Trolliarmeijat

Avasin tässä jonain aamuna TV:n niin kuin usein teen. Ehkä se ei ollut Aamu-TV, mutta joku siihen verrattava ohjelma. Haastateltavana oli Jessika Aro, joka oli tehnyt ohjelman Venäjän trolliarmeijasta ja siitä valtavasta väärästä tietoa, jota ns. sosiaalisessa mediassa levitetään ja mitä vastaan hän ikään kuin taistelee.

Jessika Aro oli tietysti tapetilla siksi, että hän oli työstään saanut varsin merkittävän journalistipalkinnon.

Jessika kertoili, kuinka hän oli joutunut itsekin tuon trolliarmeijan uhriksi, kun hänen henkilönsä kimppuun oli hyökätty ja hänestä levitelty mitä uskomattomimpia valheita. Ymmärrän, että se ei tunnu kivalta, vaikka itse tietääkin, mistä on kysymys. Onneksi on todella niin, että "totuus ei pala tulessakaan", niin kuin usein olen sanonut.

 

Kaikesta tästä Jessika on saanut palkinnoksi nyt tuon journalistipalkinnon, ja saattaa hyvinkin olla, että panettelijat ja väärien tietojen levittäjätkin saavat aikoinaan oman "palkkionsa", ellei omatunto kolkuta jo niin, että se on palkkio sinänsä.

Yleensä on kuitenkin niin, että väärien tietojen levittäjät ovat oman tukiverkostonsa syleilyssä niin, että omatuntokin on hieman myöhäisviritteinen ja alkaa kolkuttaa vasta sitten, kun läheiset etsivät jo lapioita päästäkseen peittämään tuon haaskan.

Yleensä olen toivonut, että tällä blogilla olisi suurempi lukijakunta, mutta kuunnellessani vainojen kohteeksi joutuneen Jessikan kertomuksia ajattelin, että on tästä pienuudesta se hyvä puoli, että ei ainakaan Venäjän armeija ole hyökännyt kimppuuni, vaikka varsin voimakkaita mielipiteitä olen esittänyt tuon maan poliittisesta johdosta. Eivät myöskään tuulivoimayhtiöt ole vielä hyökänneet kimppuuni, vaikka olen tuonut esille monia faktoja, jotka riittäisivät perusteeksi tuulivoiman kieltämiselle, jos ne esittäisi joku arvovaltaisempi taho, jolta minä olen nämä tietoni onkinut.

Sen verran kuitenkin olen joutunut tuon valheprogakandan uhriksi, että osaan hyvin samaistua tuohon Aron rooliin.

Olen milloin nukkunut jossakin vaalitilaisuudessa tai peräti hankkinut laittomasti haltuuni salassa pidettäviä tietoja ja sitten rikollisesti levittänyt niitä. Jotain hämärää oli kuulemma siinäkin, että annoin itseni valita silloisen puolueeni piirihallitukseen.

En edes vaivautunut lähtemään vastahyökkäykseen, vaan totesin erään lehden toimittajalle tämän soittaessa minulle, että "minulla ei ole sitä samaa asetta käytettävissä mitä näillä panettelijoilla, sillä minä en nimittäin valehtele".

Tämän paikallisen trolliporukan ampuillessa kovilla sanoi eräs arvostettu kalajokinen minulle: ”Älä välitä, kyllä me kaikki vanhat kalajokiset tunnemme tuon henkilön ja tiedämme mikä on totta."

Täytyy myöntää, että se tuntui hyvältä, vaikka toki minä itsekin tiesin, mikä on totta. Luovuin toki myöhemmin politiikasta, ja se nimenomaan johtui tuon pelin likaisuudesta. En myöskään voinut sulattaa puolueeni liukumista pois asialinjalta enkä sen rasistisen siiven olemassaoloa.

Jotenkin olen saanut sellaisen käsityksen, että maailmassa on tapahtunut paljon asioita ennen minun syntymäänikin, eikä minulla silti ole oikeutta väittää niitä valheeksi.

Epäilemättä Jeesus on syntynyt ja ollut aikoinaan olemassa samoin kuin monet muutkin historian henkilöt. Se ei tee heidän tekojaan mitättömiksi, vaikka en itse olisi niitä nähnytkään. Pääsääntöisesti historian tapahtumat ovat faktoja, mutta saattaahan sinnekin pujahtaa jotain, joka on pelkästään uskomme varassa.

Uskomme ei kuitenkaan saisi olla ihan niin luja, että uskomme siihen, vaikka tiede muuta todistaisi. 

 

Kyllä minä uskon, että on olemassa meitä korkeampi voima, joka on luonut tämän kaiken. Sen sijaan minä en usko mihinkään alkupaukkuun, jota edes tiede ei ole koskaan todistanut tapahtuneeksi.

Nämä molemmat ovat uskon asioita, mutta sen verran hieno matemaattinen järjestelmä tämä maailmankaikkeus on, että tuo alkupaukku kyllä jää minun laskelmistani pois.