Vastustan vastustamista

Kahden tai kolmen vuoden ikäisenä kokee lapsi ensimmäisen kauden, jolloin hän alkaa potevasti esittää omia mielipiteitään ja vastustaa lähes kaikkea. Näin selitti eräs arvostettu ihmisluonteen tutkija. Toisen vastustamisen vaiheen kokevat ihmiset sitten murrosiässä, kun kaikki aikuisiän saavuttaneet olivat hänen mielestään jotenkin tyhmiä. Vartuttuaan aikuiseksi alkaa ihminen kuitenkin nähdä asioita hieman monipuolisemmin eikä yleensä ”vedä henkeensä” jokaisesta asiasta, vaikka ne eivät aina miellyttäisikään häntä. Sielutieteilijät sanovat, että ne ihmiset jotka vielä aikuisenakin vastustavat lähes kaikkea, ovat edelleen tässä ”uhmaiässä”, ja lapsuus on jotenkin jäänyt päälle. Toinen mahdollisuus on, että kyseessä onkin poliitikko, jonka motiivina on äänten keräily joissakin vaaleissa.

On olemassa joukko poliitikkoja, joiden moraali kestää tällaisenkin menettelyn, ja he ovat ainakin vastustavinaan asioita, jotka tosiasiassa ovat heille täysin merkityksettömiä. On olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka vastustavat jotakin, ja jos on olemassa poliitikko joka vastustaa, tai on vastustavinaan kaikkea mikä liikkuu, nämä tietyn asian vastustajat uskovat saavansa tukea tästä. Todellinen tuki on sitten kokonaan toinen asia, sillä voihan olla, että sama henkilö on jo kerinnyt luvata puoltavansa tuota kyseistä hanketta, jota lupaa myös vastustaa. En voi ketään sormella osoittaa tässä kyseisessä asiassa, mutta vaalilupausten pettäminen yleensä johtuu jostakin tämäntapaisesta asiasta. Yleensä kyse on kuitenkin puoluekurista, jossa puolue on sitoutunut kannattaman jotain yleisesti vastustettavaa hanketta. Tämän lisäksi on varsin paljon ihmisiä, jotka näkevät vastustamisessa jotakin sankarillista ja vastustavat asioita vastustamisen itsensä vuoksi. Nämä ovat juuri näitä henkisessä kehityksessään hieman jälkeenjääneitä, jotka sitten nostavat sankarikseen jonkun riidankylväjän.

Jonkin verran tällaista ilmenee myös valtakunnan politiikassa, mutta esimerkiksi isompien puolueiden ehdokaslistoissa on sen verran karsintaa, että ihan kaikki kylähullut eivät listoille sovi. Vaikka saatan ollakin liikkuva äänestäjä, olen sentään lähes aina pitänyt huolen siitä, että olen äänestänyt jotakin ”oikeaa” puoluetta.

Paikallispolitiikassa näitä kaikkien asioiden vastustajia kyllä riittää lähes kunnassa kuin kunnassa, ja monet saavat kohtuullisen kannatuksenkin. Minulta ei kysytä, mutta jos kysyttäisiin, niin kyllä minä karsisin valtakunnan politiikkaan osallistuvien puolueiden määrää varsin kovalla kädellä. Yhden asian liikkeet ja ääripuolueet kokonaan pois, jolloin nykyisten hallituspuolueiden lisäksi eduskunnassamme olisikin vain ”demarit”. Perussuomalaistenkin olisi syytä kitkeä joukostaan pois rasistinen siipi, niin voisi kannatus jopa kasvaa.

Ennen eduskuntavaaleja ”persujen” rasistisiiven johtohahmo kysyi vaimoltani: ”Paljonko uskot sen syövän puolueen kannatusta, jos asetun ehdolle?” Sen verran suuri oli miehen henkilökohtainen kannatus, että olisi luullut kysymyksen olevan päinvastainen. Tämä kuitenkin kertoo, että oli myös laskettu tuo mahdollisuus kokonaismääräiseen äänten laskemiseen miehen henkilökohtaisesta kannatuksesta huolimatta.

Sen verran selväksi kai olen kantani tehnyt, että tuskinpa kenellekään lukijalleni on jäänyt epäselväksi se, että rasisteja vastustan. Toinen asia, jota vastustan ihan aidosti, on Suomen multimonipuoluejärjestelmä, jossa aivan liina pienin eväin kuka tahansa saa perustaa puolueen. Laskekaan nyt ihmeessä, kuinka monta promillea Suomen kansasta on 5000 rekisteröintiin tarvittavaa nimeä! Eihän siinä ole mitään järkeä, että kaiken maailman ”joogalentäjien” puolueita on rekisterissä.

Vain ”oikeat” puolueet rekisteriin ja puoluekuri pois, niin luulisin demokratiankin palautuvan tähän maahan.

Minä vastustan turhanpäiväistä asioiden vastustamista.