Ammattiurheilua

Vuosien saatossa puhtaana pidetty amatööriurheilu on vähän kerrassaan muuttunut puhtaaksi liiketoiminnaksi. Toki tuo julkisesti annettu raha on jossakin määrin ihan ok, sillä täytyy myöntää, että hieman huonoa omaatuntoa joskus koin noiden ”ruskeiden kirjekuorien” takia, joita minunkin aktiiviaikoinani jaettiin. Se oli sitä ”harmaata rahaa”, josta ei maksettu veroja eikä sotu-maksuja.

Ammattiurheilu on kuitenkin tuonut mukanaan uuden epäkohdan: rahan vallan kasvaessa liian suureksi unohtuvat urheilulliset arvot.

Kun ystäväni olympiamitalisti Pertti Purhonen alkoi hieman väsähti harjoitteluun, päätti hän vielä uransa loppuaikoina siirtyä ammattilaiseksi. Kovin kuvaavaa oli silloin Eelis Askin toteamus: ”Oli jo korkea aika ”purtsinkin” ruveta ammattilaiseksi. Saa valita itse vastustajansa, mutta amatööri joutuu joskus ottelemaan hyvienkin miesten kanssa.” Tuohon lauseeseen oli ikään kuin sisään kirjoitettu se, että kun raha alkoi näyttellä liian suurta roolia, urheilulliset arvot saivat väistyä. 

 

Ammattinyrkkeily oli pitkän aikaa ainut virallinen ammattiurheilulaji, joka Suomessa oli tunnustettu. Pitkään edettiin myös harhan vallassa, että ammattilaiset olivat jotenkin parempia kuin amatöörit. Näinhän ei todellakaan ollut, sillä rohkenen epäillä, että paljon kohuttu Tony Halme olisi ottanut ihan helposti nenäänsä useimmilta sen ajan parhailta, suomalaisiltakin, amatööreiltä, joiden kyvyt oli punnittu muuallakin kuin sirkuksessa.

Aikaa myöten ammattilaisuus levisi kaikkiin lajeihin, ja nykyisin palkinnot ja palkkiot ovat julkisia. Ammattinyrkkeily elää yhä edelleen, lähinnä siksi, että se on melkein kokonaan eri laji kun amatöörinyrkkeily, vaikka liikekoordinaatio on samankaltainen.

Suomessa ehkä parhaiten palkattuja urheilijoita ovat palloilijat. Ehkä he häviävät tuloissa joillekin yksilölajien tähdille, joiden tulot ovat paljolti riippuvaisia tuloksista. Palloilijat sen sijaan tekevät työsopimuksen jonkun seuran kanssa ja saavat palkkansa tuloksista riippumatta. Tuo järjestelmä on tuonut mukanaan joukon ulkomaalaisia pelimiehiä, jotka monesti ovat ihan kohtuullisen hyviä, mutta monesti heidän palkkaamisen motiivina on ollut yksinkertaisesti hinta. Usein nämä kohtuullisen hyvät ulkomaalaiset ovat halvempia kuin samantasoiset suomalaiset, päinvastoin kun yleensä luullaan.

 

Olkoonpa tuo ammattilaisuus hyvä tai huono asia, niin sen heikkous on ilman muuta urheilun ulkopuolisten seikkojen mukaantulo. Saattaa käydä niin, että urheilullinen menestys ei enää riitä johonkin tiettyyn kastiin kuulumiseen. Tämän sai karvaasti kokea kalajokinen lentopalloseura Liigasärkät, jonka pelaamalla hankittua liigapaikkaa ei sitten hyväksynytkään liigan päättävä elin. Eräänä kriteerinä liigan johtokunta mainitsi liian suuren ulkomaalaisten pelaajien määrän, vaikka ihan itse sama elin oli tehnyt päätöksen, että ulkomaalaisten määrää ei rajoiteta tulevalla kaudella. Juuri tässä tapauksessa ulkomaalaiset olisivat olleet suomalaisia halvempia.

Palloilusarja kun palloilusarja; olen kyllä sitä mieltä, että kotimainen sarja pitäisi pyörittää kotimaisin voimin ja kalajokisten pelaajien tulisi olla pääasiassa kalajokisia. Tämä ei kuitenkaan ole yhden seuran tai edes yhden lajin päätettävissä oleva asia. Jos kerran muut, niin kyllä myös me. Kokonaan toinen asia on jos liigalisenssin perumisen syynä on se, että Kalajoella ei ole mitat täyttävää hallia, mutta tämä ehto olisi pitänyt mainita jo ennen karsintojen aloittamista, sillä olihan nämä olosuhteet liigan johtajien tiedossa jo hyvissä ajoin.

Niinhän se on, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Kyllä asia kuitenkin edelleen pitäisi olla niin, että urheilulliset ansiot ovat etusijalla ratkaisussa kuin ratkaisussa. Politiikan ja kaikenlaisen juonittelun tulisi väistyä. Sen verran kauan olen ollut pois myös urheilupolitiikasta, että en tunne uutta liikuntalakia, mutta olisikohan vanhakin laki unohtunut aikoinaan kaupungin päättäjiltä? Se nimittäin edellytti, että kunnat järjestävät olosuhteet ja seurat huolehtivat toiminnasta. Nyt oli kyllä toiminta hyvää ja hyvin suunniteltu, mutta olosuhteet tarjosivat sen keppihevosen, jolla Liigasärkkien lisenssi voitiin evätä.