Äänet tulevat ja menevät

Kun aikoo pitää poliittista blogia, niin se vaatii kyllä jonkin verran myös politiikan seuraamista yli puoluerajojen. Hämmästyttävää on havaita, kuinka maailman tapahtumat eri puolilla palloamme saattavat vaikuttaa äänestäjien käyttäytymiseen jopa kunnallisvaaleissa, joiden kanssa niillä ei heti uskoisi olevan mitään tekemistä. No oikeasti ei olekaan, mutta kun ihmiset tekevät äänestyspäätöksensä, saattaa tämän päätöksen takana olla hyvin monenlaisia vaikuttimia. Kaksi selkeimmin erottuvaa vaikutinta ovat taustat, jotka pääsääntöisesti on imetty jo omasta kodista. Toiselle sijalle näyttää asettuvan puoluejohtajan karisma, jolla vain harvoin on mitään tekemistä puolueen ajaman politiikan kanssa. Olen kuullut jopa sellaisen lauseen, että ”äänestin Matti Vanhasta, kun se on niin komia mies.”  Ihan oikeasti rohkenen epäillä, että ei tuo nyt ihan se kaikkein oikein peruste ole.

Olivatpa ihmisten perusteet sitten mitä tahansa, ne vaihtelevat kovasti, riippuen siitä mihin ihmisryhmään miellämme kuuluvamme tai mitä maailmalla yleensä tapahtuu. Vain tosi harva edes tuntee sen puolueen ohjelmaa, jota äänestää. Periaatteessa tämän ohjelman siitä tehtyine johtopäätöksineen pitäisi kuitenkin olla se kompassi, jota äänestäessä seurataan. Ehkäpä se on kuitenkin liian suuri vaatimus äänestäjille asetettavaksi, kun joskus vaikuttaa siltä, että kaikki ehdokkaatkaan eivät tunne edes oman puolueensa ohjelmaa. Mennään mukaan, kun joku puolue pyytää, tai on sitten muuten vain poliittista pyrkyä. Myös yksittäiset tapaukset maailmalla saattavat vaikuttaa yksityisen ihmisen äänestyskäyttäytymiseen, eikä juurikaan ajatella, millainen kokonaisvaikutus juuri tämän puolueen menestymisellä on. Suhtautuminen Kreikkaan ja sen tukemiseen saattaa hyvinkin olla ratkaiseva tekijä puoluevalinnassa. Oman kansakuntamme etua ajateltaessa ei ole kuitenkaan kovin suurta merkitystä sillä, ollaanko mukana Kreikan tukipaketissa vai ei. Pääsääntöisesti useimmilla meillä on mielessä se, miten tämä puolue ajaa juuri minun etuani, vaikka vain ani harva tietää, mitä vaikuttaa minun henkilökohtaiseen tilanteeseeni, jos vedän viivan juuri tuohon.

Nuo ihmisen tausta vaikuttavat siten, että poliittinen kanta on kuin luonteen ominaisuus. Suurin osa siitä peritään ja ympäristötekijät ohjaavat poliittista suuntautumista vain hyvin vähän. Proletaarin lapsi on vasemmistopuolueiden kannattaja ja maanviljelijän poika äänestää ”kepua”. Nämä ovat niitä taustoja, jotka ohjaavat poliittista elämäämme hyvin pitkälle, vaikka oma ura olisi suuntautunut niin, että vanhempiemme poliittinen kanta ei oikein sitä tukisi.

Puoluejohtajan karisman merkitys näkyy siinä, miten kannatus muuttuu, kun puolueen puheenjohtaja vaihtuu. Yksikin puoluepomon typerä kannanotto saattaa vaikuttaa siltä, että koko puolue on vaipunut sekasortoon ja kokonaisvaltaiseen typeryyteen. Hyvin harvoin näillä lapsuksilla on kuitenkaan mitään tekemistä puolueen kokonaistilanteen kanssa, vaikka joskushan nekin saattavat olla merkkinä puolueen sisällä tapahtuvista myllerryksistä. Monella puolueella onkin selkeä johtajapula, ja nuo lausahdukset saattavat kertoa puolueen sisällä käytävästä valtataistelusta. Tyypillisin esimerkki tästä lienee SDP, jonka kannatus alkaa hiipumaan sille tasolle, jolle se oikeasti olisi kuulunutkin. Monet vahvat johtajat ovat kuitenkin onnistuneet pitämään lukemat melko korkealla, kunnes kuvaan astuivat Jutta Urpilainen ja hänen vakuutensa ja ay-pomo Antti Rinne omine lausuntoineen. Noihin vakuuksiin ei kansa oikein usko, ja suurin osa meistä ihmisistä tietää myös, että heikentyneeseen kilpailukykyymme ovat kovasti vaikuttaneet mm. sopimattomalla hetkellä provosoidut lakot.

Kun äärivasemmiston Paavo Arhinmäki on jatkuvasti töppöillyt milloin missäkin, niin siltä on sitten lisää ääniä ropissut keskiryhmien laariin. Vähän on tätä ”kepumyönteisyyttä” ruokkineet myös oikeistopomot Aleksander Stubb ja Jyrki Katainen, jotka hyvästä esiintymistaidostaan ja maratonjuoksijan kyvyistään huolimatta vaikuttavat kovasti höyhensarjan miehiltä.

Yhden asian liikkeet tuntuvat pitävän kannatuksensa melko vakiona. Ruotsinkieliset äänestävät RKP:tä ja monet kristillismieliset Kristillisiä, aivan riippumatta siitä, onko näillä puolueilla mitään poliittista sanomaa. Henkilökohtaisesti ihmettelen kyllä täydelliseen tietämättömyyteen ja kaikkien asioiden vastustamiseen nojaavan Vihreän liikkeen kannatuksen kasvua, mutta kaikkeen pitää demokratiassa tottua.

Kärkikaksikko ”Kepu ja Persut” näyttää pitävän pintansa, vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei näillekään puolueille hyvää tee, että puheenjohtajat vaikuttavat ulkoisesti liian hyvinvoivilta. Jokainen kilo, jonka Soini saisi tiputettua, toisi varmasti prosentin lisää ääniä.  

Tilastollinen politiikkokartta 26.4.2015: http://kirkas.info/artikkeli/tilastollinen-poliitikkokartta-2015

Puolueohjelmat: http://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmat