Kun taito ei riitä

Ei se aina niin helppoa ole tämä maailman parantaminen. Monessa asiassa pitää olla aika tarkka, ettei tulis sanottua väärää todistusta asioista ja ihmisitä. Se kai minut pitää politiikassakin vähän niin kuin ulkojäsenenä.

Olen toki melko korkeasti koulutettu (DI) ja siksi kai melko kriittinen monen asian suhteen.

Muistan hyvin opintoaikaisen mielilauseeni: ”Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tietää, miten vähän tietää..  Kyllä se näyttää pitävän paikkansa tänäkin päivänä.

Paljon olen asioita ihmetellyt nyt politiikkaa seuratessani. Tuo täydellisen tietämättömyyden antama varmuus saa ihmiset laukomaan mitä ihmeellisimpiä asioita ja kannattamaan juttuja, jotka todellisuudessa toimivat täysin kannattajansa päämäärien vastaisesti.

Erityisen tuttua minulle on vihreiden taaperrus, sillä olin vihreiden kannattaja niin kauan kuin liike pysyi aatteellisena liikkeenä. Ei sillä osaamisella olisi pitänyt ryhtyä puuttumaan poliittisiin päätöksiin.  Eihän se osaaminen tai totuudenrakkaus näytä hyvin yleistä olevan muissakaan puolueissa, mutta kun nyt vihreien toilailuja olen eniten seurannut, koetan pysyä asiassa.

Ensimmäinen asia, joka meidän jokaisen pitäisi tietää on termi nimeltä elinkaari. Teknisillä tuotteilla se tarkoittaa matkaa piirustuslaudalta viimeiseen ”leposijaan”.  Luin vasta sanomalehdestä ”uutisen”, jossa kerrottiin, että sähköauto tuottaa elinkaarensa aikana enemmän päästöjä kun pieni polttomoottorilla varustettu auto.  Tosiasiassahan tuo ei ollut uutinen, sillä ainakin minä tiesin sen. En siis ole ainut, koska lehdetkin siitä kirjoittavat.

Toinen vihreiltä salattu arvoitus on tuulivoima.

Tuulivoimayhtiöt markkinoivat tuulivoimaa saasteettomana energiana ja vihreät taputtavat käsiään.

Tottahan se onkin. Tuuli sinänsä on varsin saasteetonta ja ihan käyttökelpoista, esimerkiksi purjehduksessa. Kun siihen yhdistetään tuulimylly ja aletaan puhumaan sähkön tuotannosta, tilanne muuttuu sangen radikaalisti.

 

                                          Viimeisintä teknologiaa. Käyttää sekä tuuli- että aurinkovoimaa.
 

Peliin tulevat saasteet, luontoarvot, eläinten ja ihmisten terveys sekä energian hinta. Olen joskus kirjoittanut erittäin vaikeasta kasvihuonekaasusta, jota nuo häkkyrät lähettävät.  Myllyt sisältävät satoja litroja öljyjä, joiden loppusijoituspaikkaa en ainakaan minä tiedä. Kuuden vuoden välein vaihdettavien myllyn siipien loppusijoituspaikkaa ei taida kukaan tuntea, sillä jäteasemat kieltäytyvät vastaanottamasta tätä ongelmajätettä. Yhden kalajokisen myllyn siipien loppusijoituspaikan olen kyllä nähnyt. Ne lötköttävät siinä tornin juurella. Myös satojen tonnien betonimöykyt taitavat jäädä maanomistajan iloksi sinne maastoon, kun mylly joskus puretaan. Suomessa nuo purkamiset eivät vielä ole laajemmin alkaneet, mutta alkavat pian. Saksassa myllyjen keski-ikä on noin 13 vuotta, tuskinpa ne Suomessa kovin paljon kauemmin kestävät.

Suomalaiselta näyttävät saksalaisomisteiset energiayhtiöt toimivat Suomessa tasan niin kauan kuin meidän veronmaksajat haluavat tukea Saksan taloutta.

Tiedän, että myllyjen kustannuksen niiden elinkaaren aikana ovat noin 9 miljoonaa euroa per mylly ja nykyhinnoilla ne tuottavat elinkaarensa aikana vajaat 6 miljoonaa.  Ei tarvitse olla kovin hyvä matematiikassa ymmärtääkseen, ettei tuo oikein fiksua ole. Pahinta kaikessa, että tuo 6 miljoonaa valuu Saksaan, mutta sen 9 miljoonaa me suomalaiset maksamme.

Pitää olla peräti homeen vihreä, jos pitää tuota hyvänä diilinä.

Saksassa on jo toistatuhatta yhdistystä, jotka vastustavat tuulimyllyjä kuka milläkin perusteella. Tuulimyllyjen ainut ”hyvä puoli” onkin se, että sitä voidaan vastustaa tosi monilla perusteilla. Niinpä Suomi onkin tulossa Saksan perässä.

Saksassa ei tuulimyllyjä juurikaan enää rakenneta, mutta suomalainen sisu näyttää nyt pahat puolensa.

Toivottavasti se ei tee korvaamatonta vahinkoa.

Näinhän se yleensä on. Kun taito ja tieto ei riitä, niin vahinkoja syntyy.