Kotimaani ompi Suomi

En nyt ihan lakkia lattiaan hakkaa, vaikka olenkin syntynyt Suomeen. Minään lottovoittona en tätä kumminkaan osaa pitää, sillä kyllähän tämä jotenkin kylmä, synkkämielisen ja rasistisen kansan hallitsema maan kolkka on. Jos nyt saisin valita syntymäpaikkani, niin ehkä en sitten olisi suomalainen. Tätä valintaa ei minulle aikoinani suotu, joten nyt sitten olen suomalainen ja uskon vakaasti monen muun suomalaisen tavoin Jeesukseen Kristukseen, aivan kuten Raamattu on meille opettanut. Jos olisin syntynyt johonkin muuhun maahan, saattaisin kyllä käyttää jotain toista nimitystä Herrastamme, mutta jos olisin saanut jokseenkin saman koulutuksen kuin minulla on nyt, uskoisin kyllä johonkin korkeampaan voimaan. Aivan varmana pidän, että näin hieno matemaattinen järjestelmä ei ole voinut syntyä sattumalta, vaan sen suunnittelijana on ollut joku täysin ihmisjärjen ulottumattomissa oleva voima. Minä nimitän tuota voimaa Jumalaksi, mutta en heitä kivillä myöskään niitä, jotka käyttävät jotain toista nimitystä.

Suomessa vallitsee suomalainen oikeus, jota tietysti kaikkien tämän maan asukkaiden tulee kunnioittaa, olkoonpa heidän syntymämaansa mikä tahansa. Pääsääntöisesti toki ulkomaalaiset noudattavatkin hyvin Suomen lakia, ottaen huomioon ne olosuhteet, joista monet ovat tänne tulleet. Usein hyvin rasistinen vastaanotto ei toki paranna asiaa varsinkaan silloin, kun kyseessä on ihminen, joka jo entuudestaan on kotimaassaan joutunut vainon kohteeksi.

Suomalaisten perisynti tuntuu olevan asenne ”enhän minä, mutta muut,” vaikka neljä sormea osoittaa itseä kohti, kun yritämme yhdellä sormella osoittaa muita. Ei näihin asioihin välttämättä tarvitse sotkea edes ulkomaalaisia, vaikka ehkä minä, Karjalan pakolaisena ja monia vieraitakin maita nähneenä, osaankin asettautua heidän asemaansa keskivertoa paremmin.

Suomen vankiloista voisi lakkauttaa puolet, jos kaikki ”syyttömästi” tuomitut vapautettaisiin. Kyllä minä pidän Suomen oikeusjärjestelmää sen verran hyvänä, että tuomioissa ollaan pikemminkin liian varovaisia kuin liian harkitsemattomia. Uskallan epäillä, että juuri tästä syystä meillä jää rikollisia tuomitsematta moninkertainen määrä, verrattuna siihen mitä todella syyttömiä on tuomittu. Toki en paljon tuomittuja tunnekaan, mutta ne jotka tunnen, myöntävät reilusti, että tuli tehtyä, mutta lusittu on. Yhtään syyttömästi tuomittua en tunne.

 

Kun kyse on ”vääräuskoisesta” ulkomaalaisesta, on paino tuomion antamiseen todella suuri, ja epäilen, ettei esimerkiksi ihan kaikissa ”raiskauksissa” oikeasti ole kyse raiskauksesta. Se muuttuu sellaiseksi vasta sitten, kun ”uhri” hieman häpeissään kertoo niin tapahtuneen ja media tarttuu asiaan. Vaatii todella rankaa siviilirohkeutta siltä tuomarilta, joka tohtii jättää tuomitsematta, vaikka hieman epäilisikin asian oikeaa laitaa. Oikeastaan kirjoitan nyt todellisesta tapauksesta, jonka oikeaa laitaa en minäkään tiedä, vaikka hieman tuolta tuntuukin.

Jos edellisen tapaiset ”väärät tuomiot” jätetään pois, niin kyllä meidän oikeusjärjestelmämme pelaa kohtuullisen hyvin. Ei oma syyllisyys sillä vähene, että syyttelee toisia, jos mokaus on tullut tehtyä. Ei nyt tietenkään ole oikein sekään, että rötöksillä röyhistellään, mutta turha niistä on syyttömiä syyttää. Niiden kanssa on vain elettävä, jos tuomiot on kärsitty.

Olen siis syntynyt suomalaiseksi Suomeen, ja Kalajoella asun nyt kalajokisena, vaikka syntymäseutuni onkin nykyisten rajojen ulkopuolella. Hyvin minä tänne Kanta-Suomeen olen kotoutunut ja aikanani myös sen verran politiikkaan osallistunut, että jonkinlaisen jalanjäljen olen onnistunut jättämään.

En ole se, joka heittää ensimmäisen kiven, mutta ymmärrän, jos pahalta tuntuu, kun syyttömiä syytellään. Jokainen joutuu kuitenkin elämään oman moraalinsa kanssa.