Venäläisten maanosto

Niin kauan kuin minä muistan on itäisessä Suomessa keskusteltu siitä, kuinka itänaapurimme hamstraavat parhaat mökit ja mökkipaikat rajan läheisyydestä. On luultavaa, että monet suomalaiset, etenkin karjalaiset, olisivat halukkaita vastaaviin ostoihin Karjalasta, mutta Venäjän lainsäädäntö ei anna siihen mahdollisuutta. Voi voi. Onhan se tietysti hyvä, että valuuttaa siirtyy juuri Suomen suuntaan, mutta jotenkin se haiskahtaa putinmaisen epäreilulta, että nämä kauppaoikeudet ovat näin rajatut.

Maata molemmille, tai sitten ei.

 

Selvää on, että kummallekaan maalle nämä tonttikaupat eivät muodosta sotilaallista uhkaa, mutta joku syyhän tälle venäläisten säätämälle kiellolle on. Sen sijaan, että ymmärtäisin hyvin, jos suomalaiset vastavetona kieltäisivät venäläisten ostot, en osaa ymmärtää, miksi venäläiset eivät ole halukkaita luopumaan tuosta puolityhjästä joutomaasta, jossa ei mitään ole hoidettu. Vaikka linnaan joutuisin, niin pakko on sanoa, että joskus tuon Putinin touhuissa on järki kovasti hakusessaan.

Olen antanut itselleni kertoa, että Suomen eduskunnassa on joku kansanedustaja yrittänyt saada aikaan lakialoitetta, joka olisi Venäjän lain kanssa yhtenevä siinä mielessä, että se kieltäisi nuo Suomen puolella tehtävät kaupat, mutta edes aloitteen allekirjoittajat eivät suostuneet äänestämään sen puolesta. Tämäköhän se on nyt sitten sitä paljon puhuttua suomettumista!

Tosiasiassa suomettuminen alkoi jo silloin, kun suomalaiset rajaneuvottelijat muutama vuosi sodan jälkeen hyväksyivät kaiken, mitä silloinen Neuvostoliitto ehdotti, vaikka nyt on tajuttu, että pelkkä saksalaisten sotatoimien lopettaminen Suomen maaperällä olisi hyvin riittänyt. Raja olisi saanut jäädä siihen, mihin neuvostojoukot olivat onnistuneet etenemään. Viipuri olisi kyllä menetetty, mutta Sortavala olisi edelleen suomalainen kaupunki.

Kaikki rajaneuvottelijat ovat jo kuolleet, joten tuskin loukkaan heitä, vaikka väitänkin, että ihan heidän munattomuuttaan me menetimme tosi suuren palan isänmaatamme. Kyllä se niin on, että Helsingissä on helppo tehdä päätöksiä, kun hätä on aivan muualla. Varmaa on, että Neuvostoliitto ei olisi uutta sotaa aloittanut, vaikka vastassa olisi ollut hieman kovempiakin miehiä.

Veikko Vennamo oli siihen aikaan jo poliitikko, mutta hänelläkään ei ollut enää henkilökohtaista motiivia, kun Viipuri oli jo menetetty, ja Veikon kotitalokin jäänyt venäläisille. Sitä mieltä kuitenkin olen, että neuvotteluissa olisi saanut olla miehiä, joilla oli aitoa kiinnostusta asiaan ja kenties juuri tuo henkilökohtainen motiivi.

Olipa miten tahansa, niin sen lisäksi, että Neuvostoliitto sai lahjaksi osan Suomea, niin ei nyt kuitenkaan enää myydä sitä osaa, mitä eivät onnistuneet valtaamaan. Tai jos myydään, niin tasapuolisin ehdoin. Peli saa olla kovaa, mutta sen on oltava rehellistä.