Yliopistossa loisijat

Ehkäpä tarkoitukseni onkin hieman herätellä, kun käytän noin rumaa sanaa kuin ”loisijat”. Tosiasiahan on, että pääsääntöisesti opiskelijat eivät loisi, mutta ei ikiteekkari aivan harvinainen näky ole koskaan ollut. Olen kuullut lukuisia väitteitä, joiden mukaan opintotuella ei elä. En tiedä kuinka paljon asiat ovat huonontuneet minun opiskeluajoiltani, jolloin opintotuki vasta otettiin käyttöön, mutta silloin oli kyllä suuri joukko opiskelijoita, joiden ainut tulo oli parjattu opintotuki. Silti he vain elivät, mutta joutuivat suorittamaan opintonsa keskimääräistä lyhyemmässä ajassa, sillä heillä ei totisesti ollut mielihalua lojua yliopiston käytävillä valittelemassa ”kurjaa kohtaloa”, joka oli langennut juuri heidän osakseen, kun olivat sattuneet saamaan opiskelupaikan, joka vielä minunkin aikanani oli vain suhteellisen pienen ryhmän etuoikeus.

 

Myönnän, että tilanne on monessakin suhteessa muuttunut, eikä opintotuen suuruuttakaan voida mitata enää markoissa niin kuin silloin, kun se käyttöön otettiin. Paitsi että raha ja rahan arvo on muuttunut, on muuttunut myös ihmisten vaatimustaso. Se, mikä ennen oli lähes normaalia, on nykyisin köyhyyttä.

Opintotukea pidän hyvänä asiana, mutta jos olisin Suomen kuningas, niin hieman muuttaisinkin sitä. En lopettaisi enkä vähentäisi, mutta hieman vaatimuksia kiristäisin, niin että loppuisi loisiminen. Tosiasia lienee, että köyhällä maalla ei ole varaa maksaa opintotukea vuosikausia yliopiston kirjoissa olevalla ja helpoimmista kursseista opintopisteitä poimiville opiskelijoille, jotka sitten eivät lopulta valmistu yhtään miksikään.

Raaka, julma ja lähes sadistinen lienee tämä minun ehdotukseni, jonka mukaan opintotuki perittäisiin takaisin niiltä, jotka jättävät opintonsa kesken. Jos se nyt koskettaisikin muutamia pullalla kasvatettuja kullannuppuja, niin suurimmalle osalle se toisi myös vastuuntuntoa ja valtiolle huomattavat säästöt. Jos tällainen laki tai asetus tulisi voimaan, se ei heikentäisi kenenkään asemaa, ei saisi ketään eriarvoiseen asemaan eikä rappeuttaisi meidän koulutusjärjestelmää.

Opintotuen vaihtoehdoksi olen myös ehdottanut valtion takaamaa tai myöntämää opintolainaa, jolla olisi hyvin samantapainen vaikutus. Käytännössähän se vain tarkoittaisi sitä, että aikaa myöten tuo raha perittäisiin kaikilta takaisin ja jokainen ihminen saisi ihan itse päättää, lähteekö tuohon myllyyn vai ei. Hieman omaa riskiä pitäisi ottaa, mutta sellaistahan elämä on. Varmaa on, että se lyhentäisi opiskeluaikoja ja toisi valtiolle sekä tuloja että säästöjä. Kenenkään opiskelu ei olisi varallisuudesta riippuvainen sen enempää kuin se on nytkään. Hieman vain pitäisi varautua siihen, että elämästään on vastuussa itse.

Aiheen tähän kirjoitukseen sain itse asiassa siitä, että facebookissa joku varsin ylimieliseen sävyyn totesi: ”Koulutuksestahan voitaisiin vielä säästää.” Olen syvästi tietoinen, että tuo oli tarkoitettu piikiksi uuden hallituksemme lihaan. Ainahan oppositio on näitä piikkejä heitellyt, vaikka ne eivät ihan aina ole kohdalleen osuneetkaan. Sanoisinko, että hieman piruuttani rupesin miettimään, mitä oikeasti voitaisiin tehdä tilannetta mitenkään huonontamatta, ja tuossa nyt sitten on näitä minun hengentuotteita.

Mennään nyt tässä vielä muutamaa astetta alempaan koulukseen, niin ehdottamatta yhtään mitään tuon tässä kansainvälisen tutkijaryhmän näkemyksen oppilasryhmien koon vaikutuksesta oppimistulokseen. Massaluentoja lukuun ottamatta ei oppilasryhmien koolla ole suurtakaan vaikutusta oppimistuloksiin.

Repikää nyt sitten tuosta.