Olen toista mieltä

Mistäkö minä olen toista mieltä? No melkein kaikesta, aina jonkin tai jonkun kanssa. Jo nimitys ”mieltä” kertoo, että kyse on mielipiteestä. Faktat ovat faktoja, ja niitä yleensä uskon. Jos hyppään viidennen kerroksen parvekkeelta, en uhmaa painovoimaa vaan todistan vain sen olemassaolon.

Kaksi sotaa käynyt ja molemmissa haavoittunut isäni sanoi heikkoina hetkinään: ”Ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi, ei se siitä miksikään muutu.” Tuosta sanonnasta en osaa olla mitään mieltä, mutta vanhan sotainvalin suusta kuultuna sen ymmärrän. Se perustuu jonkinasteiseen kokemukseen.

Eräänlaisia painovoiman uhmaajia ovat kuitenkin rasistit, jotka tuskin pystyvät karistamaan rasismin manttelin pois päältään erilaisilla lieventävillä lausahduksilla. Maahanmuuton ja pakolaiskeskusten perustamisen vastustajat ovat ilman muuta rasisteja, tai sitten he ovat kokonaan inhimmillisyyteen tunteettomasti suhtautuvia ihmisiä. Jos joku väittää jotain muuta, olen heti toista mieltä.

Kun Suomen hallitus päätti supistaa kehitysyhteistyörahoja, olen toista mieltä tästä asiasta, mutta olen toista mieltä myös niiden ihmisten kanssa, jotka väittävät, että 40 % leikkaukset tarkoittaisivat 40 % vähennystä kehitysyhteistyössä. Näinhän ei tietenkään ole. On totta, että se heikentää suuresti toimimismahdollisuuksia ja vähentää yhteistyötä, mutta ei 40 %. Sydämessään mukana olevat ihmiset ovat edelleen mukana ja tekevät tinkimättä oman osansa riippumatta taloudellisesta tuesta. Aina on olemassa joukko ihmisiä, jotka kuvittelevat, että kaikki on rahasta kiinni.

Kun pääministeri Juha Sipilä tarjosi kotinsa ”mamujen” käyttöön, herätti se suurta kateutta ja sai nettikeskustelun kiehumaan yli äyräittensä. Minäkin olen sitä mieltä, että Sipilä teki sen esimerkin vuoksi, mutta myös siksi, että hän on aidosti kristitty. Varma olen, että hän kuunteli myös sydämensä ääntä. 

 

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tänne Kalajoellekin sopisi oikein hyvin muutamia pakolaisia, vaikkapa Kristilliselle opistolle, jossa voitaisiin järjestää myös koulutusta ja kotouttamista. Kotouttaminen on herkkä ja ammattitaitoa vaativa asia, totesi myös Kristillisellä opistolla järjestetyssä seminaarissa esiintynyt luennoitsija. Kotouttaminen onnistuu vain, jos kotouttaja on asiaan sitoutunut ihminen, joka pystyy näkemään pitkälle tulevaisuuteen ja omaa jo jonkinlaista kokemusta ja näkemystä asiasta. Hyvin kotoutuneet ”mamut” ovat voimavara tälle yhteiskunnalle. Tästä kertoo myös tutkimus, jonka mukaan myönteisimmin pakolaisiin suhtautuvat ne kunnat, joissa jo nyt on paljon maahan muuttaneita. Samantapaista suuntaa tukevat myös kansainväliset tilastot, jotka kertovat karun tosiasian: taloudellisesti menestyneimpiä ovat ne valtiot, jotka ovat ottaneet eniten maahanmuuttajia. Köyhimpiä ovat kokonaan suljetut valtiot, kuten esimerkiksi Pohjois-Korea.

Saa tässä sitten sanoa kuinka usein tahansa, että ”mutta, mutta” - silti ne ovat faktoja, joissa minä näen selvän yhtymän ulkomaalaisuuteen. Rasistit vetoavat usein lauseeseen ”ei riitä edes omalle väelle”. Mille ihmeen omalle väelle? Entäpä jos muuttaisimme hieman tuota lausetta, vaikkapa näin kuuluvaksi: ”Ei riitä oma väki.” Tuo on nimittäin yksi niistä faktoista joihin minä uskon. Tosiasioihin uskominen estää minua hyppäämästä sieltä parvekkeelta.

Uskooko joku, että suomalaiset naiset vastaisuudessa synnyttävät jokainen vähintään kolme lasta per nainen? Vain se takaisi kansan riittävyyden. Tällä hetkellä fakta on se, että meidän keskiarvomme on reilusti alla kahden, joten onkohan nyt käymässä niin, että me suomalaiset kuolemme sukupuuttoon? Sisäsiittoisuus tällaisessa pienessä kansassa kasvaa hyvin pian, jos ei uutta puhdasta verta saada muualta.

Ei tätä maata puolusteta rasistisilla nettikirjoituksilla, vaan toimimalla tavalla, joka on hyväksi tälle kansalle. Uskon siihen, että nykyinen pakolaistulva tekee meille tosi hyvää. Me pystymme kyllä sen tuomat pikkuongelmat ratkaisemaan ja saamme ulkomaalaisallergiamme hoidettua pakkosiedätyksellä, kuten kirjailija Jari Tervo totesi.

Jos teiltä oikeasti puuttuu se 15 senttiä, jonka tämä prosessi meiltä jokaiselta vaatii, niin eiköhän minun eläkkeestäni hieman enemmänkin riitä! Pelkkä tuulivoimatuki maksaa satoja keroja enemmän, eikä siitä ole hyötyä muuta kuin tuulivoimayhtiöille. Kansallista vastustusta ne eivät vielä ole Suomessa herättäneet, päinvastoin kuin muualla maailmassa.

Perisuomalainen tapa tuntuukin olevan tukea sitä mikä on vahingollista kansalle ja vastustaa sitä, mistä olisi todellista hyötyä. Siksi minä olen toista mieltä.