Koulun nurja puoli

Me suomalaiset kiitämme itse itseämme väittämällä, että meillä on maailman paras koulujärjestelmä ja maailman parhaat kätilöt, jotka auttavat naisiamme synnyttämään maailman parhaita ihmisiä.  Ihan hyvin tähän voi uskoa kuka tykkää olla tämän sortin uskovainen, mutta todellisuus on hieman toisenlainen.  Saattaa hyvinkin olla niin, että ”on lottovoitto syntyä Suomeen”, mutta totuuden nimissä on sanottava, että se on korkeintaan viisi oikein ja lisänumero.

Ei siis aivan turhaan tätäkään arpaa ostettu, mutta tilastollinen totuus on se, että maailmassa on satoja paikkoja, joihin syntyminen on jonkin verran suurempi voitto.  Sadan maailman arvostetuimman yliopiston joukkoon sopii vain yksi suomalainen yliopisto, ja ihan samanlaisia lapsia auttavat mailmaan kaikki kätilöt kaikkialla maailmassa.

Suomalaisen koulutuksen nurja puoli on se, että vaatimustaso pidetään niin alhaisena, että riman yli onnistuu kepluttelemaan jokainen, joka sitä haluaa. Ja ne, jotka eivät sitä itse edes halua, työnnetään jotenkin läpi putken alkuosasta. Onhan meillä oppivelvollisuus, joka ei tosin tarkoita todellista velvollisuutta oppia mitään, vaan olla ainoastaan rattaissa mukana johonkin tiettyyn ikään asti.

Kaikesta huolimatta suomalainen yhteiskunta arvostaa suomalaista koulutusta jopa siinä määrin, että emme osaa tai emme halua huomioida ulkomailla suoritettuja opinnäytteitä tällä Suomessa yhtään miksikään. Selvää on, että Suomessa lääkärin tulee osata suomea, mutta kohtuutonta on, että Moskovan yliopiston professoria pidetään vuosikaudet kadunlakaisijana. Uskoisin, että tähän meillä ei ole edes varaa.  Vähän ihmettelen myös sitä, että joku Itä-Suomen yliopistossa suoritettu kielenopettajantutkinto ohittaa Campridgen yliopiston tutkinnon silloinkin, kun kyseessä on huomattavan kokenut ulkomailla toiminut opettaja. Tässä nyt en mitenkään halua aliarvioida Itä-Suomen yliopiston tasoa, mutta esitän ihan vilpittömän kysymyksen, että ohittaako se todella monia maailmalla tunnettuja yliopistoja vain siksi, että sattuu olemaan osa suomalaista koulujärjestelmää.

 

Tämä on se toinen suomalaisen järjestelmän nurja puoli. Koulutus asetetaan jokseenkin aina osaamisen edelle vetoamalla muodolliseen pätevyyteen.

Uskallan arvostella tätä järjestelmää siksi, että en tunne itseäni erityisen oppineeksi, vaikka olen kahlannut tuon putken läpi lähes kokonaan. Ainoastaan tohtorin tutkinnon jouduin keskeyttämään sydämen pettämisen vuoksi. En tiedä, miten loppumatkasta olisi käynyt pääni kanssa, mutta siihen saakka olin enimmäkseen tarvinnut istumalihaksia.

Politiikka on se pakopaikka, jossa on onnistuttu häivyttämään kaikki muodollisen pätevyyden vaatimukset. Koulunsa keskeyttäneet ja lähes kokonaan kouluttamattomat saattavat kevyesti nousta maistereiden ja tohtoreiden ohi, ja tavallaan näin on hyvä.  Todellista osaamista tulee todellakin arvostaa, mutta merkityksensä on myös sillä mitä osaa. Lankkujen sahaamisen osaaminen ei ehkä sittenkään anna sitä pätevyyttä, jolla kansan asioita hoidellaan.

Kyllähän politiikassakin on tehtäviä, joissa todellinen ammattipätevyys olisi syytä asettaa poliittisen pätevyyden edelle, tai ainakin sen rinnalle. Sanotaan nyt vaikka esimerkkinä ministerin pestit.  Armeijaan käymätön puolustusministeri on kyllä yhtä makaaberi asia kuin professori kadun lakaisijana.

Niin, että silleen. Onhan meitä moneen junaan. Ei kaikista oppineista ole kaikkiin virkoihin… kaikista ei ehkä mihinkään, mutta ainahan voi heilutella natsilippuja ja kylvää rasistisia mielipiteitä. Siihen kelpaa varmasti, vaikka ei koskaan olisi mitään koulua edes loppuun saanut.