Antti Rinne

Sosiaalidemokraateilla on kautta aikojen ollut vahvoja johtajia ja puolueella myös vahva kannatus työväestön keskuudessa. Vahvat johtajat ovat kuitenkin loppuneet, ja kannatus on ruvennut hiipumaan. Ei sitä toki kokonaan voi johtajien piikkiin pistää, sillä myös perinteinen käsitys työväenluokasta on hämärtynyt. Paperimies oli ennen muinoin selkeästi duunari, mutta nyt he ovat jo ”pikkuvirkamiehiä”, jotka tarkkailevat mittareita ja sitä mitä tehtaalla tapahtuu. Myös konttoriväen kannatuksesta ”demarit” ovat joutuneet kilpailemaan jopa kokoomuksen ja muun äärioikeiston kanssa. En kauhean yllättynyt olisi, jos kokoomuksen kannatuksesta hyvinkin suuri osa kumpuaisi tuosta perinteisestä työväenluokasta.

 Kuvakaappaus sivulta http://heikkanen.blogspot.fi/2015/02/kohti-vaaleja-2015-seuraava-paaministeri.html

Antti Rinteen edeltäjä Jutta Urpilainen oli aikoinaan johdattelemassa puoluetta tielle, joka nyt sitten näkyy pohjakosketuksena sekä ”demareiden” kannatuksessa että Suomen taloudessa. Antti Rinnettä kutsuttiin ikään kuin messiaana pelastamaan tuo vanha perinteikäs puolue selvästi nähdyltä syöksykierteeltä. Ei tainnut oikein onnistua tuo operaatio, sillä kannatus laskee kuin lehmän häntä. Politiikan ulkopuolelta tulleen Rinteen eduksi on kuitenkin laskettava se, että hänellä on ihan oikeaa kokemusta oikeista töistä ja entisenä ammattiyhdistysjohtajana häntä on pidetty jopa jossakin määrin myös neuvottelijana. Ennalta näkemisen kyky herralta kuitenkin tyystin puuttuu, joten ilmeisesti juuri tästä syystä on tapahtunut lievää törkeämpiä mokauksia, joiden ainakaan minä en usko vielä päättyneen.

Jos yrittäisin tiivistää sanottavani tästä miehestä mahdollisimman lyhyeen, niin kaipa minun pitäisi sanoa, että lepsu tossukka, jolta puuttuu näkemys ja poliittinen kokemus kokonaan. Minun mielestäni ei oikein vaikuta johtajalta. Vaikka olenkin arvostellut poliitikkoja politiikan ulkopuolisessa työelämässä, ei ihan ilman poliittista kokemusta voi pärjätä näiden ”kettujen” seassa. Jos minä olisin ollut Euroopan omistaja tai edes Kempeleen kuningas, en olisi jättänyt ”demareita” hallituksen ulkopuolelle Rinteestä huolimatta.

Hallitukseen valittujen puolueiden tapa työntää puheenjohtajansa ministeriksi lienee se syy, miksi Sosiaalidemokraatit on nyt oppositiossa. Oletettavaa on, että Lauri Ihalainen olisi ollut sopivin mies työministeriksi, vaikka muita paikkoja ei ”sossuille” olisi annettukaan. Sen verran ammattiyhdistysmies Ihalainenkin on, että kyllä hän silläkin sektorilla Rinteen päihittää ja olisi kenties onnistunut nostamaan hieman puolueen kannatusta. Ei siis puheenjohtajana, mutta työministerinä. Kyllä poliittisten puolueidenkin pitäisi se ymmärtää, että puolueen puheenjohtajan ja ministerin tehtävät eroavat siinä määrin toisistaan, että eivät puheenjohtajat läheskään aina ole kaikkein sopivia ministeriksi. Joskus huomataan jälkikäteen, että oikein kumpikaan jakkara ei tunnu istuvan takapuoleen. Sen verran poikkean taas tuosta Rinteen persoonasta, että en voi olla tuuppaamatta mieliajatustani tähän väliin. Olkoonkin niin, että poliittiset paikat jaetaan puolueiden kannatuksen mukaan, mutta kyllä puolueillakin pitäisi sitten olla niin paljon vastuuta, että etsisivät tehtävään pätevimmän henkilön, ihan riippumatta tämän asemasta puoluehierarkiassa.

Kuten tapani on, koetan etsiä jokaisesta puoluejohtajasta myös niitä positiivisia puolia. Eihän se aina helppoa ole, mutta ukonhan minä Eino Leinoa, joka aikoinaan kirjoitti nuo tunnetut sanat: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.” Pääsääntöisesti tämä pätee myös poliitikkoihin, vaikka joskus tuota sanaa ”paha” pitää tulkita varsin uskonnon mukaisesti. Melko varmana pidän kuitenkin, että Antti Rinteessä on paljon hyvää.

Ihan heti ei tosin tule muuta mieleen, kuin että osaa pukeutua asemansa mukaisesti eikä käytä kovin törkeää kieltä. Poliittista kokemustakin kertyy, kunhan istuu yhden kauden eduskunnassa. On sillä hullumpiakin miehiä ollut ja taitaa olla nytkin.

Se, että tällä poliittisella kartallani sijoitin ”sossut” kolmanneksi vasemmalta laidalta lukien Vihreiden ja ”persujen” väliin, on ihan minua oman järkeilyni tulos. Seuraavana on siis vuorossa analyysini Timo Soinista, joka on julistautunut todelliseksi työväen johtomieheksi. Tietoni Soinista eivät perustu pelkästään median antamaan julkisuuskuvaan.