Koko kansan edustaja

Toivottavasti kansanedustajat itse ymmärtävät olevansa kansanedustajia, eivätkä suinkaan minkään kunnan tai kaupungin edustajia. Keskustelin Lappeenrannassa viime kesänä silloisen kansanedustaja Anu Urpilaisen (kok.) kanssa tästä aiheesta, ja hän nimenomaan painotti olevansa koko kansan edustaja. Täytyy sanoa, että oikein fiksu nainen, joten ei poliittinen näkemys välttämättä tee ihmisestä typerystä. Kyllä typerys on typerys ihan puolueesta riippumatta, sillä kyllä oma osaaminen ja tehtävä tulisi aina tunnistaa. Kansanedustajan tehtävä on edustaa kansaa ja pyrkiä tekemään oman näkemyksensä mukaisesti juuri niitä päätöksiä, jotka ovat hyväksi koko kansalle, asuipa tämä sitten kehä kolmosen sisäpuolella tai ulkopuolella.

  

Tuo kesäinen keskustelu tuli mieleeni, kun viime eduskuntavaalien kynnyksellä joku hehkutti, että Kalajoen olisi saatava oma kansanedustaja, ilmeisesti täysin ymmärtämättä, että kananedustaja ei ole minkään kunnan edustajana Arkadianmäellä. No tulihan sinne kalajokinen valittua, ja läheltä liippasi, ettei peräti kahtakin. Ei minulla toki mitään sitä vastaan ole, että kansanedustajan kotipaikka on Kalajoki, mutta ihan yhtä hyvin minulle olisi sopinut joku pihtiputaalainen tai jalasjärvinen. Eduskunnan tekemiin päätöksiin ei edustajan kotipaikka saa vaikuttaa yhtään mitään.

Ihminen on ihminen, joten ei sitä kotipaikkaansa pysty kokonaan unohtaman, mutta näin vain tulisi menetellä isompien asioiden ollessa kyseessä. Totta on, että ensi käden tietoa tietenkin tippuu, mutta tuskin siinä määrin, että sillä olisi kunnan talouteen tai hyvinvointiin suurtakaan merkitystä.

Takana alkaa olla se aika, jolloin siltoja rakennettiin sinne, mistä kansanedustajat milloinkin olivat kotoisin ja jopa lentoliikennettä ylläpidettiin jonkun kansanedustajan takia. Kyllähän tämä väärin oli, ja siitä onneksi on vähän kerrassaan päästy melkein kokonaan eroon. Suurimmilta osin valtion hankkeet ovat nykyisin koko kansaa hyödyttäviä. Aina ei näin ole, mutta silloinkin kyse on enempi puoluepolitiikasta kuin pienen pihapiirin edusta.

Poliittiset päättäjät ovat poliittisia päättäjiä, ja sellaisena heidän tulisi pysyäkin. En edes oleta, että heidän tulisi olla kaikkien alojen ammattilaisia, mutta heidän tulisi tukeutua päätöksissään asiantuntijoiden lausuntoihin. Niitäkin on aivan riittävästi hieman erilaisia, että ihan kunnon riita voidaan rakentaa, kun toinen katselee mitalin toista puolta ja toinen taas sitä toista. Välttämättä eivät kummatkaan ole väärässä, näkökulma vain on toinen. Varmaa kumminkin on, että nuo tiettyjen asioiden asiantuntijat tuntevat tuota asiaa paremmin kuin poliitikot keskimäärin.

Kalajoella hyvän esimerkin tarjoavat Ventelän talot. Kun jonkinlainen historian harrastaja olen, olin tietysti kiinnostunut talojen historiasta ja kuultuani nuo faktat, kallistuin samalle kannalle museoviraston kanssa. Kyllä jokainen kunta ja ehkä yksityinenkin on velvollinen säilyttämään jälkipolville oman historiansa, vaikka se vähän maksaisikin. Kaupunki oli kuitenkin tehnyt ”lahottamispäätöksen” vastoin museoviraston kantaa, ilmeisesti täysin virheellisesti laadittuun kustannusarvioon vedoten. Kyllä minun ilkeään mieleeni tuli, että tuo kustannusarvio oli tahallisesti laadittu noin korkeaksi, jotta tuo ”lahottamispäätös” saataisiin aikaan.

Köyhä kun olen, ei minulla ollut varaa ostaa taloja kaupungilta, ja vaikka olisin saanut ostetuksikin, niin en olisi pystynyt kunnostamaan niitä enää. Siksi laadin rakennuksille käyttösuunnitelman ja ehdotin kaupungille, että kaupunki kunnostaisi nuo talot museoviraston ohjeiden mukaisesti ja minä sitten vuokraisin rakennukset.

Olen koko ikäni työskennellyt erilaisissa tekniikan alaan liittyvissä tehtävissä, mutta en uskaltanut luottaa omaan kustannusarviooni, koska se niin suuresti poikkesi tuosta kaupungin arviosta. Hankinkin kahden toisistaan riippumattoman asiantuntijan lausunnot. Kumpikin päätyi hyvin samansuuruiseen summaan kuin minäkin olin päätynyt. Myöskään minun laskelmani eivät olleet näiden herrojen nähtävillä. Toinen oli hirsirakentamisen ja entisöinnin kouluttaja ja toinen eläkkeellä oleva rakennushallituksen arkkitehti. Kaikkien meidän arvioit olivat vain kolmanneksen kaupungin omasta arviosta.

En tiedä, kuka on nykyisen arvion tehnyt, mutta ihan kivalta tuntuu, kun se on jopa pienempi kuin meidän kolmen laskelmat osittivat. Kivahan se, että lopulta kelpaa suunnilleen sellaisena tuo ehdotus, jonka jo vuosia sitten teimme.

 

Se toinen näkemys sitten on melkein kuin suomalaisella jalkapalloilijalla: ”Kaikkea potkitaan mikä liikkuu.” Kaikki vanha ja huonokuntoinen puretaan, olkoonpa historiallisesti kuinka arvokas tahansa. Puolensa tietysti tälläkin, mutta hometaloista ei kannata puhua ihmisen, joka koskaan ei ole käynyt kyseisissä taloissa.

Ainahan me ihmiset arvostamme erilaisia asioita. Minkäpä sille voi, että se vanha totuus, jonka mukaan jokaisella mitalilla on kaksi puolta, pitää edelleen paikkansa. Niinpä minun totuuteni ei koskaan ole koko totuus.