Karjalainen kirkkopyhä

Karjalaisesta kirkkopyhästä kuulin ensimmäisen kerran, kun Ylivieskan karjalaislähtöinen kirkkoherra järjesti tällaisen tilaisuuden Ylivieskan kirkossa ja vaimoni Pirjo sai siellä kunnian laulaa duettoja yhdessä toisen karjalaisen naisen kanssa.

Muistan, kun muutama vuosi sitten paljastettiin evakkoäidin patsas ja mieleen tuli oma äitini, joka teki pitkän pakomatkan Laatokan karjalasta. Olin silloin reilun viikon ikäinen ja matkaa tehtiin monilla kulkuneuvoilla, aina armeijan kuorma-autoja myöten. Koko matkan äitini huolehti myös minusta. Vaikka en itse matkasta mitään muistakaan, niin kaikki jotka tietävät, missä kaupunki nimeltä Pitkäranta on ja missä on Veitsiluoto, voivat käsittää, mikä saavutus tuo matka oli.

Olen ehkä yksi viimeisistä sotatoimialueella syntyneistä, mutta tiedän, että ei äitini ollut ainut ”evakkoäiti”. Heitä oli tuhansia, ja he ovat patsaansa ansainneet ehkä paremmin kuin joku Paavo Nurmi, vaikka vastaanotto täällä Kanta-Suomessa ei aivan samaa luokkaa ollutkaan.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä selkeämmästi alan ymmärtää omien juurieni merkityksen. Me puoli miljoonaa ihmistä olemme enemmän kuin ne kaupungit, jotka Suomi menetti. Sodan jälkeen me olimme rakentamassa tätä maata ja toimme myös oman kulttuurin ja elävän liike-elämän. Tuskinpa nimet Wärtsilä, EnsoGutzeit tai Kesko ovat kenellekään tuntemattomia, monista pienemmistä yrityksistä puhumattakaan.

Hipaisu Karjalaisesta kulttuurista koettiin täällä kalajoella jo silloin, kun eläkkeelle jäätyäni rupesin puuhaamaan ortodoksista rukoushuonetta tänne Kalajoelle. Monien vastoinkäymisten jälkeen se sitten nousikin Hiekkasärkien parhaalle paikalle, josta kiitos niin monelle taholle, että en edes luettele tässä.

Kun pyhäkkö oli siunattu käyttöönsä, alkoi jo päässäni itää ajatus, että mitä voisin tehdä vielä tämän kalevalaisen kulttuurin eteen. En ajatellut kirjoittaa uutta kansalliseeposta, mutta Pirjon kanssa herätettiin ajatus Karjalan kulttuuriviikosta täällä Kalajoella, jossa itse asiassa on enemmän karjalaisia kuin virallisesti tiedämmekään. Tyngäksihän se ensimmäisellä kertaa jäi, mutta toivon, että siitä muodostuisi perinne vielä ennen kuin nenäni päälle on laskettu 200 cm maata.

 

Ylivieskan mallin innoittamina kävimme luterilaisen kirkkoherran luona puhumassa karjalaisesta kirkkopyhästä täällä Kalajoen luterilaisessa kirkossa. Vaikka toivomamme päivä sattuikin äitienpäiväksi, ei seurakunta katsonut näiden asioiden olevan mitenkään ristiriidassa keskenään. Niinpä Kalajoen kirkossa vietettiin ensimmäistä karjalaista kirkkopyhään äitienpäivänä 2015, ja evakkoäidit saivat konkreettisen muistamisen myös täällä. Edellisenä päivänä oli tsasounalla pidetty praasniekka, ja koko viikon päättää ekumeeninen yhteisjumalanpalvelus helatorstaina luterilaisen ja ortodoksisen papin toimittamana tässä ortodoksisessa rukoushuoneessa. Tämä tilaisuus myös radioidaan. Viikon aikana kirjastossa on nähtävänä karjalaista kirjallisuutta ja ainakin osa ravintoloista tarjoaa karjalaisia ruokia.

Täytyy myöntää, että komealta kuulosti, kun mieskuoro kajautti luterilaisessa kirkossa ilmoille ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu”. Kyllä minä täyspäisenä itseäni pidän, vaikka nyt tunnustankin, että tippa tuli linssiin.

Kyllä me toivomme, että karjalaisesta kirkkopyhästä muodostuisi koko maata kattava tapahtuma, vaikkapa samanaikaisesti äitienpäivän kanssa.

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)