Elämän suuret totuudet

Asuin ihan lapsena Vaajakoski-nimisellä teollisuuspaikkakunnalla Jyväskylän maalaiskunnassa. Omaa saunaa meillä ei ollut, vaan kerran viikossa käytiin SOK:n yleisessä saunassa, ja siellä opin istumaan löylyssä ja kuuntelemaan vanhojen miesten juttuja milloin mistäkin asiasta.

Kovin pitkää aikaa ei sodasta ollut vielä kulunut, mutta se oli kuitenkin aihe, josta ei juurikaan puhuttu. Kansa rakensi identiteettiään, joten sopivan porukan paikalle sattuessa oli politiikka hyvin yleinen puheenaihe, ja heti kakkossijalle nousi urheilu, josta oli hieman helpompi olla samaa mieltä. Kansa oli jakautunut voimakkaasti ”työväkeen” ja ”porvareihin”. Minä en ymmärtänyt kummastakaan aatteesta yhtään mitään, silmät pyöreänä ihmettelin, miten aikuiset miehet saattoivat silmät kirkkaina tietää totuuden lähes kaikesta. Niitä totuuksiakin oli niin monenlaisia, että tuskin niistä oikeaa olisi löytänyt edes hohtimilla kiskoen. Jo silloin aloin epäillä, ettei kaikki mitä puhutaan olekaan ihan niin kuin puhutaan. Siitä asti olen ajatellut, ettei kaikki ole edes totta.

 

Erikoiseksi tämän maan tekee se, että tänne noita ”totuuksia” sopii tavallista enemmän, mutta onhan maamme laaja ja harvaan asuttu. Puolueiden määrästä ei kukaan ole oikein varma, ja vain erityisesti asiaan vihkiytyneet ovat tietoisia siitä, mitä mikin puolue todellisuudessa haluaa. Suurin osa poliitikoista valitseekin puolueen hieman sen mukaan, missä menestyminen näyttäisi todennäköisemmältä. Äänestäjät taas äänestävät sitä puoluetta, jota isä ja isoisäkin ovat äänestäneet. Tuntemattomalla totuudella on tosi vaikea vedota kansaan, joka on aina ollut hieman jääräpäistä.

Vitsiksi täällä Suomessa on nousut sanonta ”vale, emävale ja tilasto”. Johtuneekohan tämä siitä, että tilastot aika usein ovat hieman toista mieltä kuin meidän totuutena pitämät asiat. Johtuneeko matemaattispohjaisesta koulutuksestani, että jokseenkin luotettavana pidän tilastokeskuksen sivuja. Ainakin monin verroin luotettavampina kuin noita saunafilosofien totuuksia.

Jos totuuden löytäminen politiikan loputtoman upottavasta suosta on lähes mahdoton tehtävä, niin ei ole aivan helppo asia myöskään uskonto.

 

Maailmassa on isoja uskontoja toistakymmentä ja sen lisäksi lukematon määrä pikku-uskontoja ja erilaisia lahkoja. Jos joku väittää, että näillä ei olisi mitään yhteistä tekijää, niin on todella väärässä! Kaikki nimittäin uskovat yksin olevansa oikeassa. Kun Raamattu kanonisoitiin 300- luvulla, ei kukaan uskaltanut väittää, että siihen sisällytetyt tekstit eivät ehkä olisikaan Jumalan sanaa, koska ”arvovaltainen” ukkolauma oli ne sellaiseksi julistanut. Olen ehkä ainut ortodoksi, joka on asettanut tämänkin asian kyseenalaiseksi. Tämä vain siksi, että en usko Jumalan tarvitsevan pappeja tai piispoja sanojensa sensuroijiksi. Uskontunnustuksen mukaan minä uskon Jumalaan. Toisin sanoen uskon siihen, että on olemassa joku meitä korkeampi voima, joka pyörittää tätä järjestelmää. Enemmän kuin Raamattuun tämä usko perustuu siihen ajatukseen, että tämä maailmankaikkeus on niin hieno matemaattinen järjestelmä, että se ei ole voinut syntyä sattumalta.

Silti kunnioitan Raamattua pyhänä kirjana, koska en ole havainnut siinä annetun yhtään huonoa neuvoa. Pidän myös ikoneja pyhinä kuvina, koska ne auttavat minua keskittymään itselleni tärkeisiin asioihin. Ihminen tarvitsee hiljentymisen hetkiä, joten siksi sain ajatuksen rakennuttaa Kalajoen hiekkasärkille rukoushuoneen. Siitä tuli ortodoksinen, koska minä olen ortodoksi. Se on kuitenkin julistettu ekumeeniseksi ja palvelee kaikkia Jumalaan uskovia ihmisiä.