Oppivelvollisuus

Kovin pienen huomion on saanut oppivelvollisuusiän nosto, jolla tosiasiallisesti on kovinkin suuria vaikutuksia tähän yhteiskuntaan. Sen kustannuksista riidellään hallituspuolueiden kesken, vaikka näennäinen sopu onkin syntynyt. Kun blogin tarkoitus on yleisesti ottaen toimia mielipidekirjoituksena, katson itsellänikin olevan oikeuden esittää mielipiteeni, vaikka en kaikkien alojen ammattilainen olekaan. Mielipiteitä minulla kuitenkin on lähes asiasta kun asiasta, ja näihin mielipiteisiin lienen myös oikeutettu.

Jo 70-luvulla vastustin koulu-uudistusta. Silloin en ollut ainut, mutta kun poliittinen vaikutusvalta puuttui, niin nappulahallitus vei uudistuksen läpi. Uudistuksen seuraukset havaittiin vasta paljon myöhemmin, mutta siten asiaan totuttiin, eikä siitä enää pidetty ”meteliä”. Nykyisin se on yleisesti hyväksytty asia, ja sen synty lienee kokonaan unohdettu. Tosiasiassa tapahtui niin, että kun ”vanha kunnon oppikoululaitos” romutettiin ja siirryttiin peruskouluun, oli pakko laskea vaatimustasoa, että kaikki pysyisivät mukana. Tämä oli ratkaiseva heikennys koulutuksemme tasoon, jota ei suinkaan paranna se, että tosiasiassa myös kaikki pääsevät lukioon niin halutessaan. Tästä on taas ollut seurauksena se, että myös ylioppilaskirjoituksista on tehty aiempaa huomattavasti helpommat, jotta kaikki edelleen pysyisivät mukana.

Akateeminen työttömyys on sitten saatu aikaan siten, että korkeakoulujen ja yliopistojen opiskelupaikkoja on lisätty siinä määrin, että lähes kaikille löytyy opiskelupaikka. Tätä pidetään hyvänä suuntauksena, siitäkin huolimatta, että se on jälleen johtanut siihen, että koulutuksen tasoa on ollut pakko laskea. Vain lääkäriliitto ja juristit ovat onnistuneet pitämään koulutuspaikkojen lukumäärän kurissa, josta taas on aiheutunut tuo toinen epäkohta: akateemisten ammattien kohtuuttomat palkkaerot. Ihan äkkiä ei tunnu oikealta, että kunnan palveluksessa oleva DI ansaitsee vain noin kolmanneksen terveyskeskuslääkärin palkasta, vaikka koulutustaso on jokseenkin sama.

Tämä nyt ei kuitenkaan ollut aihe, josta minun piti kirjoittaa, vaikka se läheltä liippaa.

Sen sijaan, että me nostamme oppivelvollisuus ikärajaa, voisimmekin uusia koko oppivelvollisuuskäsitteen. Poistaisimme oppivelvollisuusikärajan kokonaan ja vaatisimme vain luku- ja kirjoitustaidon oppimisen. Sen lisäksi antaisimme porrastetun mahdollisuuden edetä eri kouluasteiden kautta aina huippuosaamisen tasolle. Kukin siis kykyjensä ja halujensa mukaan.

Sellainen käsitys minulle on muodostunut, että ei koko ikäluokka ole innostunut opiskelusta, eikä meillä ole mitään syytä pakottaa heitä siihen. Kyllä me tarvitsemme myös näitä vähemmän koulutettuja ihmisiä ihan tavallisiin suoritustason töihin, missä pelkkä maalaisjärki ja kohtuullinen luku- ja laskutaito riittävät. Ei tarvitsisi tuoda Moskovan yliopiston professoreita kadunlakaisijoiksi saman aikaisesti, kun suhteellisen heikosti koulutetut maisterit makaavat kortistossa eivätkä suostu ottamaan työtä, joka ei vastaa heidän ammattiaan.

Kyllä se niin on, että me synnymme eriarvoisena. Toiset vaan ovat kyvykkäämpiä ja halukkaampia oppimaan kun toiset. Miksi me emme voisi hyväksyä tätä?