Voiko tämä tyhmyys olla edes totta?

Olikos se Hietanen, joka Tuntemattomassa sotilaassa totesi: ”Minä olen kuin  klapilla pääthä lyöty” - kun taisi ihmetellä armeijan asioita. Hietanen on varmaan jo kuollut, mutta tuo klapilla kalauttamisen tunne tuli, kun seurasin taas torstain vakio-TV-ohjelmaa, jossa kansanedustajat näyttävät ottaneen tehtäväkseen vinoilla kaikista mahdollisista ratkaisista, jotta hallituksen tie olisi mahdollisimman tukala.

Kaikki hallituksen säästötoimia arvostellaan ja moititaan. Pahimmat räksyttäjät näyttävät olevan yhä edelleen vihreiden Niinistö ja vasemmistoliiton Arhinmäki. SDP:n Rinne aukoo suutaan ihan vain viran puolesta, sillä onhan hän suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja.

Muillakin kansanedustajilla näyttää olevan käsitys, että niin kauan ei ole maassa turvatonta, kun valtio pystyy maksamaan kansanedustajien palkat, jotta he saisivat kaikessa rauhassa räksyttää niille, jotka kantavat vastuun tästä maasta.

Tällä kertaa oli vuorossa opintotukiin kohdistuva mahdollinen leikkaus. Ehkä minä olen vanha, kalkkeutunut ja rappeutunut, kun yhä vielä ihmetelen, miten silloin joskus 60-luvulla oikein toimeen tultiin, kun ihan itse piti maksaa oma opiskelu, ja sitten vielä oppilaitokset kehtasivat periä lukukausimaksujakin. Toki lukukausimaksut olivat melko pieniä ja nekin sai pois jos vain kehtasi anoa, mutta suurin osa ne taisi maksaa.

Kyllä minä suuresti ihmettelen, mikä ero on johonkin yrityshankkeeseen otetulla lainalla ja opintolainalla, jota oppositio tuntui suuresti vastustavan. Molemmissa on kysymys investoinnista tulevaisuuteen, ja siitä odotetaan joskus tuottoa. Ihan vaan henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että opintotuki on täysin turha keksintö, jota monet opiskelijat käyttävät vetelehtimisen mahdollistajana. Ei toki suurinkaan osa, mutta tällaisia onnettomia on. He eivät tunnu koskaan valmistuvan mistään, koska varsinaista opintovelkaa ei ole. En halua sanoa, että näitä olisi paljon, mutta niitä on.

Kun opiskelija 60-luvulla pääsi johonkin oppilaitokseen, hän arvosti saamaansa opiskelupaikkaa ja piti siitä kiinni kynsin hampain. Parhaiten se toteutui yleensä ottamalla opinnot enemmän tosissaan kuin opiskelijaelämän, jota toki oli tarjolla jo tuolloin.

Kyllä minä tässäkin asiassa kokemuksesta puhun, sillä kun oman opintolainani olin saanut jyväskyläläisestä Nisulan osuuskassasta ja äitini oli sen taannut, niin ei siinä kyllä uskaltanut edes ajatella mahdollisuutta, että minä en valmistuisikaan, enkä näin ollen pystyisi myöskään maksamaan lainaani takaisin.

Jos valtio takaisi lainan, ei voitaisii enää mistään epätasa-arvostakaan puhua. Kaikki opintopaikan saaneet saisivat automaattisesti valtion takauksen opintolainalleen. Jotenkin uskallan epäillä, että se toisi myös nykynuorille enemmän vastuuta omista opinnoistaan ja todennäköisesti myös nopeuttaisi valmistumista, mikäli siihen itse voisi vaikuttaa.

Kun joku haluaa perustaa yrityksen, hän todennäköisesti ottaa siihen lainaa. Ehkä eivät kaikki, mutta suurin osa. Tietenkin tarkoitus on, että se on investointi, joka sitten aikanaan tuottaa sekä velan korkoineen takaisin että kohtuullisen toimeentulon yrittäjälle. Kun kuuntelin ja katselin torstain TV-ohjelmaa, tuli sellainen tunne, että olin maailman ainut ihminen, joka näki nämä kaksi mahdollista lainaa, yrityslainan ja opintolainan suunnilleen samanarvoisina sijoituksina tulevaisuuteen. Molemmilla on myös tietty odotusarvo.

Täysin luonnollisena pidetään myös sitä, että joku omakotirakentaja ottaa lainaa. Omakotilainaa ei tietenkään ihan samalla tavalla voida verrata, koska sillä ei ehkä ole samanlaista tuoton odotusarvoa kuin opinto- tai yrityslainalla. Jos onkin, se ajoittuu usein hyvin pitkälle ajalle.

Varmasti saan taas arvostelujen ryöpyn niskaani, kun kerron, että hallitus tekee suuren virheen leikatessaan opintotuesta vain 25%. Kun jo jossakin kirjoituksessani tunnustauduin "jos minä" -mieheksi, niin sanonpa taas: Jos minä saisin päättää, lakkauttaisin koko opintotuen ja korvaisin sen kokonaan valtion takaamalla opintolainalla. Samoilla moitteilla kestäisin varmaan myös päätöksen lukukausimaksujen käyttöönotosta ainakin ulkomaalaisten opiskelijoiden kohdalla.

Tässä yhteydessä pyydän myös anteeksi opetusministeri Grahn-Laasoselta. Hänessä taitaa olla naista paljon enemmän kuin arvasinkaan. Sen verran sovinistiksi tunnustaudun, että olen ajatellut, että naiset etenevät urallaan enemmän ulkonäön kuin älynsä turvin.

Näyttää kuitenkin siltä, että Grahn-Laasonen olisi paikkansa ansainnut kumman tahansa valintaperusteen mukaan.

Kansanedustajajoukosta ei ihan samaa voi sanoa. Saattaa olla, että monelle ei kumpikaan peruste olisi oikeasti riittänyt.