Vanhaksi sitä pitää elää, ennen kun kaiken kokee. Mistäpä minä tiedän, olenko vieläkään kaiken kokenut, mutta paljon olen maailmaa nähnyt ja monta itkua itkenyt. Kun iso mies itkee, se on tosi paha paikka, tai sitten se on tosi hyvä hetki.
Minä olen hyvä opettaja... kyllä minä sen olen tiennyt. Minä olen pyrkinyt ajattelemaan keinoja, jolla jokaisen oppilaan saisi oppimaan mahdollisimman hyvin. Useimmiten ne keinot ovat löytyneet, vaikka en ns. pedagogi olekaan. Ihka tavallinen DI, mutta sen verran epätavallinen kuitenkin, että olen saanut luennoida yliopistossa, AMK:ssa, aikuiskoulutuskeskuksissa ja ammattioppilaitoksissa.
Ihmeelliset ovat herran tiet, sillä kun joskus aikoinani jouduin luopumaan ammattikoulun opettajan työstä, koska en ollut pedagosesti pätevä, niin enkös vaan päätynyt opettajaksi laitokseen, joka silloin antoi näitä pätevyyksiä. Ihme se oli siitä huolimatta, että kyse oli vain lyhyestä sijaisuudesta...
No ei minun menneitä pitänyt muistella, vaan kertoa kokonaan uudesta kokemuksesta. Ihan vain auttaakseni otin sijaisen pestin peruskoulun ala-asteelle. Olin luokanopettajana 11-12 v. lapsille. Totta kai se aluksi arvelutti, mutta sitten vaan totesin, että opettaa osaan, asiat osaan ja ihmisiähän nämä ovat.
Voi taivasten valtakunta, kuinka ihania ihmisiä olivatkin. Jos joskus aikuisten taholta olen ollut huomaavinani lievää ikärasismia... eläkeäijä kun olen... niin ainakaan nämä lapset eivät sellaista tunteneet.
Toki minä tiesin, että joskus mentiin oppilaiden oppimiskyvyn ylärajoilla, mutta minusta tuntui, että pääosin se oli oppilaista vain hauskaa. Hauskaa se oli, kun siitä tehtiin sellaista. Oppiminen tapahtui siinä sivussa.
Sitten tuli se päivä, jolloin meidän oli erottava. Se oli se hetki, jota en vielä aikaisemmin ollut kokenut. Lapset tekivät kiitoskortteja. Viimeisellä välitunnilla oli tauluun kirjoitettu "Ari, olet hyvä opettaja - kiitos". Sitten oppilaat lauloivat minulle... koko luokka.
Valalle en mene, mutta minusta näytti, että muutama tyttö itkikin. Kun lasten tekemiä kortteja katselen ja näitä hetkiä muistelen, niin varmaankaan ei niin pahaa päivää tulekaan, ettei näillä eväillä yli mentäisi.
Ainakin silloin oli minullakin tippa silmässä.
Kiitos Päivärinnan koulun 5A-luokka. Muistan teitä lämmöllä lopun elämäni. Kyllä te aina AMK:n oppilaat nokitatte. Tämänkin sain vielä kokea, josta kiitos myös ennakkoluulottomalle rehtorille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti