämän maan edun kaikkein tärkeimmäksi asiaksi.