Natintoainevero

On luultavaa, että suurin osa Suomen kansasta ei yhä vieläkään tajua, mikä Suomen tilanne tosiasiallisesti on. Elämme sotien jälkeisen ajan kriittisimpiä hetkiä, jolloin koko valtion on tosiasiassa pelättävä luisumista Kreikan tielle.

  

Näin eläkkeellä ollessa minulla on ollut tilaisuus lukea poliittisia kirjoja ja tehdä niistä ihan ikiomia johtopäätöksiä. Kun luin kaksi Paavo Väyrysen kirjoittamaa kirjaa ”On totuuden aika” ja ”On muutoksen aika”, jouduin toteamaan asian, jota en aluksi tahtonut myöntää edes itselleni. Paavo Väyrynen on huomattavasti mainettaan parempi ja jopa älykäs mies. Paavo Väyrynen on kuitenkin mies, jolla on suu täynnä sammakoita, jotka pulpahtelevat sieltä aika-ajoin ihmisten ilmoille, ja näitä sammakoita julkinen sana sitten käyttää Paavoa vastaan.

Toisesta noista Väyrysen kirjoista hyökkäsi silmilleni seuraava lause: ”Käytännössä poliittisessa kilpailussa ovat käytössä kovat – toisinaan myös likaiset – aseet.” Tämän olen valitettavasti saanut todeta ihan henkilökohtaisesti.

Tämän kilpailun pitäisi olla puolueiden välistä kilpajuoksua, jolloin vain asiat riitelisivät, eivätkä ihmiset. Vaalijärjestelmämme on kuitenkin sellainen, että se asettaa ihmiset toisiaan vastaan, jolloin oman edun tavoittelu ohittaa yhteisen edun. Nimenomaan henkilöt käyttävät näitä likaisia aseita toisia ihmisiä kohtaan. Harvemmin olen nähnyt puolueiden sinänsä sortuvan mustamaalaukseen tai väärien tietojen levittämiseen. Lähes aina on ollut kyseessä yksityinen ihminen, joka on kyllä saattanut jopa esiintyä puolueen nimissä, eikä puolue ole kiirehtinyt irtisanoutumaan asioista.

Kyllä minä yhä edelleen säilytän osan siitä käsityksestä, joka minulla on sekä Paavo Väyrysestä että monesta muustakin narsistisesti maailmaan katsovasta ihmisestä, mutta täytyy myöntää, että monia poliittisesti aivan järkeviä ajatuksia olin löytävinäni noista teoksista. Monet lausahdukset ovat minä-muodossa, ja vaikuttavat ensi kuulemalta hyvin narsistisilta, mutta sisältävät kuitenkin totuuden, jota tuskin muutoin olisi voitu tuoda esille. Tähän ryhmään kuuluu mm. presidentinvaalien alla lausuttu ”nuoresta iästä huolimatta olen kokenein kaikista ehdokkaista”. Totuushan tuo oli kieltämättä, eikä se missään tapauksessa pitänyt sisällään lausetta ”minä olen paras”, vaikka näin Paavon vastustajat halusivat asian tulkita.

Aloitin tämän kirjoitukseni sanomalla ”suurin osa Suomen kansasta ei vieläkään tajua mikä Suomen tilanne tosiasiassa on.” Lisäisin nyt tuohon toteamukseeni vielä sen, että edes työmarkkinajärjestöt eivät sitä näytä tajunneen. Juha Sipilän ajama yhteiskuntasopimus olisi syntynyt, jos tuon tilanteen vakavuus olisi ymmärretty.

Periaatteessa minäkin olen sitä mieltä, että veronkorotusten tie on loppuun kuljettu, jos ja kun puhutaan työn verotuksesta, mutta joihinkin lisäuhrauksiin meidän tulisi olla valmiit. Jos nyt ihan lievimmästä päästä yksilöön kohdistuvista rasitteista puhuisin, niin en minä toki kannata huviveron takaisin kaivamista, mutta voitaisiinko me verottaa nautintoaineista? Suomen kansa on maailman kovinta kahvinjuojakansaa. Varmaan kertyisi sievoinen summa valtion kassaan, jos kahvipaketin hintaan pantaisiin euron verran veron lisäystä. Se koskettaisi yhtä perhettä vain 10 – 20 €/ kk, mutta auttaisi koko kansaa. Sen veron maksamisesta voisi myös välttyä lopettamalla kahvin juonnin. Alkoholi ja tupakka ovat jo verotettu, miksi eivät siis muut nautintoaineet?

