Näin minä Veikon muistan

Onhan se totta, että nuoren miehen muistoihin vaikuttavat monet muutkin asiat kuin pelkät faktat. En siis mene lainkaan väittämään, että kaikki mitä kirjoitan, olisi todellisuudessa juuri noin. Näin minä kuitenkin asiat muistan ja olen kai silloin myös käsittänyt.

Veikko Vennamo oli Karjalan siirtolainen kuten meidänkin ”pakolaisperheemme”, ja siksi kai hänestä jonkin verran puhuttiin, ja ainakin minä hyvin mielenkiinnolla seurasin miehen tekemisiä. Toki tiesin, että Veikko Vennamon ja Urho Kekkosen välit olivat hieman tulehtuneet, eikä se pelkästään johtunut Kekkosen kainuulaisuudesta ja Vennamon karjalaisuudesta, vaikka luultavaa on, että tämä sisäinen monikulttuurisuuskin asiaan vaikutti. Edelleen olen sitä mieltä, että Urho Kekkonen oli viimeisin todellista presidentin valtaa käyttänyt presidentti, ja hänenlaistaan vallankäyttäjää tarvittaisiin nytkin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hyväksyisin kaikki hänen toimensa. Ilmeistä on, että ei niitä hyväksynyt Vennamokaan, joka nousi avoimesti vastustamaan joitakin asioita. Hyvin suuri osa kansasta muistaa Kekkosen melko reippaasi viinaan ja naisiin menevänä miehenä Luulen, että suhteellisen puritaanisena miehenä Vennamo vastusti myös niitä perikansallisia neuvottelumenetelmiä, joihin tuli sotkettua sauna, viina ja vähän naisiakin. Kekkosen aikana rehotti myös korruptio, sen suomalaisessa muodossa. Kekkosen ”perässähiihtäjät” saivat suhteellisen hyviä virkanimityksiä ilman sen suurempia ansioita. Melkeinpä siivoojan virkaankin vaadittiin silloisen Maalaisliiton jäsenkirja. Taisipa käydä niinkin, että Urhon omista pojista tuli lähettiläitä ulkomaille, vaikka ainakin toinen oli jo silloin pahasti alkoholisoitunut ja jokseenkin kykenemätön. Käsitin kyllä, että lievästä venkoilustaan huolimatta Kekkonen oli kokonaistoiminnallaan Suomelle hyödyllinen, jopa silloisissa oloissa lähes välttämätön, joten rauha hänen sielulleen.

En tiedä, oliko Vennamo raittiusmies, mutta sellainen käsitys minulle syntyi. Varmaa kuitenkin oli, että Veikko vastusti menetelmää, jossa neuvottelukumppani juotettiin humalaan ja sitten saatiin antamaan harkitsemattomia lupauksia. Lupaukset olivat kyllä maamme kannalta hyviä, mutta menetelmät hieman arveluttavia.

Kypsyttyään näihin ”rötösherroihin” Vennamo perusti SMP:n, jota toki edelsi joku pientalonpoikien puolue, mutta SMP on se puolue, josta Vennamo lopulta tuli tunnetuksi ja jonka minäkin jo muistan. Maalaisliiton pyrkimys yhä enemmän kaupunkilaistumaan, jonka seurauksena tapahtui myös nimenmuutos Keskustapuolueeksi, katsoi Vennamo Suomen maaseudun puolueelle olevan tilauksen. Puolue menestyikin melko mukavasti kansakuntaa kauan vaivanneiden asioiden näkyvänä vastustajana ja sai parhaimmillaan parikymmentä kansanedustajaa ja hallituspaikan. Kävi kuitenkin niin, että kun puolue sortui toiminaan omien vakaumustensa vastaisesti, alkoi kannatus hiipua, ja lopulta seurasi konkurssi. Tällöin ei Veikko Vennamo ollut enää mukana. 

 

Monet värikkäät kansanedustajat ovat kuitenkin yhä vielä kansakunnan muistissa, heistä ehkä mainittavin mopolla Pohjois-Karjalaa kiertelevä hörökorvainen Eino Poutiainen, jonka suuhun on asetettu monia hyvin mojovia lausahduksia. Kerrotaan Einon kysäisseen eduskunnan avajaisissa uudelta kansanedustajalta, mistä läänistä tämä on tullut valituksi. Kun edustaja vastasi, että Turun ja Porin läänistä, kerrotaan Einon tokaisseen” Ei pitä paikkaansa, ei kukaan voi olla kahtesta läänistä.” Ei oikein taittunut Einon kieli tuohon d-kirjaimen lausumiseen, ja taisi Läntisen Suomen maantietokin olla hieman hakusessa.

Ei onnistunut Veikko kitkemään Suomen poliittisia virkanimityksiä, ei korruptiota eikä muutakaan rötöstelyä. Sen verran oikeudenmukaisena miehenä Veikkoa kuitenkin pidän, että jos hän vielä eläisi ja olisi nyt SMP: pohjalle syntyneessä Perussuomalaiset rp:ssä mukana, ei puolueessa olisi nykyisenkaltaista rasistista siipeä.

Voin tietysti olla väärässä, mutta tällainen käsitys minulla Veikko Vennamosta on. Vennamon saappaat ovat aivan liian suuret Timo Soinille, vaikka hän muut vaatteet varmasti hyvin täyttäisikin. On hyvin lapsellista, jos Suomen ulkoministeri todella kuvittelee, että Suomen hallituksen hallitusohjelmassa on ratkaisu maailmanlaajuiseen pakolaisongelmaan.