Hyvät, paremmat ja parhaat

Oli se yllättävän vaikea tehtävä, jonka lupasin toteuttaa vielä näiden lumien aikana. Lupasin nimittäin kertoa jokaisesta eduskuntapuolueesta yhden positiivisen asian.  Joistakin puolueista löytyi montakin hyvää  argumenttia, eikä asia vaikuttanut aluksi kovinkaan vaikealta, mutta mitä pidemmälle kahlasin  sitä vähemmän näitä asioita kuitenkin vastaan lävähti. 
 

Tässä yhteydessä en halua kuitenkaan asettaa puolueita edes mieleni mukaiseen paremmuusjärjestykseen, vaan mennään ihan suuruusjärjestyksessä, vaikkapa pienemmästä suurimpaan. Jos nyt oikeasti edes tämän järjestyksen muistan, sillä joidenkin puolueiden kohdalla se on minulle ollut lähes samantekevää.

Aloitan nyt kuitenkin RKP:stä jonka toimintaan ja politiikkaan olen ehkä kaikkein vähiten tutustunut. Kyllä sieltäkin kaivelemalla jotain löytyy, vaikka käsitänkin puolueen paremmin kielipuolueena kuin kansallisten asioiden hoitajana.  RKP:n hyvänä puolena olen pitänyt lojaalisuutta kulloistakin hallitusta kohtaan, eikä sen oppositiopolitiikka perustu koskaan pelkkään erimielisyyteen siitä, että ei satuta nyt olemaan hallituksessa.  Ehkäpä puolueen ei tarvitse sillä mainettaan pilata. Turhanpäiväinen räksyttäminen ei kokonaisuutta juurikaan auta. 

Vasemmistoliitto on se puolue josta on minulla ehkä vähiten hyvää sanottavaa. Kerronkin tähän väliin nyt kaskun papista, jolla oli yleensä kaikesta vain hyvää sanottavaa.  Hänen ystävänsä päättivät löytää jotain sellaista, joka paljastaisi, että jotain pahaakin mies näkee.  Niinpä he kysyivät: ”Mitä hyvää näet paholaisessa?”  Pappi mietti hetken ja sanoi: ”On se ainakin aktiivinen.”  Olkoon tämä nyt sitten myös minun näkemykseni Vasemmistoliitosta.

Kristillisdemokraateissa on se hyvä puoli, että se kuitenkin yrittää pitää moraalia yllä myös politiikassa ja painottaa monissa asioissa kristillisiä arvoja, jotka pitäisi olla jonkinasteisena ohjesääntöinä kaikessa politiikassa.

Vihreät on nostanut suosiotaan, joka sinänsä on jonkinlaiseksi plussaksi laskettava.  Olkoonpa sitten ainut plussa tai ei, niin onhan se arvo sinänsä tässä maassa, jossa valta on asetettu kansallisen edun edelle.

Sosiaalidemokraattisessa puolueessa on moniakin hyviä puolia, enkä ihan varma olisi, vaikka joskus ”sortuisin” heidän äänestäjäkseen.  Tässä yhteydessä mainitsen kuitenkin ihmisten välisen tasa-arvon puolustamisen, joissa asioissa uskon ainakin joidenkin puolueen jäsenten vilpittömyyteen.

Kokoomus on sitten Vasemmistoliiton ohella se toinen vaikea puolue.  Sanotaan nyt sen plussaksi vaikka se, että se yrittää kouluttaa polvihousupojistakin ministereitä.  

Perussuomalaisten hyvänä puolena on ollut EU-kriittisyys. Riittäköön se nyt tällä kertaa, sillä puolueen politiikka on siinä määrin hämärtynyt, että edes minä en parempaakaan vastausta löydä, vaikka joskus olen ollut peräti tämän puolueen jäsen.

Keskustapuolue on pääministeripuolue ,ja sen paras asia juuri tällä kertaa se, että pääministeri Sipilä sentään yrittää jotain Suomen talouden pelastamiseksi.  Ehkä se on minun tulimyllysotaan rinnastettava taistelu, sillä kaikki asioita ymmärtämättömät yrittävät heittää kapuloita rattaisiin.

Sovitaan nyt sitten niin, että puolueet ovat toinen toistaan parempia, mutta niitä on hieman liikaa.  Taitaa olla joskus aika vaikeaa erottautua toisista puolueista ja yrittää vielä olla oikeassa. 

En edes lupaa kertoa jokaisesta puolueesta yhtäkään negatiivista asiaa, sillä suomalaisen tavan mukaan te varmaan löydätte niitä aivan itse.