Mamuna Neuvostoliitossa

 

Neuvostoliitto on tarjonnut meidän perheelle monenlaisia asioita, niin hyviä kun pahojakin. Ei kuitenkaan niin järkyttäviä, ettenkö menisi sinne uudelleenkin, jos siihen tilaisuus tarjoutuisi. Olin nimittäin ”mamuna” Virossa silloin, kun se oli vielä osa suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa. Suomalais-virolainen yhtiö firma Viktari suunnitteli noihin aikoihin hotellia Narvan kaupungin läheisyydessä sijaitsevaan Narva-Joensuuhun. Pieni kylpyläkylä aivan Sillamänen kaupungin kainalossa Suomenlahden rannalla. Todella upea hiekkaranta siellä.

 

Hankkeen rahoitus piti osittain järjestää Suomesta, mutta osittain sitä hankittiin myös urakoimalla muissa suurehkon alueen hotelleissa. Teimme sähkötöitä ja pieniä korjauksia niin kauan kuin sitä kesti. Minulla taitaa olla vieläkin pankkitili Narvan pankissa, vaikka jokseenkin varma olen, ettei siellä enää rahaa ole. Taisin panna viimeisetkin ruplat suomalaisten nyrkkeilijöiden leiritykseen v.1991. Sellainenhan minun paha tapani on ollut, että kaikki munat samaan koriin ja ei muuta kun uutta lapioimaan.

Aikansa kutakin, sillä tuo urakoiden rahoitus tyssäsi sitten Neuvostoliiton vallankumoukseen ja Viron itsenäistymiseen. Kun urakoiden rahoittaja oli pannut Moskovassa rahahanat kiinni, ei auttanut muuta kuin panna lappu luukulle. ”Urakointi lopetetu, ei kanattanut”. Toki jonkinlainen maksukin saatiin keskeneräisistä töistä, sillä kolhoosin kuorma-auto toi melkoisen lastin kaikenkarvaista tavaraa Suomeen, mutta sen muuttaminen rahaksi oli niin paljon työlästä, että ei sitä oikein bisneksenä voitu pitää. Olipahan kumppani hoitanut oman osuutensa parhaan kykynsä mukaan.

Reilun pari vuotta tuo komennus kesti. Ei siitä mitään taloudellista hyötyä ollut, mutta en nyt toki voi väittää, etteikö siitä mitään olisi käteen jäänyt. Jäi mukavia ystäviä, joista osa on jo kuollut, osa hävinnyt Neuvostoliiton mullistusten jälkeen ehkä muihin Itäblokin maihin. Tärkein anti lienee kuitenkin se, että sain oppia tuntemaan vieraita kulttuureja ja tulin huomaamaan, että ihmiset ovat melko samanlaisia joka puolella maailmaa.

Tietenkään minulla ei ollut työlupaa, joka siihen aikaan Neuvostoliitossa tarvittiin. Vaikka en ollutkaan firman omistaja, olin omistajan edustajana Virossa, joten onnistuin olemaan maassa ilman kyseistä paperia pelkän oleskeluluvan turvin. Tuosta suomalaisille nyrkkeilijöille järjestämästäni leiristä olen kirjoittanut jo aikaisemmin tällä samalla palstalla, joten jokainen halukas voi lukea sen sieltä. Taisi olla otsikkona ”Sotapäiväkirja”. Tuttavuuksieni joukossa oli myös paikallinen mafiapäällikkö. Tiettävästi nykyisin Puolaan paennut, jos on enää elossa. Hyvin kunnioitettu henkilö paikkakunnalla ja ainakin minulle paljon hyödyllisempi tuttavuus kun monet viranomaiset, joita toki myös kuului tuttavapiiriini aina maaherraa myöten. Ehkä lievä viron kielen taitokin on laskettava plussaksi, joskaan siitä ei kai täällä Suomessa ole paljon apua.

Olen profiloitunut maahanmuuttajien puolustajana, mutta ehkä myönteinen suhtautumiseni johtuu enemmän kristillisestä asenteestani kuin noista kokemuksistani ”mamuna” niin Neuvostoliitossa kuin Ruotsissakin. Selvää on, ettei rasismi kuulu kristillisyyteen, mutta tuskin kuitenkaan olisin itse niin ”kiihkomielinen” maahanmuuttajien puolustaja, jos en olisi itse kokenut kaikkia noita asioita.

Siis ”mamuna” ulkomailla ja sen lisäksi pakolaisena kotimaassa. Kai minä senkin olen kertonut, että olen Karjalan pakolainen.