Ansiosidonnainen kansanedustaja

Miksipä en minäkin joskus voisi esitellä kaikenlaisia ”totuuksia”, vaikka en aina tiedäkään asioiden oikeaa laitaa. Kertovathan pelkkien huhupuheiden perusteella karmeita juttuja myös ne, jotka tietävät vielä vähemmän. Tosiasiassa en kyllä tiedä edes sitä, että joskus olisin moiseen törkeyteen syyllistynyt, enkä milloinkaan ole hankkinut laittomin keinoin salassa pidettäviä tietoja, vaikka niinkin on väitetty. Totta tietysti on, että minulla on paljonkin tietoa, joka monelle muulle on jäänyt salaisuudeksi, mutta sille tuskin voin mitään. Me ihmiset emme vain aina ole tasavertaisessa asemassa, eikä sille voi yhtään mitään, vaikka vielä alemmaksi laskisimme sen riman, jonka yli meidän olisi päästävä.

Tiedän mitä tiedän ja uskon mitä uskon. Tiedän suurin piirtein ydinvoimasta kaiken, mitä professori Kellokumpu aikoinaan yliopistossa kertoi, ja uskon, että ei ainakaan kaikilla Kalajoen ydinvoiman vastustajilla ole samaa tietomäärää tästä aiheesta. Uskon myös, että nuo tuulivoimahäkkyrät ovat paitsi taloudellisesti kannattamattomia, niin myös terveydelle haitallisia. Tätäkään tietoa en ole hankkinut laittomasti, vaan se on avoimesti luettavissa netin saksankielisiltä sivuilta, joissa monet arvovaltaiset tutkimuslaitokset niin vakuuttavat.

Tämänkertainen blogini on siis etupäässä ”pyhitetty” noihin uskon asioihin, jotka siis voidaan kumota heti, kun joku jotain faktaa esittää. Joihinkin arveluihin siis uskon, mutta joihinkin en. En esimerkiksi tiedä, millä perusteella sosiaalivirasto jakaa sosiaaliapua ihmisille, mutta uskon viranomaisia, kun he sanovat, että kaikki Suomessa asuvat ihmiset ovat saman arvoisessa asemassa, eikä kukaan saa ohjeiden- ja lainvastaisia tukia. En siis usko myöskään siihen, että sosiaalivirasto olisi antanut ”mamuille” luksus-lastenvaunut, jotta he voisivat salakuljettaa niissä sinkoja ja ammuksia aloittaakseen sodan tässä Jumalan muslimeille lupaamassa maassa, jonka olemassaolosta he eivät vielä kuukausi sitten tienneet mitään.

Näin se siis todellakin on. Tieto, huhut ja usko ovat kaikki eri asioita. Eräs ulkomailla asuva lukijani kirjoittikin kerran minulle pitävänsä kovasti tästä blogista, mutta varoitti sekoittamasta huhuja ja kuulopuheita tosiasioihin. Kiitos vaan muistutuksesta. Kyllähän minä yleensä olen pyrkinyt totuudessa pysymään ja yleensä maininnut, milloin lähde on epävarma ja milloin kyseessä on peräti vain mielipiteeni. En toki halua, että minun blogille kävisi samoin kuin muutamille muille, että uskottavuus on kokonaan mennyt.

Sitten tuollaisen hieman sekavan alustuksen kautta tuohon otsikon asiaan. Eräs kansanedustaja kertoi, että kansanedustajat eivät itse voi vaikuttaa palkkaansa, koska sen päättää erillinen toimikunta. Näinhän olen tiennyt sen olevankin, mutta en vieläkään usko, etteikö eduskunta itse voi vaikuttaa omiin palkkoihinsa ja palkkioihinsa. Olen sitä mieltä, että eduskunta voi kumota vaikka Kirchhoffin lain, jos niin päättää. Muistan hyvin, miten entinen opettajani selosti kyseistä lakia sanoen lopuksi: ”Pisteestä lähtevien virtojen summa on sama kuin pisteeseen tulevien virtojen summa, jos ei eduskunta toisin päätä.”  Nyt meni uskon asiaksi, mutta olen sitä mieltä, että eduskunta päättää omat palkkionsa, ja kyseinen toimikunta on nimitetty kansan hämäämiseksi ja yhdeksi ylimääräiseksi byrokratian rönsyksi. Tätä minä pidän vähintään todennäköisempänä kuin noita henkensä uhalla tuntemattomaan maahan ryntääviä elintasopakolaisia.

Sellaistahan tämä elämä on. Vierastan myös hieman sanontaa ”luottamusmies” silloin, kun puhutaan kansanedustajista. Mistä peijoonin luottamustoimesta maksetaan monia tuhansia euroja, josta ainakin osa on keploteltu verottomaksikin? Kuinkahan suuria lainoja ehdokkaat mahtaisivat ottaa, jos kyseessä olisikin oikeasti luottamustehtävä, josta maksettaisiin ainoastaan ansiosidonnainen korvaus menetetystä työajasta? Kyllä näitä ehdokkaita silti löytyisi, mutta nuo todelliset elintasopakolaiset karsiutuisivat pois. Kovin montaa Joutsenlahtea tuskin porukkaan sopisi, vaikka kieltämättä heitäkin löytyisi.

Minun puolestani Sipilä ja Joutsenlahti saisivat kahdestaan päättää Suomen asioista. Tuskin he nykyistä eduskuntaa huonompia päätöksiä tekisivät ja varmuudella riitelisivät vähemmän.