Menestyksen hinta

Henkilökohtaisesti en koskaan voi katsoa menestyneeni, jos menestystä tarkastellaan taloudelliselta kannalta. Olen kuitenkin jotenkuten onnistunut hoippumaan kunnialliseen eläkeikään saakka ja matkallani tavannut muutamia todella menestyneitä ihmisiä. Sekä varakkaita että onnellisia.

Useimmille tapaamilleni ihmisille menestys merkitsee isolla autolla suhaamista, kauniiden naisten kuskaamista ja kykyä maksaa tästä kaikesta. Näinhän se on ollut ja tulee varmasti olemaan myös tulevaisuudessa. Jos joku jotain muuta väittää, puhuu kyllä vastoin parempaa tietoaan, vaikka toki näitäkin on.

Tapasin matkallani kerran miehen, jolla olisi ollut varaa tuohon kaikkeen. Kun hänen kanssaan keskustelin, valkeni minulle paljon asioita, joita en koskaan ollut itse oivaltanut. Hänellä oli kyllä hyvä, ehkä kalliskin auto. Se ei kuitenkaan herättänyt ympäristössään kovinkaan suurta huomiota, koska ei ollut mitään ”jetset”-merkkiä. Tämä hyvin pukeutuva, kohtelias ja hauskannäköinen herrasmies olisi varmasti ollut hyvin kysyttyä tavaraa kaupungin kaunottarien keskuudessa, jos olisi siihen leikkiin ryhtynyt. Ympäristö tiesi hänet erittäin varakkaaksi, vaikka hän ei silmiinpistävästi pröystäillytkään.

Kysyin kerran tältä kaveriltani, minkä viisastenkiven hän on löytänyt, että hän on päässyt tuohon asemaan, jossa hän on. Leveästi hymyillen hän vastasi. Aina siihen hieman onnea tarvitaan, mutta hänen elämässään on pätenyt se, että hän on nousut aamulla varhain, lähtenyt liikkeelle silloin kun toiset heräävät vasta aamukahville, eikä ole koskaan tehnyt sellaista, johon hänellä ei ole varaa. 

 

Tuon miehen, jota edelleen pidän ystävänäni, sanat tulivat mieleen, kun seurasin televisiosta keskustelua yhteiskuntasopimuksesta. Näitä onnellisia, varakkaita miehiä ja naisia Suomessa on todella vähän juuri siksi, että mihinkään ei olla valmiita. Aamulla halutaan nukkua puoli tuntia pidempään ja jatkuvasti tehdään sellaista, johon meillä ei ole varaa.

En haluaisi leimautua ammattiyhdistysliikkeen vastustajaksi, mutta pakko myöntää, että niin kauan kun näillä ns. palkansaajajärjestöillä on näin kieroutunut käsitys menestyksen lääkkeistä, ei meillä ole kovin suuria toiveita tästä itse kaivetusta kuopasta nousemisesta. Muistan hyvin, kuinka tuo ystävä, josta kerroin, sanoi hymyssä suin tuon ”en ole koskaan tehnyt sellaista, johon minulla ei ole varaa”.

Suomalainen AY-liike ei milloinkaan ole tajunnut noita elämän suuria totuuksia, joista ehkä tärkein on: noustaan varhain eikä tehdä sellaista, johon meillä ei ole varaa.

Toisten menestys voidaan ihan hyvin panna onnen piikkiin, kunhan muistamme, että sitä enemmän meillä on onnea, mitä enemmän teemme työtä. Sanakirja taitaa olla ainut paikka, jossa menestys on ennen työtä.

Ymmärrän, että on nöyryyttävää, kun idioottina pitämämme ihmiset onnistuvat siinä, missä itse olemme epäonnistuneet. On helppo syyttää toisia, vaikka todellisuudessa on kysymys vain omien kykyjen yliarvioinnista.

Pahinta, mitä kohtalo voi ihmiselle tarjota, ovat vähäiset kyvyt ja voimakas kunnianhimo. Näitä varten on kuitenkin politiikka.