Oodi Juha Sipilälle

 En ole ”kepulainen” ja tuskinpa minusta sellaista koskaan tulee, mutta puoluekannasta riippumatta tunnen jonkinasteista kollegiaalisuutta tätä yhteiskunnan esitaistelijaa kohtaan. Juha Sipilän taistelu yhteiskuntasopimuksen puolesta ammattiyhdistysliikettä vastaan muistuttaa suuresti minun taisteluani tuulivoimalaitoksia vastaan. Oikeassa olemme, mutta vastassamme taitaa olla liian suuret voimat. 

Yhteiskuntasopimus kyllä syntyy, mutta niin vesittyneenä, että sillä ei juurikaan ole muuta kuin moraalinen merkitys, ja tuulivoimalat kuolevat omaan mahdottomuuteensa, kun niiden kannattamattomuus ja yleiset haittavaikutukset tulevat tunnetuksi, kuten jo monessa maassa on käynyt. Tulee kovasti mieleen ajat, jolloin Japani möi Suomelle vanhentuneen kuvaputkitekniikkansa. Tällaisiahan me olemme. Päätä on hakattava seinään niin kauan, että pää tulee kipeäksi.

Tuo ”paholaisen sontaluukku” televisio on minun yleinen tietolähteeni, monien tietokirjojen ja jopa netin rinnalla. Sieltä myös seuraan joskus viihteellisiä ohjelmia, kuten esimerkiksi torstaisin kakkoselta ”Noin viikon uutisia”. Lievää suuttumusta tunsin, kun siellä puolipilkalliseen sävyyn pilkattiin Sipilän prosessikaaviota, jolla oli selvitetty EU:n pakolaispäätöstä, joka koski Kreikan ja Turkin pakolaiskriisejä. Ehkä johtuu siitä, että myös minä olen insinööri samoin kuin Sipiläkin, ja minun mielestäni tuo oli kaikkien aikojen selvin kuvaus ylipäätään mistään poliitikkojen aikaansaamasta sekavasta päätöksestä. Ehkäpä tuo puolipilkallinen sävy johtuikin siitä, että suurimmalle osalle kansaa ei noin selkeä esitys enää olekaan selkeä. Samaan hengenvetoon voitiin hieman naureskella myös Sipilän rakentamalle ”kakkaralle”, joka oli tarkoitettu havaintovälineeksi ja tekee sellaisenaan hyvin tehtävänsä, vaikka ei ihan niitä ruutiin verrattavia keksintöjä olekaan. Olen itsekin ollut läsnä tilaisuudessa, jossa Sipilä kakkaraansa esitteli, ja kyllä minä olen silloin sitä mieltä, että onhan se havainnollisempi kuin monetkaan poliitikkojen poliittiset puheet.

Olen mielessäni nimennyt Juha Sipilän epäpoliitikoksi lähinnä siksi, että häneltä puuttuu kaikki poliitikolle yleiset ominaisuudet: pyrkyryys sekä rahan ja vallan perässä juokseminen. Tätä kaikkea Juhalla tuntuu olevan, joten hänellä on vain vilpitön halu toimia tämän kansan parhaaksi, joka taas muilta poliitikoilta näyttää puuttuvan.

Jotta tästä nyt ei kokonaan Sipilän ylistyslaulua tulisi, niin onhan tässä todettava, että onhan hänellä heikkouksiakin. Suurin heikkous on ”joopas, eipäs” –politiikka, joka johtunee miehen ylenpalttisesta uskosta siihen, että muutkin haluavat toimia tämän kansan etujen mukaisesti. Eivät todellakaan halua, sillä ainut tavoite on säilyttää ns. saavutetut edut. Hälytyskellot eivät tunnu soivan kenenkään päässä, vaikka näyttää siltä, että kaikki menettävät kaikki edut, jos näin annetaan jatkua.

Juha Sipilä on meidän pääministeri. Hänen tulisi tajuta, että Suomea johtaa hallitus ja kansan valitsema eduskunta. Ei missään tapauksessa mikään ammattiyhdistysliike. Toki olen samaa mieltä, että olisi ihan hyvä, jos asioista voitaisiin sopia, mutta jos ei voida, niin silloin kai hallituksen on pakko turvautua lainsäädännöllisiin keinoihin. Juuri sitä vartenhan meillä on hallitus ja eduskunta.