Suren Suomen puolesta

Luin tässä muutamia päiviä sitten Iltalehdestä lehden omia tutkimuksia perussuomalaisista ja suomalaisista yleensä. Samassa lehdessä oli myös juttu kriisialueiden naapurivaltioista, ja sattui vielä niin, että netistä löytyi Leipzigin yliopiston tutkimus ns. ”isänmaan ystävistä”. Tässä tapauksessa isänmaan ystävillä tarkoitettiin lähinnä äärioikeistolaisia ryhmittymiä eri maissa.

Olin melkein ylpeä itsestäni, että sekä nuo lehtikirjoitukset että yliopiston tutkimukset tukevat lähes saumattomasti aiempia käsityksiäni meistä suomalaisista.

Olen syntynyt Suomessa, Suomessa sittenkin, vaikka suuri ja mahtava Neuvostoliitto silloin ajoi osan meistä karjalaisista pakosalle. Osa Karjalan evakoista oli oikeasti pakolaisia. Jo silloin se osa suomalaisista, joka oli saanut olla suhteellisen rauhassa, suhtautui varsin nurjasti meihin pakolaisiin. Olisi pitänyt kuulemma ”pysyä siellä Venäjällä.”  Jopa minunkin muistini ylettyy aikaan, jolloin me olimme ”ryssän lapsia”. Väittävät tilanteen muuttuneen sitä pahemmaksi täällä Suomessa, mitä kauemmaksi Neuvostoliiton rajasta edettiin. Onneksi oli olemassa Ruotsi, joka otti vastaan tuhansia suomalaispakolaisia. Vaikeaa olisi varmasti ollut Ruotsillakin, jos eivät muut maat olisi jakaneet osaa kuormasta. Ainakin Tanska, Noja ja Saksa kantoivat osan tuosta vastuusta. Lähtipä joitakin peräti Amerikkaan asti. Sympatiaa ja kansainvälistä apua virtasi kaikkialta maailmasta.

Ei tilanne paljonkaan ole muuttunut, paitsi että Suomi on päässyt auttajan osaan. Voisi luulla, että olisimme iloisia tästä tilaisuudesta ”maksaa takaisin” sitä apua, jota itse saimme aikoinaan, mutta ei. Jälleen olemme kaukana rajalta, ja osa meistä on kovasti halukas työntämään takaisin liekkeihin ne ihmiset, jotka ovat lähes onnistuneet pääsemään sieltä pois. Auttamisen vastuu halutaan jättää kriisialueiden naapureille. Jälleen täytyy todeta, että onneksi on olemassa Ruotsi ja Tanska, jotka kantavat vastuunsa monikertaisesti Suomeen verrattuna.

 

Iltalehti kirjoitti juuri tuosta suomalaisten suhtautumisesta, ja sormi näytti kääntyvän perussuomalaisiin ilman, että tätä porukkaa piti mitenkään erityisesti osoittaa. Tässä kohden astuu sitten kuvaan tuo Leipzigin yliopiston tutkimus, jonka mukaan äärioikeistolaisuus ponnistaa voimansa narsismista. Narsismi ruokkii taas rasismia, jonka lähtökohtainen ajattelu, että me, ja ennen kaikkea minä, olemme jotenkin parempia kuin ”mutakuonot.” On jotenkin ruma tapa syyttää kaikesta muita, mutta kaikkein rumin tapa on esittää jatkuvasti peränpitämättömiä väitteitä maahanmuuttajia kohtaan, kuuluivatpa nämä mihin ryhmään tahansa.

Miksi sitten yhä edelleen puolustan perussuomalaisia? En minä näitä ”natsiryhmittymiä” puolustakaan, mutta koska kuulun niihin ”SMP:n jääriin”, jotka muistavat vielä puolueen synnyn ja myös Veikko Vennamon, niin haluan tehdä oman osuuteni puolueen palauttamiseksi juurilleen. Oikeistoradikaalit ovat yrittäneet vallata puolueen ja ovat siinä osittain onnistuneetkin. ”Natsi-ideologiat” eivät koskaan olisi saaneet Suomessa mainittavaa kannatusta, jolleivät olisi onnistuneet kiilautumaan jonkin jo olemassa olevan puolueen sisään. Näennäisestä suuruudestaan huolimatta perussuomalaisten ”sekalainen seurakunta” tekee siitä niin heikon, että tuollainen ”valtaus” on nähty mahdollisena. Vanhemmat puolueet ovat liian vahvoja tuolle rasistijoukolle.

En siis heittele kiviä perussuomalaisten suuntaan, vaikka puoluetoimistoonkin on onnistunut murtautumaan rasistisia mielipiteitä. Ehkä säälin hieman puoluetta, sillä pelkään lähes täydellistä romahdusta, jos ei sisäistä puhdistusta saada aikaan. Puolueen perusta on ollut vahva, mutta sen vahvana pysyminen vaatii täydellistä siivousta.

Muistan, miten isäni sanoi heikkoina hetkinään: ”Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistais.” Tuon lausahduksen ymmärrän kaksinkertaisen sotainvalidin suusta, mutta en ymmärrä kokemattomien maitopartojen puheita isänmaalisuudesta, joka tosiasiassa tuntuu olevan kaikkea muuta. Tuota vanaa fraasia olisinkin halukas hieman muuttamaan. Rasisti on rasisti, puhuipa itse mitä tahansa.

Kokemuksesta tiedän, ettei syntymäpaikka ole ihmisen omassa valinnassa.