Ahdasmielisyyttä

Olisinkohan ollut kymmenen päivän ikäinen, kun ensimmäisen kerran jouduin asettumaan vieraisiin oloihin vieraalle paikkakunnalle. Onneksi en itse muista noita aikoja enkä ympäristön suhtautumista, joka kuulemani mukaan oli hyvin nurjamielistä. Ensimmäiset muistikuvani eivät kuitenkaan anna kovin mairittelevaa kuvaa kantasuomalaisista, jotka edelleen tuntuvat uskovan siihen, että ovat meidän Herramme erityisessä suojelussa ja että heillä on oikeus valita ne ihmiset, jotka omana pitämällemme kotiseudulle tai kotimaahamme saavat asettua asumaan.

En koskaan kuvitellut olevani mikään huippu-urheilija, mutta jotenkin minusta tuntui, että jyväskyläläinen minusta tuli vasta sitten, kun jyväskyläläiset saivat rinta rottingilla ylistää, että sen ja sen ottelun voittaja oli jyväskyläläinen. Suhteellisen korkea koulutukseni ikään kuin pakotti ihmiset hyväksymään minut paikkakuntalaiseksi myös muualla. Eihän nyt toki voinut olla sopivaa, että joku toispaikkakuntalainen tuli opettamaan kanta-asukkaita. Onnekseni - tai epäonnekseni - suurimman osan elämäntyöstäni tein kouluttajana, mutta tämän työn myötä jouduin myös usein vaihtamaan asuinpaikkaani.

Kun nyt sitten ”huru-ukkona” jäin eläkkeelle ja ihan vapaehtoisesti valitsin tämän Kalajoen, jota jostakin syystä olin pitänyt turistipaikkana ja jossa oli nähty ihmisiä kaikkialta maailmasta. Kaipa osa olikin käynyt kauempanakin kuin Himanka ja Rautio, sillä toki suurin osa ihmisistä suhtautui meihin tulijoihinkin varsin lämpimästi. Osalle ei kuitenkaan tuntunut riittävän edes se, että ihan itse olin taloni ostanut ja myös eläkkeestäni maksoin veroa Kalajoen kaupungille. Ehkä sitten väärin tein, mutta kyllä minä oman palstani olen koettanut kuokkia eläkepäivistä huolimatta. Olisikohan ollut väärä kuokka?

Kuten jo tulin sanoneeksi, ylivoimaisesti suurin osa kalajokisista on ihan hyviä ihmisiä. Kerron vain omista kokemuksistani, jotka ovat melko yhteneväisiä kaikkialla Suomessa. Luultavasti ne kertovatkin enemmän suomalaisesta luonteesta kuin minkään paikkakunnan asukkaista. Aiheen tähän kirjoitukseen sainkin seuratessani taas pakolaiskeskusteluja televisiosta. Kaipa tässä tietysti hallituksen päätöksiin on tyytyminen, kun ei Jumalakaan ole vastannut kysymykseen: ”Onko meillä oikeus sulkea rajamme henkensä edestä pakenevilta ihmisiltä?” Jotenkin vaan tuntuu siltä, että tulliasemat on rakennettu vasta joskus paljon jälkeen Kristuksen syntymän, eikä Herramme ainakaan tarkoittanut, että osalta maapallon asukkaita tuo portti pitäisi sulkea. 

 

Pelkäämme terroristeja, joita meillä on ihan riittävästi omasta takaakin. Suomalainen terrorismi ei toki ole yhtä väkivaltaista kuin se saattaa olla jossakin muualla maailmassa, mutta samasta lähteestä se pulppuaa. Rasismi, josta me todellakaan emme ole vapaita, ruokkii terrorismia huomattavasti enemmän kuin humaani maahanmuuttopolitiikka. Ruotsin politiikkaa me olemme valmiit arvostelemaan, vaikka kaikilla mittareilla mitattuna Ruotsilla menee paljon paremmin kuin meillä Suomessa. Suurin Ruotsissa asuva maahanmuuttajaryhmä ovat suomalaiset, jotka ovat myös aiheuttaneet eniten häiriöitä tuossa yhteiskunnassa. ”En finne igen” oli lause, jonka takavuosina sai lukea tuon tuostakin ruotsalaisista lehdistä.

Ehkä en minäkään ole kaikkein innokkain Kreikan tukipakettien rakentaja, mutta kyllä minä jonkinlaista inhimillisyyttä perään kuulutan. Jos joku pakenee henkensä edestä, en minä ole se, joka oven läimäyttää kiinni sanomalla, että ”sorry vaan, mutta kiintiö on täynnä”.

Toki on totta, ettei Suomi voi ottaa vastaan kaikkia maailman miljoonia pakolaisia, mutta uskokaa ihan huviksenne, että eivät ne ole tänne tulossakaan. Jos muutama tuhat otetaan, niin viimeisiä pitää jo kepillä tökkiä: ”Menkää vaan Suomeen, siellä on vielä kolme paikkaa vapaana, mutta paljon vaatetta päälle, sillä siellä on kaksi talvea, valkoinen ja vihreä.”