Vierastyövoima

Ulkomaalaisvastaiset, suorastaan rasistiset kirjoitukset ovat täällä netissä niin pahasti yleistyneet, että vaikka kuinka päätän, että en enää ota kantaa noihin sinänsä vähäarvoisiin mielipiteisiin, en ole kokonaan osannut vetäytyä syrjään. Se, että niistä suorastaan paistaa läpi ahdasmielinen asioiden tuntemattomuus, saa minun oikeudentunteeni aina heräämään, ja taas on pakko kirjoittaa jotain.

Kun olen elänyt jo silloin, kun monet nettiin kirjoittavat ovat luulleet maapallon syntyneen, olen myös saanut kokea yhtä ja toista. Ehkä enemmän kuin monet arvaavat maapallolla edes asioita olevan. Tuo kaikki alkaa jo sotapakolaisuudesta, joka tuntuu olevan aivan vieras asia 50 – 80-luvuilla syntyneille. Ovat ehkä joskus kuulleet, että ulkomaalaiset yrittivät tänne pyssyjen kanssa kuten joskus 30 – 40-luvulla. Voin kuitenkin vakuuttaa, että nykyisin Suomeen tulevat ulkomaalaiset eivät ole tätä samaa porukkaa, jotka pitäisi torrakot ojossa käännyttää rajalta.

Kuten jo kerroin, kaikenlaista tässä maailmassa olen tehnyt. Vuosikausia olen ollut myös työnantajan asemassa meidän mallimaassamme ja luulen omaavani melko vankan käsityksen myös ulkomaalaisesta työvoimasta. Heti täytyy korjata se yleinen käsitys siitä, että ulkomailta tulevat ihmiset tulisivat tänne viemään meidän työpaikkamme. Pääsääntöisesti tänne tullaan turvapaikan, avioliiton tai paremman elämän toivossa. Toki nuo kaikki ovat varsin hyväksyttäviä motiiveja, ovathan ne suunnilleen niitä samoja, joilla mekin perustelemme ulkomaille muuttoamme.

 

Koskaan en ole hyväksynyt ulkomaalaiselle annettavaa ilmaista koulutusta, jos hän ei sitoudu jäämään Suomeen, mutta entisenä työnantajana voin vakuuttaa, että työnantajat eivät mitenkään suosi ulkomaalaisia työpaikoilla, ellei heidän ole pakko tehdä niin milloin mistäkin syystä. Kyllä suomalainen on aina etuoikeutetussa asemassa, ja tuntuu todella ihmeeltä, että täällä työttömyydestä kärsivässä Suomessa on monia töitä, joita suomalaiset eivät suostu tekemään. Monissa isoissa firmoissa on paljon töitä, jotka jäävät kokonaan tekemättä vain siksi, että ”ei kuulu työn kuvaan”, eikä niitä varten kannata palkata ainakaan suomalaista ammattiyhdistykseen kuuluvaa työntekijää. Hyvin usein on ainoa mahdollisuus palkata siihen joku ulkomaalainen, jolle homma kelpaa silläkin palkalla, joka siitä työstä kannattaa maksaa.

Hyvänä esimerkkinä näistä töistä, joita suomalaiset pitävät niin vähäarvoisina, että niistä voidaan tehdä jopa pilkkalaulu ”osa kansaa metsikössä puolukoita poimii.” Vaan kun ei poimi. Ulkomaalaisista poimijoista huolimatta metsiin jää suurin osa marjoistamme ja sienistämme mätänemään, sillä omatarvepoimijat keräävät vain niiltä paikoilta, jotka ovat lähellä autoteitä. Sattuu vaan olemaan niin, että suurin osa Suomen metsistä on aivan muualla kuin tien varsissa. Suomalainen melkein häpeää tunnustaa, että myyntiin kerään. Sen verran kai olen nykyisin raihnainen, että enää en metsään pääse, mutta 12 – 16-kesäisenä kaikenlainen marjanpoiminta oli minun ”kesäduunini” ja hankin silloin enemmän kun myöhempinä vuosina ”oikeissa töissä” kesäisin. Marjanpoimija olisin varmasti vieläkin, ellei siihen aikaan olisi teknilliseen oppilaitokseen vaadittu ennakkoharjoittelua kyseiseltä alalta. Oli pakko hakeutua alan töihin, kun vielä silloin luulin, että ammattitaito karttuu vain opiskelun ja työn kautta. Vasta nyt ”tiedän”, että politiikka pätevöittää alalle kuin alalle.

Kun vaimoni, joka aikoinaan työskenteli Saksan ydintutkimuslaitoksessa, kertoi, kuinka kovan paineen alla tutkijat ja professorit siellä joutuivat työskentelemään, en voinut olla laukaisematta tätä ”suurta totuutta”: olisivat tulleet Pyhäjoelle. Siellä hankitaan pätevyys pelkästään lippuja heiluttamalla ja kylttejä kantamalla. Jos olisivat tuon keksineet, olisi saksalaisillekin saatu ydinpommi valmiiksi ennen sodan loppua. Kun näin olisi käynyt, ei meidänkään varmaan tarvitsisi huolehtia ”mamuista”. Maapallolla olisi yllin kyllin tilaa niille muutamille, jotka vielä olisivat elossa.