Karjalan pakolaiset

Luin tässä taas hiljattain väittelyä siitä, mikä on pakolainen ja mikä sitten ei. Ei tässä nyt mitään epäselvää pitäisi olla. Luulisi olevan kaikille selvä, että pakolainen on se, joka jonkun uhan takia joutuu pakenemaan kotiseudultaan, riippumatta siitä, onko tämä kotiseutu valtakunnan rajojen sisäpuolella vai jossakin aivan muualla. Ihmisen, joka muta väittää, kannattaisi ennemmin tutkia Suomen historiaa kun googlea. Google ja Wikipedia kertovat ihmisten mielipiteitä, mutta historia vain totuuden.

Luin muun muassa väitteen, ettei Karjalan pakolaisia voi verrata esimerkiksi Syyrian pakolaisiin. No onhan siinä eroja. Ne puhuvat eri kieltä, mutta pakenemisen syyt ja vieraat olosuhteet ovat ehdottomasti yhdistäviä tekijöitä. Erona on vain se, että sotaa paenneet karjalaiset eivät kuuluneet mihinkään kiintiöihin, vaan valtiovalta oli velvoitettu järjestämään heille kohtuullisen inhimilliset olot uudella kotiseudullaan. Karjalaisen näkökulmasta katsoen oli saman tekevää, oliko kyseessä ns. Kanta- Suomi vai kokonaan toinen valtio. Suurin osa meistä jäi uusien rajojen sisäpuolelle, mutta oli niitäkin, jotka jatkoivat matkaansa Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja jotkut jopa Amerikkaan asti. Ehkäpä nämä ulkomaille muuttaneet ovat sitten niitä googlen määrittelemiä pakolaisia.

Tosiasia on, että minä olen pakolainen.

 

Vaikuttaa siltä, että suurin osa näihin keskusteluihin osallistuneista ei tunne lainkaan Suomen historiaa. Karjalasta tuli aikanaan kahdenlaisia evakkoja, joita ei pitäisi niputtaa samaan nippuun. Oli todellisia pakolaisia, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa lähtiessään sotatoimialueelta Neuvostoliiton hyökkäyksien alta pois sodan jaloista. Sen lisäksi oli suuri joukko siirtolaisia, jotka määrättiin evakkoon luovutetuilta alueilta, ”munattomien” rajaneuvottelijoiden luovutettua Neuvostoliitolle alueita, joita tämä ei koskaan pystynyt valloittamaan. He olivat siirtolaisia, tai evakkoja, miten vain halutaan asia ilmaista. Pakolaisia ja evakkoja ei kuitenkaan koskaan pitäisi niputtaa yhdeksi kokonaisuudeksi, sillä pakolaiset tulivat sodan keskeltä jopa Neuvostoliiton tulituksen ja pommitusten läpi monien menehtyessä esimerkiksi Elisenvaaran tapaisten tapahtumien seurauksena. Siirtolaiset saivat taas ihan kaikessa rauhassa valmistautua matkalle kimpsuineen ja kampsuineen, eikä heitä uhannut yhtään mikään. Pahasti pelkään, että juuri tähän joukkoon ”nykynuoret” haluaisivat soluttaa myös pakolaiset, mutta kyllä tässä on kyse todella huonosta historian tuntemuksesta. En usko, että monikaan nykyisistä ”tietoviisaista” on edes kuullut pakolaisjuniin kohdistuvista pommituksista, koska sodan jälkeen hotelli Tornissa istunut valvontakomissio kielsi puhumasta tapauksista. Elisenvaaran pommituksissa kuoli kuitenkin toistasataa pakolaista, ja tieto pääsi vuosikymmenien jälkeen julkisuuteen.

Elisenvaaran pommitukset koskettivat minua myös henkilökohtaisesti, sillä minäkin olin junassa, joka oli tuomassa pakolaisia Sortavalasta Elisenvaaraan ja sitä kautta Kanta-Suomeen, kun junaan saatiin tieto, että Elisenvaaran asemaa pommitettiin ja juna ennätettiin pysäyttämään ennen sen tuloa Elisenvaaran asemalle. Näin veturinkuljettaja pelasti satoja äitejä ja lapsia.

Kaikki tämä, mitä edellä olen kertonut, on siis todella tapahtunut ja alkaa olla todennettavissa sitä mukaa, kun arkistot aukenevat. On suorastaan häpeämätöntä väittää, ettei Karjalasta tullut pakolaisia.

Jotenkin karjalaisten vähättelystä kertoo myös tämä kantasuomalaisten suomenkielen opettajien väittämä, ettei karjalan murretta ole olemassa. Totta kai on. Esimerkiksi minun vanhempani puhuivat karjalan murretta. Se on kyllä sukua karjalan kielelle, mutta ei ole lainkaan sama asia. Suurimmaksi osaksi karjalan murre alkaa kuolla samanaikaisesti ihmisten kanssa, mutta se on yhä edelleen olemassa ja sitä käytetään rajan pinnassa yhä vieläkin. Toki ”nykysavolaiset” opettajat koettavat puhua meille karjalisille tuntemattomasta ”kaakkoismurteesta”, mutta sitä karjalan murre ei ole, vaan on ehdottomasti oma murteensa. Toki siinä on sanoja karjalan kielestä, venäjän kielestä, suomen kielestä ja jopa savon murteesta, mutta näinhän aina on kaikissa murteissa ja kielissä.

Historia tulee joskus todistamaan jokaisen sanani oikeaksi. Minä en ole mikään evakkojen jälkeläinen, vaan olin ihan aito pakolaislapsi, jonka kotona puhuttiin karjalan murretta. Kaipa se pakolaisjunassa matkustaminen oli niitä elämäni ensimmäisiä ”läheltä piti” –tilanteita, joista olen paljon kirjoittanut ja vielä luultavasti kirjoitan.