Mitä milloinkin

En tunne niitä keinoja, joita tarvitaan blogin tunnetuksi tekemiseksi, mutta aina on joku, joka eksyy näillekin sivuille. Etupäässä he ovat ystäviäni, näin otaksun, sillä vihollisia minulla on sen verran vähän, että he tuskin saisivat aikaan kovin suuren lukijaryntäyksen. Sitä paitsi suuri joukko heistäkin suhtautuu asioihin aivan kuten minäkin, eivät edes viitsi lukea blogeja, joita pitävät tyhjänpäiväisenä narinana. Kun joku blogi mielletään esimerkiksi poliittiseksi blogiksi, se on ilman muuta enemmän tai vähemmän sellainen.

Niitä luulotautisia on yllättävän paljon, jotka kuvittelevat jokaisessa blogissa kirjoitettavan juuri heistä. Sellaisia onnettomia on. He ovat luonnostaan kykenemättömiä tajuamaan, että elämää on muullakin kuin heidän napansa ympärillä. He lukevat rikosromaanin ja nostavat syytteen kustantajaa kohtaan, koska tämä on julkaissut juuri heitä koskevan häväistyskirjoituksen. Tuttu juttu minullekin, mutta hieman eri ympyröistä.

Aina minä kuitenkin ihmettelen ruoka- ja muotiblogien suosiota. Nälkä kai se oli, joka opetti minut laittamaan ruokaa, ja pukeutumaan opin ihan vain siksi, että asuin täällä kylmässä pohjolassa. Kai se meidän sodanjälkeisten sukupolvien elämä oli monissa kohdin hyvin erilaista kuin nykyisten uusavuttomie,. joiden seurustelukin tapahtuu facebookin välityksellä. Jonkin verran olen sitä mieltä, että ei meidänkään sukupolvemme tarvitsisi ihan kaikessa koettaa hyvittää kokemiamme ankeita aikoja, ei ainakaan nykynuorisolle. Se oli silloin sitä aikaa ja nyt on nyt. Kyllä tietyillä vaikeuksilla ja omatoimisuudella on selkeästi kasvattava merkitys. Voi voi. ”On se julmaa, kun äiti on lopettanut jo kuusivuotiaana minun pukemisen, ja sen jälkeen olen ihan itse joutunut panemaan housut jalkaan, ja koulukyytikään ei tule hakemaan ihan pihasta.”

Tämän blogin kirjoitan nyt ihan siksi, että aion muuttaa blogin sisällön määritelmää niin, että en enää puhu pelkästään poliittisesta blogista, vaikka en ihan kokonaan aio politiikkaakaan hylätä. Blogin ideahan on toimia eräänlaisena mielipidekirjoituksena, ja toki minulla on mielipiteitä muustakin kuin politiikasta. Niistä aion myös kertoa. Palautteille ja kommenteillekin olen säilyttänyt mahdollisuuden, vaikka niitä toistaiseksi on melko harvakseltaan tippunut. En minä pahastu kovasti vastakkaisistakaan mielipiteistä, sillä se mielipiteen vapaus on yksi ihmisten perusoikeuksista.

 

Vastaisuudessa aion siis kirjoittaa ainakin uskonnosta ja urheilusta sekä lukuisista ulkomaanmatkoistani. En myöskään karta muita aiheita, jos oletan niiden kiinnostavan myös muita kuin itseäni.