Varsinaista koulukiusausta en muista kovin paljon kokeneeni, joskin kai minä siitäkin osani sain. Erilaisuus siinä kai oli se avainsana, ja kun olin ”ryssän lapsi”, niin sodan jälkeisenä aikana tuskin yksikään ”Karjalan pakolainen” säästyi jonkinasteiselta kiusaukselta tässä rasistisessa maassa. Lapset eivät niinkään toisiaan kiusanneet, vaan se jäi enemmänkin opettajien tehtäväksi. Sen aikaiset opettajat osasivat kyllä kiusaamisen taidon, enkä ole ihan varma, onko tuo ominaisuus vieläkään kokonaan kadonnut.
Edelleen on olemassa opettajien suosikkeja ja inhokkeja. Eräässä koulukiusaamista käsittelevässä ohjelmassakin tämä todettiin, vaikkakin samaan hengenvetoon sanottiin myös, että se on harvinaista. No näinhän se varmaan on.
Samat asiat kuin koulukiusauksessa saattavat näkyä myös järjestötoiminnassa ja työelämässä. Jokaisessa vähänkin isommassa työpaikassa on pyrkyreitä, jotka ovat valmiit puukottamaan selkään jopa niitäkin, jotka ovat heitä auttaneet.
Olin aikoinani kouluttajana yhdessä aikuiskoulutuskeskuksessa, jossa minäkin sain tuon kokea. Luulen, että olin melko hyvä kouluttaja ja pyrin olemaan myös oikeudenmukainen toisia opettajia kohtaan.
Eihän näissä oppilaitoksissa mitään suuria elämänuria rakenneta, joten minäkin halusin vain rauhassa tehdä omaa työtäni. En tavoitellut rehtorin virkaa, enkä halunnut myöskään osastonjohtajaksi, vaikka toki olisin ollut pätevin vaihtoehto siihenkin virkaan. En oikeastaan pitänyt koko virkaa tarpeellisena, ja kun lisäksi eläkeikäkin alkoi häämöttämään, vastasin tiedusteluun, että en ole käytettävissä.
Virkaan valittiin sitten henkilö, jonka ”saavutuksista” tiesin jotakin, vaikka en halunnut kertoa. Kyllä minä väitän, että valinta oli täysin poliittinen. Ehkä politiikasta johtui myös tuo niin sanottu työpaikkakiusaaminen, sillä silloin oli eduskuntavaalit tulossa, ja erään toisen puolueen ehdokas pyysi minua vaalipäällikökseen, johon tehtävään suostuin. Minun kohdalla ei kyse ollut niinkään politiikasta, kuin siitä, että pidin henkilöä kansanedustajaksi sopivana.
En ehkä olisi lähtenyt leikkiin, jos olisin tiennyt sen koskettavan kyseistä osastonjohtajaa niin pahasti, että hän aloitti systemaattisen vainoamiseni. Yllättävää sivustatukea hän sai entiseltä oppilaaltani, jonka puolesta olin suorastaan taistellut, että hän sai viran tästä oppilaitoksesta. Kumpikaan näistä herroista ei olisi virkaansa päässyt ilman minun myötävaikutustani, ja vaikka en kiitosta odottanutkaan, en myöskään odottanut esimerkiksi jatkuvaa kyselyä ”milloin lähdet eläkkeelle”. Kerroin kyllä asiasta rehtorille ja hieman lohdutti hänen sananansa: ”Sinä jäät eläkkeelle silloin kun itse niin päätät”. Joka tapauksessa pidin moista kyselyä lähinnä työpaikkakiusaamisena. Samaa mieltä olivat myös muutamat kollegani, joille asiasta kerroin.
Samaa rataa saattavat edetä myös koulukiusaajien
motiivit, vaikka ne ilmenevätkin hieman eri tavalla. Koulukiusaajien motiivi on
usein kiusattavan erilaisuus joko ulkonäöltään tai käytökseltään.
Pääsääntöisesti on niin, että kiusattava menestyy koulussa paremmin kuin
kiusaaja, mutta tämä ei selitä koko ongelmaa. Tässä iässä ei myöskään ole kyse
mistään uralla etenemisestä.
Lapset pitävät nahinat usein omana tietonaan, joten meidän vanhempien tulee reagoida erityisen herkästi silloin, kun olemme havaitsevinamme merkkejä kiusauksesta. Myös työpaikkakiusaukseen tulee reagoida niiden työtoverien, jotka tunnistavat nuo merkit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti