Epäpoliitikko

Suomessa on kautta sen historian onnistuttu nostamaan arvoon arvaamattomaan ihmisiä, jotka eivät ansaitse muuta muistomerkkiä kuin korkeintaan ristin haudalleen. Etupäässä kyse on poliitikoista, jotka vallanhimon ajamina ovat onnistuneet kepluttelemaan itsensä asemaan, jossa heidät on ”pyhitetty” valtiomiehiksi. Tosiasiassa kyse on vain siitä, että omalla puolueella ei ole ollut parempaakaan vaihtoehtoa, joten he ovat saaneet huseerata puolueen johdossa niin kauan, että puolue on asettanut heidät pyhimyksen asemaan ja vaatinut toisiltakin ihmisiltä tuon uran kunnioittamista. Sanottakoon sitä vaikka hienotunteisuudeksi, että en ala näitä henkilöitä luettelemaan, sillä ehkä joku heistä vielä elää ja heidän loukkaamisensa tässä vaiheessa on jo täysin tarpeetonta.

Todellisiakin valtiomiehiä on, ja rauha heidän muistolleen. He ovat miehiä, jotka vaikeina aikoina ovat uskaltaneet panna likoon koko poliittisen uskottavuutensa ja uransa, koska ovat nähneet maan edun sitä vaativan.

En muista, olisinko eläessäni äänestänyt Keskustapuoluetta, mutta kun nyt hieman kypsemmällä iällä olen näitä asioita katsellessani ihmetellyt itseni ja muidenkin ihmisten poliittista jääräpäisyyttä. Esimerkiksi presidentti Kekkonen näyttäytyy nyt silmissäni itsenäisen Suomen ainoana oikeana päämiehenä, jonka rinnalle tuskin edes Sauli Niinistö nousee, vaikka osoittaakin oikeansuuntaisia otteita. Harvat ovat myös ne kerrat, jolloin Kokoomus on ääneni saanut, mutta eiköhän vain viimeisimmät presidentinvaalit olleet yksi niistä kerroista, jolloin näytin pitkät puolueuskollisuudelle.

Vallan- ja rahanhimo on yleensä se motiivi, joka ihmisiä valtakunnan politiikkaan ajaa, ja on varsin piristävää nähdä niitä poikkeuksia, joilla on rahaa enemmän kuin ehtivät kuluttamaan ja luultavasti myös valtaa yli oman tarpeen. Nykyinen pääministerimme Juha Sipilä lienee yksi heistä. Riski on todella suuri, että hänen ajamansa hallituspolitiikka tuhoaa hänen poliittisen uransa, sillä todella ensi kertaa minun muistini mukaan kukaan poliitikko on kokenut niin laajaa vastarintaa kuin juuri Sipilä. Oletettavasti kaikki tietävät, että useimmat nykyisen hallituksen toimista ovat välttämättömiä nykytilanteessa, mutta vaikka muilta leikataan, ei ”meiltä” sitä saisi tehdä. Totta kai minä niin kuin varmasti moni muukin olisi verottanut hieman eri tavalla ja leikannut eri paikasta, mutta kyllä nykyisen hallituksen toimet ovat oikean suuntaisia.

Minulta ei kysytty, mutta jos olisi kysytty, niin kyllä minä olisin ottanut käsittelyyn myös opintotuen. Ensimmäisen vaiheena säätänyt takaisinmaksuvelvollisuuden opintonsa keskeyttäneille opiskelijoille, sillä onhan se ollut täysin hukkaan heitettyä rahaa. Takaan, että keskeyttämiset vähenisivät. Toisessa vaiheessa kyseenalaistaisin koko opintotuen nykymuodossaan. Korvaisin sen vastaavansuuruisella opintolainalla, joka taas, takuuvarmasti, lyhentäisi näitä pitkäksi venyneitä opintoaikoja. Oppilaitosten kesälukukausi on ihan hyvä idea, sillä aikaisemminhan se pääasiassa merkitsi aikaa, jolloin opiskelija kävi töissä ja säästi rahaa seuraavaa lukukautta varten. Opintotukijärjestelmä on poistanut tämän pakon, samoin kuin se on poistanut vanhempien takausvastuun. Tämä opettaisi myös vastuuta opiskelijoille, joten tämä olisi muutakin kun vain valtion säästökeino.

Juha Sipilä on mielestäni siis epäpoliitikko, jolle politiikka merkitsee todella yhteisten asioiden hoitoa. Entisenä liikemiehenä ja yritysjohtajana hän on myös paneutunut siihen tarmolla ja oikeaksi näkemillään keinoilla. Valitettavaa on, että hänen poliittinen kokemuksensa on sen verran pieni, että hän ei kaikessa ole uskaltanut jyrätä kokeneempien poliitikkojen yli niin kuin olisi pitänyt, joten hallitusohjelmaan on jäänyt tuo edelleen hieman epäoikeudenmukainen veropolitiikka sekä lempeä suhtautuminen työmarkkinajärjestöihin.

Sipilällä on nyt kuitenkin neljä vuotta aikaa ”vatuloida”, joten eiköhän se siitä. Jos vielä kävisi niin, että Soini saisi rohkeutta kitkeä rasismin pois puolueestaan, niin voisin minäkin taas hyvillä mielin mennä vaaliuurnille.

Ehkä minä puhun liiankin paljon rasismista ja sen vastaisuudesta, mutta vapaa muuttaminen pitäisi mielestäni olla maailmanlaajuinen oikeus. En usko, että olen ainut, jonka äänestyskäyttäytymiseen ulkomaalaisvastaisuus vaikuttaa. Meitä on tuhansia.

Olen ennenkin sanonut, ja sanon nytkin. Jokainen pysyvästi ulkomaille muuttava suomalainen vie mennessään kaiken sen valuutan, joka on käytetty siihen, että hänestä on tullut se mitä hän silloin on. Kokonaisuudessaan kyse on miljardeista, joten meidän todellinen ongelmamme ei ole maahanmuutto, vaan maastamuutto.