Asutuskuvernööri Veikko Vennamo

Perussuomalaisten rasistinen maine on mädättänyt koko puolueen imagon niin, että joskus on herättänyt ihmetystä, miksi minä, kristillinen mies, olen ylipäätään tämän puolueen kannattaja ja joskus ollut jopa jäsenkin. Tämä ei olisikaan mahdollista, jos Olli Immosen tapaiset rasistit olisivat aina olleet puolueessa merkittävillä paikoilla, tai edes kansanedustajina. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut, sillä puolue on SMP:n perillinen ja imenyt aatteensa alun alkaen vennamolaisesta perinteestä. Karjalainen Veikko Vennamo ei ollut vähäisimmässäkään määrin rasistinen, eikä tiettävästi myöskään monikulttuurisuuden vastustaja. Jos näin olisi ollut, luulisin, että tietäisin tästä, sillä sen verran olen mukana ollut, sekä SMP:n että Perussuomalaisten toiminnassa. Molemmissa puolueissa mm. kunnallisvaaliehdokkaana. ”Persujen” toiminnasta jäin pois osittain juuri tuon rasistisiiven takia.

Esko Mannermaa kertoo hyvin kuvaavia tarinoita Veikko Vennamosta ja tässä yksi, joka selvittänee myös niitä taustoja, jotka saivat minut aikoinaan mukaan SMP:n ehdokaslistoille ja sitä kautta edelleen perussuomalaisiin.

 Kuvakaappaus sivulta "Sana papilta"

”Eräänä aamuna heti viraston ovien auettua talutti vahtimestari maatalousministeriön asutusosaston päällikön varatuomari Veikko Vennamon huoneeseen iäkkään naishenkilön, joka hermostuneena teki ristimerkkejä. Vennamo sijoitti hänet nojatuoliin, jossa nainen rauhoittui ja alkoi kertoa asiaansa. Nainen oli leskirouva Impilahden pitäjästä (siis sieltä mistä minäkin), evakko, jonka sota oli heittänyt asutustilallisten joukkoon syrjäiseen Uudenmaan pitäjään. Aluksi kaikki oli sujunut hyvin, mutta kun naapuristo oli todennut, että Senja-rouva kumarsi ikoneille ja teki ristinmerkkejä, tekivät he Senjan elämän ajan mittaan sietämättömäksi. Jotkut vaativat, että hänen oli lopetettava ”ryssänkuvien” palvonta ja käännyttävä suomalaiseen, luterilaiseen uskontoon. Tämän kaiken hän oli ottanut todesta ja odotti nyt itku silmässä Vennamon neuvoa.

Aitokarjalaisena Veikko ymmärsi hyvin naisen hädän, kun tämän vuodatus päättyi vetoomukseen. ”Voitko sie Vennamo, Karjalan urhoista parhain, mitenkään minnuu auttaa?”

Vennamo vastasi painokkaasti: ”Kuulehan sie Senja Ylhämöinen. Myö eletään Suomen oikeusvaltiossa, vaikka ei aina siltä näytä. Täällä ei tarvii kenenkään sietää ja kärsiä uskonvainoa, siitä voit olla varma. Nytpä mie laadin siulle Senja sellasen paperin, että se saap suunsoittajien ja kelmien pöksyt tutisemaan. Jos paperista ei oo apua, niin sano että Vennamo viep heidät leivättömän pöydän ääreen ja siitä on leikki kaukana.

Vennamo otti kirjoituskoneen ja alkoi laatia tekstiä. Siinä todettiin paperinsaajan henkilöllisyys ja vakuutettiin, että hän sai pitää omaksumansa uskon ja harjoittaa sitä vapaasti, eikä kenelläkään ollut oikeutta vainota tai painostaa häntä tästä syystä. Alla luki Veikko Vennamo, lakitieteen kandidaatti.

”Nyt sie Senja olet Suomen lain täydessä suojeluksessa, äläkä anna kelmien ja rötöstelijöiden hyppiä silmilles,” sanoi Vennamo ja antoi paperin Senjalle. Nainen teki ristinmerkkejä ja lupasi rukoilla korkeimman siunausta ”asutuskuvenöörille”, joksi hän nimitti Vennamoa.”

Kuka sitten ymmärtääkään tuon tarinan opetuksen, varmasti myös ymmärtää sitä, miksi minäkin ortodoksi ja Karjalan pakolainen liityin aikoinani SMP:n riveihin. Perussuomalaiset on todellakin SMP:n perillinen, mutta liukunut tosi kauaksi vennamolaisesta ideologiasta.

Mistähän nyt löytyisi se lakitieteen kanditaatti, joka kirjoittaisi vastaavia papereita uskonsa takia vainotuille pakolaisille. Suomen lain pitäisi heitä suojella, mutta kun osa lainlaatijoistakin tuntuu olevan sitä mieltä, että laki ei koske kaikkia, niin kuinka sen suojaan voitaisiin luottaa?