"Ei leikaata koulutuksesta"

”EI LEIKATA KOULUTUKSESTA”

- Tuosta aiheesta pitivät meteliä niin koulutetut kuin kouluttamattomatkin. Kun hallitus edes harkitsi opintotuen leikkausta, huusivat kaikki kurkku suorana: ”On luvattu, että koulutuksesta ei leikata.” No mitä sitten, eihän kyse toki koulutuksesta ollutkaan, vaan sosiaalituesta, joka vissiin oli eksynyt väärälle momentille.  Se oli kai joskus 70-luvulla, kun opintotuki otettiin käyttöön muka jonkinlaisen tasa-arvon nimissä. No eihän se tasa-arvoa tuonut, mutta joukon holtittomia opiskelijoita, joiden ei tarvinnut edes valmistua mistään, koska ei ollut opintolainaa eikä muutakaan vastuuta kannettavana. Opiskeltiin niin kauan kuin valtio maksoi ja syötti ja sitten pantiin kirjat nurkkaan.

70- ja 80-luvulla oli myös muotia, että jokainen arvonsa tunteva kyläpahanenkin koetti hankia vähintään kauppaoppilaitoksen tai teknillisen oppilaitoksen johonkin pellon kulmaan, vaikka tosiasiassa alkoi olla jo pula kyvykkäistä oppilaista ja opetuskin tahtoi sujua joidenkin alalta ajat sitten vierautuneiden myyntimiesten käsien kautta.  Yleensä luettiin kirjoja, joita opiskelijat olisivat osanneet itsekin lukea ja yleensä joutuivatkin lukemaan selviytyäkseen tenteistä, jotka sentään olivat vielä kohtuullisen vaativalla tasolla.  Kiitoksia vaan 60-luvun perintö. Silloinhan oppilaita vielä ainakin ammattiasioissa opetettiin, ja vaikka esimerkiksi tekulle vaadittiin parin vuoden ennakkoharjoittelu, niin hakijoita riitti. Edes opintolaina ei pelottanut, sillä siihen oli totuttu, että valmistumisen jälkeen löytyi kyllä työtä ainakin tiskarina, jos ei muuta.  Kaikki menivät töihin sinne minne pääsivät ja maksoivat lainansa pois.

Kouluttautumisen seuraava vaihe olikin sitten yliopistautuminen. Joka niemessä oli jo kauppaopisto tai tenillinen oppilaitos, joten oli aika siirtyä taas korkeamme tasolle.  Jokaiseen vähänkin kaupungilta näyttävään kylään perustettiin yliopisto, tai ainakin yliopistokeskukseksi nimitetty luento ja kahvittelupaikka. Jos sattui käymään niin, että ihan joka paikkaan ei jostakin syystä yliopistoa saatu syntymään, niin nimitettiin kaikki opistotasoiset oppilaitokset ammattikorkeakouluiksi.  Nimi oli komea, vaikka koulu-uudistuksen takia vaatimustasoa olikin jouduttu laskemaan. Pienenkin kunnan johtajan oli nyt helppo kulkea rinta rottingilla, sillä kyseessä oli kuitenkin korkeakoulupaikkakunta.

 Lähde: Yliopisto, tiedettä rakkaudella, Helsingin Yliopisto (Kuntaliitto, Tilastokeskus)

Ei... ei Suomessa ole koskaan koulutuksesta leikattu, vaan on aina eletty kuin suossa. Rahan ei ole uskottu loppuvan, sillä valtiohan kyydin maksaa.

Säästöjä ja leikkauksia on kyllä tehty sieltä, mistä ei missään tapauksessa olisi saanut leikata.  Suomessa on lakkautettu 1990- luvun puoliväliin noin 1600 peruskoulua. Kouluja on nyt noin 2500, joka on suunnilleen puolet siitä määrästä, joka oli vielä 90-luvun alkupuolella. Vähennykset tapahtuivat ensin maalla, mutta nyt sama trendi näyttää saavuttaneet jo kaupungitkin.  On todettu, että odotettuja säästöjä ei syntynytkään, joten lakkauttamisia on nyt ryhdytty perustelemaan monilla muillakin syillä.  Mitään todellista tutkimustietoa koulujen lakkauttamisen vaikutuksista ei ole, joten päätökset tehdään edelleen ”musta tuntuu” -menetelmällä.

Kunnallisissa päätöksissä yhä edelleen onkin määräävinä tekijöinä edelleen kaksi merkittävää menetelmää.  Nämä ovat mutu (= musta tuntuu) ja petu (=perstuntuma).

Ei siis leikata enää koulutuksesta ja lopetetaan tarpeeton koulujen lakkauttaminen. Voihan olla, että mikään ei auta näivettyvää kansaamme, mutta yritetään nyt kuitenkin.