Uskomatonta nurkkapatriotismia

Täytyy tähän heti alkuun todeta, että suurin osa, ylivoimaisesti suurin osa kalajokisista on kunnon ihmisiä ja ymmärtää, että ei tämä mikään maailman napa ole ja onhan sitä eletty ja synnytty muuallakin, eikä ehkä yhtään vähemmin eväin. Valitettavan paljon on kuitenkin myös niitä, joiden eväät ovat loppuneet jo alkumetreillä ja jotka eivät haluaisi myöntää Kalajoen ”kansalaisuutta” ihmisille muuta kuin syntymän tai alueliitosten kautta. Ei siis oikein ihme olekaan, jos kotiseutupäivillä on vain joukko mummoja ja vaareja, jotka kuhisevat keskenään ja miettivät, mitä tuo karjalaiseksi julistautunut täällä tekee. Kyllä minä ja muut vaarit olemme pian kuolleet, joten tuskinpa noista juhlista kauan tarvitsee ilmoitella.

Olen pitänyt tätä kotiseutunani ja koettanut osallistua yhteiskunnan rakentamiseen kykyjeni mukaan. Tänne minä muutin eläkepäiviäni viettämään, vaikka huomasin, että silloisella kotiseudullani Ähtärissä olisin ollut hyvinkin pidetty. No ehkä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ei minua nyt täälläkään kivitetty, mutta jopa tämä blogin nimi herätti pahennusta, kun olin antanut nimeksi ”Kallan kuvernööri”, vaikka minulla ei ollut mitään tekemistä Kallan kanssa. Ei ollut Kallan kanssa, mutta kun historiaa harrastan, ihmettelin Kallan itsenäistä asemaa ja Ruotsin kuninkaan sille antamia oikeuksia, jotka yhä vielä ovat voimassa. Leikittelin ajatuksella, että jos nyt muuttaisin Kallaan pysyvästi, olisin samalla saaren hallitsija. Voinpa valita itselleni ihan minkä tahansa nimityksen, vaikka sitten kuvernööri. Kyllä minä täällä mantereella kuitenkin asun ja aion asua vastaisuudessakin. Blogiani kirjoittelen ja blogin nimi on Kallan kuvernööri. Kykyjeni mukaan edesautan kaupungin kehitystä, välittämättä vähääkään siitä kivisateesta, jota vastaan joskus kävelen. Toki on totta, että en suosittele tänne muuttoa niille, jotka vielä voivat valita, vaikka luonto onkin aivan ihana. Eräs täkäläinen ystäväni totesikin: ”Ei ole merkitystä sillä mitä ehdotetaan, vaan sillä kuka ehdottaa.” Se on surullista, sillä niin ”mamut” kun maansisäisetkin muuttajat kehittävät elinkeinoja ja tuovat mukanaan luovia ideoita ja uutta kulttuuria.

Kun minulle eduskunnasta soitettiin ja pyydettiin mukaan politiikkaan, suhtauduin siihen hieman varauksella, mutta lupauduin osaltani auttamaan. Liekö sitten ”vallankumousta” pelätty, niin kuin diktatuurissa yleensäkin, kun muutamien väärinkäsitysten oikaisu ja omien mielipiteiden esittäminen saivat paikallisen mustamaalauskampanjan alulle. Pian huomasin, että puolueen maine oli täällä Kalajoella jo tuhottu. En halunnut enää ottaa niin suurta urakkaa kuin sen korjaaminen olisi vaatinut, joten vetäydyin politiikasta ja pidän itseäni nyt varsin epäpoliittisena henkilönä. En siis ole puolueeton, mutta olen epäpoliitinen.

 

Vaikka en uskokaan mihinkään hiekkakirkkohankkeisiin, niin kyllä minä sen koin jonkinlaisena selkään puukottamisena, kun luin paikallisesta lehdestä, että hiekkakirkkoa ei sitten ole lopullisesti haudattu. Tsasounan rakentamispäätöstä tehdessämme emme toki olleet koskaan kuulleet koko hankkeesta, mutta kun kuulimme, ajattelimme heti tsasounan rakentamisessa myös näitä näkökohtia. Koko hankkeen kantavana voimana oli kristillisyys ja ekumeenisuus. Kalajoen luterilainen seurakunta oli hankkeessa mukana lahjoittamalla tukkeja, joista rakennus rakennetaan. Perinteiset ortodoksiset tsasounat ovat aina olleet hirsirakenteisia, ja ortodoksinen rakennushan tästä tuli, sillä minä olen ortodoksi ja olin myös tämän idean isä. En kuitenkaan koskaan ole ollut sellainen ortodoksi, niin kuin ei kai muutkaan ortodoksit, joka olisi kartellut, hyljeksinyt tai arvostellut muita kirkkokuntia. Minä pidän omat tapani, pitäkööt toiset omansa.

Varmasti hiekkakirkko oli aikanaan kannatettava ajatus, mutta nyt kun olemme saaneet tsasounan valmiiksi, tuntuu tuon ajatuksen henkiin herättäminen lähinnä puukon iskulta selkään ja ekumeenisen idean romuttamiselta.

Kun Kalajoen kaupunki kieltäytyi antamasta kannatusyhdistykselle toiminta-avustusta vedoten siihen, että kaupunki ei tue uskonnollisia yhteisöjä, ei tunnu oikein uskottavalta, että kaupunki kuitenkin osallistuisi kirkon rakentamiseen. Tuskinpa tonttivarauskaan on edelleen voimassa, ajatellen ihan niitä vaatimuksia, jotka kaupunki esitti ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistykselle.

Minun Jumalani ei tarvitse miljoonia maksavia monumentteja. Minun ekumeniani on sitä, että jokainen, joka silmiin katsoen pystyy toistamaan uskontunnustuksen, on tervetullut tsasounaan. Kuuluipa hän muuten mihin kirkkokuntaan tahansa.

Me rakensimme hiljentymispaikan Hiekkasärkille siksi, että siellä ei ollut sellaista. Nyt tämä puute on poistunut, joten lopettakaa ihmeessä hörhöily ja pankaa lopullisesti piste hiekkakirkkohankkeelle.