Hyvät ystävät

Nimitin aikoinani tämä kirjoitussarjan poliittiseksi blogiksi, mutta jäätyäni pois politiikasta rupesin purkamaan sydäntäni tänne nettiin milloin mistäkin asiasta. Nyt olenkin kertonut, että kysymys on lähinnä pakinasarjasta, jossa käsittelen lähes kaikkia asioista, joista uskon jotain tietäväni. Se tarkoittaa siis… lähes kaikkia asioita.

On kuitenkin neljä asiaa, joista oikeasti uskon ymmärtäväni jotain, ja siksi ne muodostavat pääosan näistä kirjoituksista. Haluankin nyt kertoa millä pätevyydellä kirjoitan.

Tämän kirjoitelman lähtökohta oli siis poliittinen blogi.  Vaikka olenkin ollut vain keskikertainen hiihtäjä enkä siis missään tapauksessa pätevä edes eduskuntaan, niin rohkenen kuitenkin pitää itseäni sopivana politiikkaan.  Olenhan kuullut, että jotkut minuakin surkeammat lylyn lykkijät ovat nimenomaan hiihtoladuilla saaneet ikimuistoisia oivalluksia Suomen parhaaksi.  Politiikkaan jouduin mukaan lähinnä tahtomattani, kun eräs ystäväni talutti minut Kansallisten nuorten tilaisuuteen täällä Jyväskylässä.  Olikohan se joskus vuonna 1961.  Aika pian oivalsin kuitenkin, ettei se ihan minun viiteryhmäni ollut, vaikka lauloinkin muiden mukana hyvin isänmaallisia lauluja ennen tilaisuuden huippuhetkeä… tansseja. Pian jäin kuitenkin kokonaan pois, sillä se ei tosiaan ollut sitä, mitä minä syntyperäisenä Karjalan pakolaisena isänmaallisuudella ymmärsin.  Noihin aikoihin vastakkainasettelu vasemmiston ja oikeiston välillä oli vielä aika räikeää, ja luultavasti kumpaankin suuntaan hieman liioiteltiin.  Vasemmistolaiset eivät olleet ryssiä eivätkä oikeistolaiset natseja, vaikka melkein näin annettiin vastakkaisessa leirissä uskoa.  Äärioikeiston pelkäämä vallankumouskaan ei ihan lähellä ollut, vaikka sillä peloteltiin.

SMP: n opiskelijajärjestö oli sitten seuraava etappi, johon Oulun tekun vahtimestari sai minut houkuteltua. Kovin innokas poliitikko en ollut, vaikka joskus jotain kirjoittelin lehtiin ja vastustin asioita vastustamisen vuoksi.  Puoluetukihan se silloin oli tapetilla, ja sitä tietysti vastustin samoin kun koko SMP.  Lippusia ja lappusia jaoin ja kokouksissa kävin.  Aina sitä jotain oppii, vaikka ei ihan päätöksenteon ytimessä olekaan.  Ennätin kerran olemaan jopa SMP:n kunnallisvaaliehdokkaana ja muutaman äänenkin sain.  Taisi olla aivan kaksi numeroinen luku.  Kun SMP sitten kärsi konkurssin, luulin poliittisen urani päättyneen ja pakkasin sukset auton katolle. Taitavat olla siellä vieläkin, vaikka minut jälleen kerran pyydettiin mukaan, nyt Perussuomalaiset rp:n joukkoihin. Siinä porukassa koetin sitten rimpuilla aina Jyväkylän puoluekokoukseen asti, jolloin johdon muutos sai myös puolueen linjan muuttumaan niin, että en enää voinut häpeämättä sanoa itseäni perussuomalaiseksi. Nyt kannan ylpeästi sinistä lippua, vaikka edes tässä porukassa en ole ”joo joo mies”. Puolue edustaa kuitenkin lähinnä sitä linjaa, jota voin kannattaa ja jota voin äänestää.

Monessa puoluekokouksessa olen mukana ollut ja paljon myös oppinut, joten pidän itseäni pätevänä ottamaan kantaa päivän politiikkaan.  Olkoot ne sukset edelleen siellä auton katolla.

Kun tuulimyllyjä vastustan, on se taas ammattiasia.  Olen sähkölaitostekniikan teknikko, tuotantotalouden insinööri ja jopa DI–tutkinnon suorittanut. Lisäksi olen työskennellyt voimalaitoksilla ja hyvin käsitän, että jos jonkun härvelin käyttöikä jää keskimäärin 15- vuoteen ja hyötysuhde alle 25%, ei suuria taloudellisia toiveita kannata asettaa, paitsi jos veronmaksajat suostuvat tukemaan tuulivoimayhtiöitä. Kun omakohtainen kokemus lisäksi osoitti, että häkkyrät ovat jopa terveydelle vaaraksi, ei mikään mahti maailmassa saa minua tukemaan tai edes hyväksymään noita tuulimyllyjä.  Asiantuntemukseni on siis ehdottoman riittävä mielipiteiden esittämiseen.

Kolmas asia, josta pyrin joskus kirjoittamaan, on urheilu. Olen suorittanut kansallisen valmentaja tutkinnon ja toiminut erään valtakunnallisen lajiliiton hallituksessa ja valmennusvaliokunnan puheenjohtajana. Olen harrastanut henkilökohtaisesti useita lajeja, ja vaikka en ihan huippu ole ollutkaan, niin kuitenkin sen verran kokenut, että joskus voin jopa ”päätäni aukoa”.

Ja se neljäs asia, josta ehkä eniten olen ääntä pitänyt, on maahanmuutto ja sen vastakohta maastamuutto. Ihan vaan pelkkä matematiikka kertoo, että maastamuuton kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna maahanmuuttoon. Kyse ei kuitenkaan ole rahasta, vaan oikeudenmukaisuudesta. Millä oikeudella pari miljoonaan suomalaista saa asua ulkomailla, kun samanaikaisesti osa porukastamme haluaisi sulkea rajat muutamalta tuhannelta ulkomaalaiselta? Olen ylpeästi suvakki enkä voi hyväksyä tällaista epäoikeudenmukaisuutta.