On luultavaa, että suurin osa Suomen kansasta ei yhä vieläkään tajua, mikä Suomen tilanne tosiasiallisesti on. Elämme sotien jälkeisen ajan kriittisimpiä hetkiä, jolloin koko valtion on tosiasiassa pelättävä luisumista Kreikan tielle.

Näin eläkkeellä ollessa minulla on ollut tilaisuus lukea poliittisia kirjoja ja tehdä niistä ihan ikiomia johtopäätöksiä. Kun luin kaksi Paavo Väyrysen kirjoittamaa kirjaa ”On totuuden aika” ja ”On muutoksen aika”, jouduin toteamaan asian, jota en aluksi tahtonut myöntää edes itselleni. Paavo Väyrynen on huomattavasti mainettaan parempi ja jopa älykäs mies. Paavo Väyrynen on kuitenkin mies, jolla on suu täynnä sammakoita, jotka pulpahtelevat sieltä aika-ajoin ihmisten ilmoille, ja näitä sammakoita julkinen sana sitten käyttää Paavoa vastaan.

Toisesta noista Väyrysen kirjoista hyökkäsi silmilleni seuraava lause: ”Käytännössä poliittisessa kilpailussa ovat käytössä kovat – toisinaan myös likaiset – aseet.” Tämän olen valitettavasti saanut todeta ihan henkilökohtaisesti.

Tämän kilpailun pitäisi olla puolueiden välistä kilpajuoksua, jolloin vain asiat riitelisivät, eivätkä ihmiset. Vaalijärjestelmämme on kuitenkin sellainen, että se asettaa ihmiset toisiaan vastaan, jolloin oman edun tavoittelu ohittaa yhteisen edun. Nimenomaan henkilöt käyttävät näitä likaisia aseita toisia ihmisiä kohtaan. Harvemmin olen nähnyt puolueiden sinänsä sortuvan mustamaalaukseen tai väärien tietojen levittämiseen. Lähes aina on ollut kyseessä yksityinen ihminen, joka on kyllä saattanut jopa esiintyä puolueen nimissä, eikä puolue ole kiirehtinyt irtisanoutumaan asioista.

Kyllä minä yhä edelleen säilytän osan siitä käsityksestä, joka minulla on sekä Paavo Väyrysestä että monesta muustakin narsistisesti maailmaan katsovasta ihmisestä, mutta täytyy myöntää, että monia poliittisesti aivan järkeviä ajatuksia olin löytävinäni noista teoksista. Monet lausahdukset ovat minä-muodossa, ja vaikuttavat ensi kuulemalta hyvin narsistisilta, mutta sisältävät kuitenkin totuuden, jota tuskin muutoin olisi voitu tuoda esille. Tähän ryhmään kuuluu mm. presidentinvaalien alla lausuttu ”nuoresta iästä huolimatta olen kokenein kaikista ehdokkaista”. Totuushan tuo oli kieltämättä, eikä se missään tapauksessa pitänyt sisällään lausetta ”minä olen paras”, vaikka näin Paavon vastustajat halusivat asian tulkita.

Aloitin tämän kirjoitukseni sanomalla ”suurin osa Suomen kansasta ei vieläkään tajua mikä Suomen tilanne tosiasiassa on.” Lisäisin nyt tuohon toteamukseeni vielä sen, että edes työmarkkinajärjestöt eivät sitä näytä tajunneen. Juha Sipilän ajama yhteiskuntasopimus olisi syntynyt, jos tuon tilanteen vakavuus olisi ymmärretty.

Periaatteessa minäkin olen sitä mieltä, että veronkorotusten tie on loppuun kuljettu, jos ja kun puhutaan työn verotuksesta, mutta joihinkin lisäuhrauksiin meidän tulisi olla valmiit. Jos nyt ihan lievimmästä päästä yksilöön kohdistuvista rasitteista puhuisin, niin en minä toki kannata huviveron takaisin kaivamista, mutta voitaisiinko me verottaa nautintoaineista? Suomen kansa on maailman kovinta kahvinjuojakansaa. Varmaan kertyisi sievoinen summa valtion kassaan, jos kahvipaketin hintaan pantaisiin euron verran veron lisäystä. Se koskettaisi yhtä perhettä vain 10 – 20 €/ kk, mutta auttaisi koko kansaa. Sen veron maksamisesta voisi myös välttyä lopettamalla kahvin juonnin. Alkoholi ja tupakka ovat jo verotettu, miksi eivät siis muut nautintoaineet?