Kylähullut

Menneinä vuosina ja vuosikymmeninä tunnettiin jokaisessa kylässä joku hieman toiminnassaan erikoinen persoona, jota sanottiin kylähulluksi. Pääsääntöisesti kyse on hieman syrjäytyneistä ja yhteiskunnan kannalta vaarattomista yksilöistä, jotka pikemminkin huvittavat kuin itkettävät meitä ns. normaaleja kansalaisia.

Kun ”yrjö” on kuollut jo ajat siten, niin tunnustan, että kyllä minä hieman sääliä tunsin, kun tällainen ”Yrkiksi” kutsuttu yksilö hiippaili silloisen kotikaupunkini kaduilla. Yritti olla kaikille ystävällinen ja jututti niin tuttuja kun tuntemattomiakin selittelemällä heille asioita, joita kukaan ei tuntunut ymmärtävän. Vanhemmat karttoivat Yrkkiä, jotkut jopa pelkäsivätkin, ja lapsia peloteltiin, että jos ette nyt tottele, niin Yrkki tulee ja vie.

Tiettävästi Yrkki ei kuitenkaan koskaan tehnyt kenellekään pahaa, muta ihmiset pelkäsivät tätä hieman omituista kylähullua. Ilmeisesti kyse on asiasta, joka on meille ”normaaleille” suurempi ongelma kuin näille ”kylähulluille” itselleen. Yksinkertaisesti ihmiset pelkäävät erilaisuutta eivätkä mielellään näyttäydy näiden yksilöiden seurassa. Pelkäävätköhän sitten itse ihmistä vai sitä, että kokevat tulevansa jotenkin leimautuneeksi. Osittain myös tuo lasten pelottelu aiheutti sen, että tuo pelko kulki sukupolvesta toiseen ilman, että siihen oli mitään todellista syytä. Näin jatkui yleensä niin kauan kuin nuo kylähullut elivät, jonka jälkeen asia eli kylillä jonkin aikaa legendana.

Kun olen työni puolesta joutunut liikkumaan ja asumaan eri puolilla maailmaa, etupäässä täällä Suomessa, on tuo ilmiö tullut jotenkin tutuksi. Ei todellakaan ole ollut niin pientä kyläpahasta, etteikö joukkoon olisi joku hieman poikkeava sopinut. Joistakin huomaa heti ensimmäisten minuuttien aikana, että palikat eivät oikein ole järjestyksessä, mutta sekaan mahtuu myös niitä, jotka näyttävät ulospäin täysin normaaleilta, käytävät lähes normaalin tuntuisia puheenvuoroja asiasta kun asiasta. Vasta hieman asiaan perehdyttyään kuulija voi ymmärtää, ettei tässä nyt sitten ollutkaan mitään yhteyttä mihinkään kokonaisuuteen. Jos asian taustoja ei tunneta eikä niistä vaivauduta ottamaan selvää, saattaa syntyä vaikutelma lähes täyspäisestä ihmisestä.

Jonkun verran olen ollut mukana sekä urheilujärjestöjen toiminnassa että politiikassa. Ketään en sormella osoita, mutta molempiin kylähulluja on mahtunut, ja varsinkin urheiluseuroissa, joissa yleensä väkeä tarvitaan, ovat nämä saattaneet saada kovasti vahvan aseman ennen kuin heidän todellinen karvansa on paljastunut. Näiden järkevältä vaikuttaneiden kylähullujen toiminta on saattanut tuhota kokonaisia urheiluseuroja.

Aivan sama saattaa tapahtua myös politiikassa, jossa jonkun puolueen kannatus saattaa paljonkin vaihdella johtuen yhden ainoan yksilön käytöksestä. Jos kunnallispolitiikassa tällainen kylähullu pääsee vaikuttamaan kunnan tai kaupungin asioihin kovin paljon, voi siitä olla arvaamatonta vahinkoa. Tutkijat ovat todenneet, että nämä ihmiset oikeasti uskovat olevansa päteviä asiassa kun asiassa ja potkivat lähes kaikkea mikä liikkuu, aivan kuten entinen jalkapalloilija, joka ei sääntöjä tuntenut.

Kyllä puoluevirkailijoilta samoin kun kunnan viranhaltijoilta vaaditaan joskus melko kovaa selkärankaa, kun joku tällainen paljastuu ja yrittää sotkea soppaa. Tosiasia lienee tuo vanha lanseeraamani lause:

”Mitä enemmän tietää, sen paremmin tietää kuinka vähän tietää.”