Vanhat poliittiset käytännöt

En edes kuvittele, että minä, Kallan kuvernööri, ihan kaiken tietäisin, joten muistutan taas kerran, että kyse on blogista ja ennen kaikkea minun mielipiteistäni. Ne eivät siis ilman muuta ole totuuksia, vaikka on asioita, jotka varmasti ovat hyvin lähellä totuutta, ja ehkäpä joukkoon mahtuu aimo annos silkkoja faktojakin.

Olen saanut lähietäisyydeltä seurata suomalaista politiikkaa vuosikaudet, enkä ole voinut välttyä ajatukselta, että huhut suomalaisesta sisusta pitävät sittenkin paikkansa. Aikaa sitten on huomattu, tai ainakin olisi pitänyt huomata, että monet poliittisista käytännöistämme ovat periytyneet vuosikymmenien taakse, ja vaikka selkeästi niiden heikko toiminta on havaittu, ei niiden muuttamiseksi ole tehty mitään. Joskus jopa joku muutoshaluinen on leimattu ymmärtämättömäksi, vaikka todennäköinen ymmärtämätön onkin juuri tuo leiman iskijä. Kyllä minulle yhä edelleen on arvoitus, kuinka joku voi istua jossakin poliittisesti valitussa elimessä vuosikausia oppimatta edes kyseisen elimen laissa määriteltyjä sääntöjä. Sen verran nyt pitäisi tarttua vaatteisiinkin, että tietää miten systeemi toimii.

Muutosvastarinta ja suomalainen sisu ovat siis ne kaksi tekijää, jotka estävät suomalaisen politiikan uudistumisen. Vaikka kuinka selkeästi ymmärrettäisiin, että systeemissä on jotain vikaa, siitä pidetään kiinni. Joko siksi, että se on minun ja puolueen etu, tai vain siksi, että näin on aina ollut.

 

Kun joku totesi, että hyvän yritysjohtamiskokemuksen omaava Juha Sipilä on osoittanut tehokkuutensa nyt hallituksen muodostajana, kiirehti vasemmistoliiton Anna Kontula toteamaan, että valtiota ei johdeta samalla tavoin kun yritystä. No niinhän se valitettavasti on täällä Suomessa. Tosiasiassa mekanismi on hyvin samanlainen kuin suurimmissa yrityksissä. On yhtiökokous (eduskunta), hallitus ja toimitusjohtaja (pääministeri). Totta toki on, että demokratia tekee asiasta hieman mutkikkaamman, mutta kyllä yrityksen johtamiskokemuksesta ehdottomasti on hyötyä, joka Sipilän toiminnassa on näkynyt. En halua kumota meidän demokraattista järjestelmäämme, mutta en ole varma, onko siitä enemmän hyötyä kun haittaa.

Hallituksen muodostajan pitäisi olla ehdottomasti tähän tehtävään pätevä eikä ilman muuta suurimman puolueen puheenjohtaja. Ei ylipäätään minkään muunkaan puolueen puheenjohtaja ilman sen suurempia ansioita. Henkilön pitäisi olla vain tähän tehtävään pätevä. Prosessi, jolla tuo henkilö valittaisiin, onkin sitten jo vähän mutkikkaampi juttu. Palattaisiinko käytäntöön, jossa tasavallan presidentti nimittää hallitustunnustelijan. Myös ministereille voitaisiin asettaa jonkinlaiset vaatimukset oman hallinnonalansa osaamisesta.

Eiköhän Kataisen hallitus ollut hyvä esimerkki siitä, mihin nykyinen käytäntö voi pahimmillaan johtaa!

Samantapaista käytäntöä näkyy myös kunnallispolitiikassa. Sen jälkeen, kun kansa on äänensä antanut ja äänestänyt jäsenet nimenomaan valtuustoihin, alkaa eriasteinen suhmurointi puolueiden sisällä. Jokaisella puolueella on oma systeeminsä lautakuntia ja kunnallisten yhtiöiden hallituksia nimitettäessä, mutta aika harvoin olen törmännyt siihen, että pätevyys olisi ohittanut äänimäärän. Kuitenkaan äänestäjällä ei ole ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että hän onkin äänestänyt ihmistä johonkin ympäristölautakuntaan. Ei, pääsääntöisesti hän ei edes tiedä, mitä lautakuntia on olemassa.

Toki olen edelleen sitä mieltä, että demokratia on ainoa oikea hallitusmuoto, mutta jos siihen yhdistettäisiin myös jonkinasteinen pätevyysvaatimus, ei se ainakaan pahentaisi tilannetta.

Ihmisten äänestysperusteita me tuskin voimme muuttaa, mutta poliittisia käytäntöjä kyllä.