Tarkoitushakuisuutta

Vaikka Suomessa on nyt kiivaana käynyt keskustelu maahanmuutosta ja pakolaisuudesta, koetan olla edes yhden päivän kajoamatta tähän aiheeseen. Täytyy kuitenkin myöntää, että tuo keskustelu on minut juuri tähänkin aiheeseen johdatellut. Olen nimittäin noita rasistisia kirjoituksia selatessani ollut huomaavinani, että olitpa minkä tahansa asian puolustaja tai vastustaja, etsit omaan mielipiteisiisi sopivia argumentteja, joilla puolustelet näkemyksiäsi. Eiväthän ne aina ole kestäviä, mutta sopivat ajatuksiisi, ovatpa sitten totta tai tarua.

En tiedä, onko sitten ammatillista kokeneisuutta, vaiko peräti luonteenpiirre, mutta silloinkin kun arvostelen jotakin, pyrin uskomaan vain faktoja. En todellakaan päättele, että pakolaiset saavat tavallista enemmän tukea sosiaalitoimistosta, vaikka näkisinkin ulkomaalaisen näköisen naisen työntävän uusia lastenvaunuja kadulla. Tässä asiassa lienee fakta se, että täällä asuvat ulkomaalaiset ovat saman lain alaisia kuin me suomalaisetkin. Suomen lain rikkomisesta rangaistaan Suomessa suomalaisen oikeuskäytännön mukaisesti, olipa lain rikkoja minkä maan kansalainen tahansa.

Tuulivoimaan suhtauduin aikaisemmin varsin neutraalisti, joskin näiden myllyjen taloudellista kannattavuutta kyllä epäilin. Johtuneeko tuo sitten energia-alan koulutuksestani, mutta saksalaiset tutkimukset ja kokemukset osoittavat nyt minun olleen oikeassa. Kyllä nyt lopullisesti uskon, että niillä ei ole mitään energiapoliittista arvoa. Tuulivoiman vastustaja minusta tulikin vasta sen jälkeen, kun monet arvostetut tutkimuslaitokset ovat todistaneet, että nuo häkkyrät aiheuttavat myös terveydellisiä ongelmia, joista ihan itse olen saanut kokemuksia.

Ymmärrettävää on, että tuulivoimayhtiöt yrittävät vähätellä näitä ihmisten kokemuksia ja näiden suhtautuminen asioihin on suorastaan rikollisen edesvastuutonta. Varmasti on tarkoituksenmukaista pyrkiä hiljentämään minut, koska ammattini antaa aiheen olettaa, että jotain ehkä asiasta tiedänkin. Tuskinpa jonkun ”viherpiipertävän” ajatuksiin aivan samalla tavalla tarvitsee suhtautua.

Kirjoitin Tuuliwatti Oy:n johdolle kirjeen, jossa kerroin omia kokemuksiani näistä paikallisista häkkyröistä. Kukaan yhtiössä ei katsonut asiakseen kantaa mahdollista vastuuta asiassa, vaan vastaukseksi sain kirjeen, joka oli kyllä laadittu Tuuliwatti Oy:n paperille, mutta muistutti muuten jonkun alakoululaisen raapustukselta ja oli sävyltään hyvin ylimielinen. Koska kyse on kuitenkin tosiasiallisen vakavasta asiasta, joka on tieteellisesti todettu, pitäisi yhtiöstä löytyä edes yksi ihminen, joka uskaltaisi ottaa vastuu toiminnasta. Olisi luullut edes jonkun allekirjoittaneen kirjeen, mutta ei. Vastuun pakoilu on aika tyypillistä silloin, kun saattaa olla mahdollista, että joutuu hankaluuksiin. 

En vielä eläkkeelle jäätyäni uskonut, että minusta tulisi minkään asian esitaistelija, sillä onhan tässä maassa nähty näitä kaikkien alojen ammattilaisia, jotka potkivat kaikkea mikä liikkuu. Kun nuo asiat kolahtavat omaan nilkkaan, alkavat ne kuitenkin kiinnostaa tavallista enemmän. Se saattaa johtaa jopa tämänkaltaiseen aktivismiin.

Tämä tarkoitushakuisuus ei aivan nykyihmisten ominaisuus ole. Kun ekumeeninen kirkolliskokous Nikeassa päätti vuonna 325 asioista, jotka Raamattuun hyväksyttiin, siitä jätettiin pois monia kohtia, jotka olivat ristiriidassa silloisten käsitysten kanssa. Kerettiläisyys oli jotain pahaa, joten erimieltä olevat saivat kantaakseen tuon kerettiläisyyden kaavun. Niinpä esimerkiksi Juudaksen evankeliumi jätettiin Raamatusta pois, koska se olisi kumonnut Juudaksen petollisuuden. Juudashan nimittäin kertoi noudattaneensa Kristuksen tahtoa. Totta tai ei. Kukapa meistä sen tietää, mutta ainakin se olisi aiheuttanut pahan särön nykyisiin Raamatun tulkintoihin ja kerettiläisten jono olisi kasvanut huomattavasti.

Toistanpa tässä lopussa taas tätä vanhaa teesiäni: Uskokaa mihin tahansa, mutta älkää koskaan ilman kritiikkiä.