Kiusaajat ja kiusatut

Koulukiusaus on asia, josta tänään puhutaan jo paljon enemmän kuin aikaisemmin. Se on sukua toiselle törkeydelle, työpaikkakiusaamiselle. Kumpaankaan ilmiöön ei oikein tunnu löytyvän syitä eikä lääkkeitä. Ne ovat ilmiöitä, jotka ovat aina olleet olemassa, mutta julkisuuteen ne on nostettu vasta viime vuosina.  Olen keskustellut aiheesta monien ihmisten kanssa, ja varsin monella tuntuu olevan myös omakohtaisia kokemuksia asiassa.  Ihan kokonaan en kummastakaan ilmiöstä ole säästynyt minäkään, joten otan tämän aiheen nyt esille.

Olen syntyperäinen Karjalan pakolainen, joka jo aivan pienenä jouduin tulemaan äidin mukana tänne Kanta-Suomeen. Toki minä kuulin ryssittelyä jo ennen kouluikää, mutta onneksi en ymmärtänyt, mistä on kysymys.  Varsinaista kiusaamista koin vasta koulussa, ja se tapahtui enemmänkin opettajien kuin toisten oppilaiden taholta. Toki me pojat aina nahisteltiin ja joskus jopa oikeasti tapeltiin, mutta ei kai siitä tasaväkisessä ottelussa suurta vahinkoa syntynyt. Vahinko syntyikin siitä, että jostakin syystä minut julistettiin aina tappelun aloittajaksi, vaikka olin koko ajan toppuutellut tappelunhaluista kaveria.  Opettaja, joka tuli selvittelemään välejä, ei toki oikeasti tiennyt mistä tappelu alkoi ja kuka oli aloittaja. Kyse oli siis sanasta sanaa vastaan, mutta opettaja tuntui jo päättäneen, kuka oli syyllinen.  Ainahan se olin minä… ryssän lapsi.  Miesopettaja saattoi jopa lyödä minua, että sai minut ”tunnustamaan” aloittaneeni tappelun. Toki minä pian opin, että tunnustamalla teon, jota en ollut tehnyt, pääsin pelkällä jälki-istunnolla, joka oli kuitenkin se pienempi paha. Pianhan tästä oli seurauksena se, että toiset oppilaat syyttivät kaikesta tekemästään pahasta aina minua, ja heitä uskottiin. Uskottiin, kun haluttiin uskoa.  Tuskinpa tänään enää opettajat niinkään osallistuvat varsinaiseen kiusaukseen, saatikka lyövät oppilaita, mutta tilanne oli sotien jälkeen aivan toinen. Opettaja oli ehdoton auktoriteetti, eikä väkivalta ollut lainkaan vierasta.

Haluan sanoa tuon edellä olevan siksi, että myös opettajien toimintaan kannattaisi kiinnittää huomiota. Läheskään aina he eivät ole täysin syyttömiä, vaikka vetäytyvätkin vastuusta. Toki suurin osa koulukiusaamisesta tapahtuu oppilaiden kesken, mutta aina ei opettajallakaan ole puhtaat jauhot pussissa.

Koulukiusauksesta on sitten lyhyt matka työpaikkakiusaukseen. Kokemukseni mukaan vain harvoin varsinaiset työtoverit sortuivat tuohon syntiin. Kyllä se enemmän oli esimiesten harrastus, mutta kyllä toisenlaisiakin kokemuksia on.  Eniten minä ihmettelin sitä, että juuri sellaiset, joita minäkin olin auttanut urallaan eteenpäin, iskivät puukolla selkään.

Pari vuotta ennen eläköitymistäni yrityksessä aukesi paikka, johon olisin ollut ainut pätevä hakija, jos olisin ottanut viran vastaan. En todellakaan halunnut olla nuorempien urakehityksen tiellä, joten kävin hyvissä ajoin ilmoittamassa, että en ole käytettävissä, vaan olen eläkeikääni asti nykyisessä tehtävässä. Olisihan sen luullut olevan sillä selvä, mutta ei tuntunut olevan… Aikanaan tuo tehtävä täytettiin, ja pahat kielet kertoivat, että valinta oli poliittinen.  Virkaan valittiin insinööri ja minä olin DI.  Ehkä se oli paha asia, vai liittyiköhän asiaan myös politiikka?  Kyseessä oli ”kepun” kunnallispoliitikko”, ja minut tunnettiin hieman toisinajattelijana. 

Kyllä minä pidin sitä työpaikkakiusaamisena, että kaveri, josta oli tullut esimieheni, muisti kerran päivässä kysyä minulta:”Milloin jäät eläkkeelle?” Sen ei olisi luullut vähääkään kuuluvan hänelle. Olin moitteettomasti hoitanut tehtävääni jo liki 10 vutta, eikä tehtävän lopettaminen ollut mitenkään suunnitteilla.

Niin se on.  Sekä koulukiusaamista, että työpaikkakiusaamista saattaa ilmetä mitä yllättävimmissä tapauksissa. Olisiko niin, että ne joilla valtaa on, voisivat tarkkailla hieman ympärilleen ja välillä vilkaista vaikkapa peiliin? Ei totisesti kivalta tunnu, jos kaveri, joka ei edes olisi asemassaan ilman myötävaikutustani, alkaa savustusoperaation. Työpaikkakiusauksissa on usein mukana politiikka, mutta koulukiusauksissa vain harvoin.

Tähän meillä ei oikein olisi Suomessa varaa.