Ortodoksinen kirkkoni

Olen todennut, että täällä Länsi-Suomessa tunnetaan hyvin huonosti se kristinuskon muoto, jota ortodoksisuudeksi nimitetään, vaikka se on nimenomaan se alkuperäinen kristinusko, joka tässä maassa on ollut valtauskontona kristinuskon syntymän aikoihin. Suomi oli aikoinaan osa Ruotsin valtakuntaa, ja niinpä Ruotsin kuninkaan käskystä maastamme tuli luterilainen, kunnes uskonnonvapauslaki vasta 1900-luvun alkupuolella vapautti ihmiset harjoittamaan kukin omaa uskoaan. Saksalaisen Martin Lutherin luoma kirkkokunta onnistui juurtumaan pohjoismaihin ja osin Saksaan, mutta ei sitten ole levinnyt juuri Pohjois-Eurooppaa laajemmalle (maailman kristityistä n. 3% on luterilaisia, n. 13% ortodokseja). Suomessa tämä maailman mittakaavassa pieni ”lahko” sai pysyvän jalansijan ja on nyt kansallinen valtauskontomme.

Kristuksen ilosanoma ja hänen monet saarnansa levisivät hyvin nopeasti hänen opetuslastensa saattamana ympäri tuon ajan maailmaa. Mustan meren pohjoisilla rannoilla uusi usko sai nopeasti jalansijaa jo ensimmäisen vuosituhannen puolella. Puhuttiin kristinuskosta, joka eteni aina pohjoisemmaksi ja pohjoisemmaksi. Viikinkien käyttämä Venäjän jokitie toi kristinuskon sen ortodoksisessa muodossa aina Novgorodin kaupunkiin, josta tuli sitten satojen vuosien ajaksi tämän idän kirkon keskus. 

Velikiy Novgorod

Ortodoksisuus miellettiinkin lähinnä ”ryssän” uskonnoksi, vaikka se oli ollut vuosikymmeniä osa katollista kirkkoa, joka oli maailmanlaajuinen. Vasta Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 erosi Suomen ortodoksinen kirkko omaksi kirkokseen Venäjän kirkosta. Suomen ortodoksinen kirkko sai autonomisen aseman Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä 1923.

 Ortodoksikirkot maailmalla

 Katolinen kirkko maailmalla

Suomi on siinä mielessä harvinainen maa, että meillä on ylipäätään valtion kirkko ja että niitä on peräti kaksi, sillä luterilaisen kirkon lisäksi myös ortodoksinen kirkko on valtion kirkko, jolla on, samoin kuin luterilaisilla, verotusoikeus. Kerettiläisen leima kai olen päälläni kantanut jo kauan, joten menköön samaan piikkiin tämä seuraavakin ajatus.

Ihmisillä on oikeus erota kirkosta, mutta samaa oikeutta ei ole yrityksillä, jotka joutuvat maksamaan kirkollisveron luterilaiselle kirkolle, vaikka sen kaikki omistajat olisivat ortodokseja, muslimeja tai kokonaan uskonnottomia. Mielestäni tämä on väärin.

Väärin on mielestäni myös se, että meillä kokonaan rikoslain tavoittamattomiin jäävät ne uskonnot tai uskontojen liepeillä toimivat lahkot, joiden toiminta perustuu pelotteluun ja uhkailuun. ”Uskontojen uhrit” on järjestö, jonka piirissä tunnetaan paljon tapauksia, joissa ihmiset ovat päätyneet jopa itsemurhiin hypnoottisten saarnojen ja saarnamiesten pelottelun seurauksena. Monen rikoksen tunnusmerkit tuo pelottelu täyttäisi, mutta jostakin syystä näitä rikollisia ei koskaan saateta edesvastuuseen.

Ortodoksinen kirkko ei suorita jäsenkeräystä eikä käännytystyötä kristittyjen keskuudessa. Ortodoksiset papit eivät myöskään pelottele helvetin tulilla eivätkä iankaikkisella kidutuksella. Ehkäpä juuri siksi, minäkin syntinen, tunnen itseni jotenkin turvassa olevaksi ortodoksisen kirkon helmoissa.

Jeesuksen kerrotaan saarnassaan sanoneen:”Isäni kodissa on monta huonetta.” Ehkäpä ortodoksinen kirkko on juuri tämän seikan tajunnut. Jos et tule meidän kanssa samaa tietä, voit valita toisen reitin. Kyllä minä uskon tapaavani taivaassa myös muslimiystäviäni samoin kuin luterilaisia ja ehkä joitakin helluntailaisiakin. He ovat valinneet toisen tien, mutta eläneet oman elämänsä täällä maan päällä niin kuin oikeaksi ovat nähneet.