Nuoruuden muistoja kehästä ja sen viereltä

Hyvin nostalgiset muistot tulvivat mieleeni, kun vaimoni Pirjo luki minulle Erkin blogia, jossa kerrottiin Olli Mäestä. Olinhan itsekin hänelle joskus kertoillut tapauksia noilta ajoilta. No, kyllähän se pääosin noin meni. Kokkolan leipuriksihan Ollia sanottiin, mutta omien sanojensa mukaan hän ei koskaan ollut leipuri, vaikka heillä kotona oli leipomo. Tarkasti en Ollin ammattia muista, mutta jotenkin se autoihin liittyi. Joissakin yksityiskohdissa saattaa muistini muutenkin heittää, sillä Olliin tutustuin juuri tuon Davey Moore -ottelun aikoihin, siis elokuussa 1962. Kuten kai jokainen laskutaitoinen huomaa, siitä on jo yli 50 vuotta, ja monet muistikuvat haalistuvat tuossa ajassa. Näyttää siltä, että Erkki on poiminut tietonsa kirjallisuudesta, joten kyllä ne pääasiassa paikkansa pitävät, vaikka kaikki kirjojen kirjoittajat eivät ehkä paikalla olleetkaan.

Minä siellä olin, jopa ringsider-paikalla, joten jotakin ehkä tietäisin.

 

Luulen, että vanhempi väki yhä vielä vielä muistaa tuon elokuun illan Helsingin olympiastadionilla, kun Olli nousi kehään yönmustan Mooren kanssa. Iltaa oli hehkutettu lehdistössä jo pitkään, ja kaiken järjen mukaan Ollilla piti olla mahdollisuutensa. Normaalisti Askin ammattilaiset harjoittelivat Stadionin nyrkkeilysalilla, mutta jostakin syystä tuohon otteluun valmistauduttiin Kumpulan uimalassa. Ehkä sekin toimi jonkinasteisena ennakkomainoksena. Harjoituksia seuranneet asiantuntijat suhtautuivat kyllä hieman empien Mäen mahdollisuuksiin, täysin tietoisena siitä, että Olli otteli normaalia painoluokkaansa alempana ja hänellä oli tosi isoja painovaikeuksia. Jokainen, joka on painoluokkaurheilua harrastanut, tietää, miltä tuntuu normaalista noin 63 kilon painosta pudottaa alle 57 kiloon. Kyllä se heikoksi vetää, eikä sen jälkeen oikein mielellään nouse kehään maailmanmestarin kanssa. Olli nousi, ja ensimmäinen erä näytti peräti lupaavalta, kunnes tapahtui se mitä tapahtui. Davey osui ja Olli istui. Tuo maassa käynti toistui kerran tai kahdesti, kunnes kehätuomari keskeytti ottelun. En tiedä, kenelle se oli yllätys. Ehkä ottelun nopea loppuminen oli sitä, mutta lopputulos ei, sillä me, jotka olimme nähneet Mooren myös harjoituksissa, tiesimme, että kyse oli todella hyvästä miehestä. Oikeasti en parempaa ole nähnyt vieläkään livenä, vaikka olen nähnyt niitä tuhansia.

En tiedä, onko Olli ollut kaikkien aikojen paras ammattilaisemme, mutta varmasti yksi parhaista. Ainakin menestyksekkäin hän kiistatta oli MM-tappiostaan huolimatta. Askin talli oli varsin menestyksekäs kautta linjan, ja siihen kuuluivat monetkin Euroopan listalla korkealle nousseet kaverit, kuten kaksinkertainen Euroopan mestari Risto Luukkonen, olympiavoittaja Pentti Hämäläinen ja pronssimitalimies Ilkka Koski. Muita tuntemiani nimiä olivat Mauri Bakmana,Pentti Rautiainen ja Pakilan puutarhuriksi nimetty Pekka Kokkonen.

Olli Mäen MM-ottelun lisäksi otteli Pekka Kokkonen maailmanmestarin ensimmäiseksi haastajaksi nousseen Eddie Cottonin kanssa. Pekka kesti kyllä täyden ajan, mutta sai selkeän selkäsaunan. Sellaista nyrkkeilyssä joskus sattuu.

Toinen suomalainen iso mies oli kehässä Ilkka Koski, joka voitti ruotsalaisen ”Lasse” Norlingin. Ilkan ura päättyi samana vuonna surulliseen työtapaturmaan, josta hän ei kunnolla toipunut. Tuo Norlingin voittaminen tuskin korvaa lievää pistehäviötä olympialaisissa toiselle ruotsalaiselle, myöhemmin maailmanmestaruuden voittaneelle Ingemar Johanssonille.