torstai 9. lokakuuta 2014

Hyvät "persujen" ystävät

Olen syvästi tietoinen, että vaikka edellisissä kunnallisvaaleissa äänimääräni olikin suhteellisen pieni, enkä alun alkaenkaan olettanut sitä niinkään suureksi, olen vakuuttunut, että jos vaalit järjestettäisiin nyt, tilanne olisi toinen.

Se, olenko käytettävissä, riippuu paljolti siitä, mikä oma henkilökohtainen tilanteeni on silloin. Haluan kuitenkin jo nyt tehdä tiettäväksi, että olen eronnut Perussuomalaiset rp:stä sen sisäisten rettelöintien vuoksi. Se ei kuitenkaan estä minua olemasta Kalajoen Perussuomalaiset rp:n hallituksen jäsenenä, jos minut tuohon tehtävään edelleen valitaan. ”Persujen” ehdokkaaksi en mihinkään vaaleihin kuitenkaan enää rupea, vaan haluan pysyä mahdollisimman epäpoliittisena tässä suhteessa. Jos siis kunnallisissa vaaleissa vielä törmäillään, on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: Pro Kalajoki -liike tai Eläkeläisten puolue, ellei sitten satu niin, että Kalajoen Perussuomalaiset ry menee vaaleihin omalla listallaan ilman Perussuomalaiset rp:n osallistumista.


Haluan yhä edelleen tehdä työtä Kalajoen hyväksi, mutta uskon, että pystyn siihen parhaiten ilman valtakunnallisten poliitikkojen hyysäystä. Aika näyttää, mitä todellisuudessa tapahtuu, mutta halusin nyt tehdä tämän tiettäväksi jo tässä vaiheessa. Ihan julkisesti olen monissa toiminnoissa mukana, jos niin tahdotaan. Tällaisia toimintoja ovat lukuisat kulttuuriyhdistykset sekä ainakin urheilu- ja kylätoiminta. Myös tätä blogia aion yhä edelleen ylläpitää siitäkin huolimatta, ettei poliittinen kantani aina ole ihan selkeä. Minkäänasteisena ”taustavaikuttajana” en aio toimia. Olen joko julkisesti vaikuttaja tai en vaikuttaja ollenkaan. Omani ja kenties muidenkin kokemus on, että paljon on vaikutettu niin hyvässä kuin pahassakin. Eiköhän tunne hyvän puolelle kallistu ainakin Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys, Kalajoen satamakirkko ja Kaunis Karjala ry. Mikään pahuus ei nyt heti tule mieleen, mutta eiköhän joku jotain sellaistakin keksi. Mietitään yhdessä, niin voidaan vaikka keksiäkin.

Tämän jälkeen yritän nyt sitten olla kirjoittelematta itsestäni, vaikka mielipiteitäni joudunkin esittelemään. Tämän bloginpätkän parin edellisen lisäksi kirjoitin vain siksi, että ihan oikeasti tietäisitte, kuka kirjoittaa ja millä asiantuntemuksella. Edelleen kun olen sitä mieltä, että minkään ammattialan asiantuntevuus ei lisäänny eduskunnassa eikä kunnan valtuustossa. Näiden elinten kannattaisi kuitenkin kuunnella niitä ihmisiä, jotka jotain oikeasti tietävät.

Ja sitten vielä, hyvät ystävät. Olen ehkä pisimpään perussuomalaisessa politiikassa toiminut ihminen Kalajoella, SMP mukaan lukien; en kuitenkaan halua enää leimautua perussuomalaiseksi.

Minun poliittinen agenda on ainoastaan Kalajoen etu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti