Hengellinen herääminen

Ote tulevasta kirjastani. 

Kuten elämä yleensäkin, niin myös tämä kirja etenee pala palalta. Vaikka tarkoituksena on hahmottaa siirtolaispojan elämäntarina kokonaisuudessaan, ei se voi tapahtua yksittäisten tapahtumien ketjuna, joista yhteen laskien sitten voitaisiin päätellä eletyn elämän pituus. Kyllä monia asioita on eletty varsin samanaikaisesti, rinnan moneen muun elämänvaiheen kanssa. Elämä on kuin kalan suomut, tapahtumat ovat osittain päällekkäin ja osittain lomittain.

En ole koskaan ollut ns. ”uskovainen” siinä mielessä kuin tällä termillä usein ihmisiä luokitellaan. Jos joku minut tunteva on minutkin ylentänyt tuohon kategoriaan pelkän elämäntapani perusteella, niin en vastaankaan väitä. Toki ne pohjautuvat tiettyyn kristillisyyteen, mutta mitään erityistä uskonnollista kokemusta, samaan tapaan kuin Paavali koki, en koskaan ole kokenut. Ehkä sitä voitaisiin sanoa pikemminkin hengelliseksi heräämiseksi, johon saattoivat hyvinkin vaikuttaa kokemukset poliittisten pyrkyreiden ”tarinoista”. Ehkä se kuitenkin tapahtui hitaan kehityksen tuloksena, jonka lähtölaukaukset kiteytyivät seuraaviin tapahtumiin.

Istuin kerran saunan lauteilla urheiluaikaisen ystäväni Pertti ”Purtsi” Purhosen kanssa ja kuuntelin hänen kertomuksiaan uskonnostaan ja raitistumisestaan. Purtsihan oli helluntailainen, ainakin vakaumukseltaan. Olin tuntenut Purtsin jo vuosia, enkä kovin juoppona häntä koskaan ole pitänyt, mutta nyt oivallan, ettei kyse olekaan siitä mitä minä ajattelin, vaan siitä miten hän itse sen asian koki. Silloin elettiin kai jotain 70-luvun loppupuoliskoa, ja Purtsi oli viettänyt päihteetöntä elämää jo usean vuoden. Ehkäpä minunkin ”tipaton tammikuuni” oli venähtänyt parin vuoden mittaiseksi, joten asiat vilpittömästi kiinnostivat minua. Olin luultavasti saavuttanut jo vaiheen, jossa ei niinkään arvosteltu kenenkään elämäntapaa tai uskontoa. Paremminkin näitä asioita ihailin ja arvostin. Niin kuin toisaalla tässä kirjassa kerron omasta ”rikastumisestani”, niin samantapainen oli myös hengellinen heräämiseni. Ehkä tuo tapaus voidaan kiteyttää muutamaan tuolloin saunanlauteilla lausuttuun lauseeseen.

Sanoin Purtsille:  ”Ehkä sinun on helppo puhua noin, kun olet kokenut hengellisen heräämisen, mutta en minä ole mitään sellaista kokenut.” Hetken hiljaisuuden jälkeen Purtsi vastasi tähän: ” Kuinka voi noin puhua mies, joka on itse havainnut, että elämä ei voi jatkua tällaisena.”

 

Sitten istuimme hetken hiljaa. Me kaksi entistä urheilijaa, joiden elämäntavat eivät ehkä sivullisten mielestä kovinkaan jumalatomia olleet ennestäänkään, mutta jotka olivat nähneet maailmassa myös sen nurjat puolet.

Kyllä minä luulen, että tuosta hetkestä alkoi se osa elämääni, jota edelleen elän ja jonka luulen näyttäytyvän ulospäin kovasti kristillisenä. Totta on, että kristillisyyteen olen pyrkinytkin, mutta tuskinpa olen kovinkaan synnittömänä onnistunut elämään. Pahimmat luonteenvirheet olen kuitenkin saanut kuriin ja pystyn niiden kanssa elämään.

Myöhemmin Ouluun muutettuani tapasin kanttori-Jussiksi nimitetyn kaverin, jonka elämänfilosofia teki minuun suuren vaikutuksen. Itse olin kirkosta eronnut, mutta se ei tuntunut Jussia häirinneen. Myös hänen veljeensä Olaviin sain tutustua. Olli oli silloin Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra, ja niinhän siinä kävi, että ennen kuin huomasinkaan, olin minäkin tämän seurakunnan jäsen. Mikään aktiivi en koskaan ollut, mutta silloin tällöin pahan päivän kohdatessani hain tukea seurakunnan siipien suojasta. Olinhan Karjalan pakolaisia, joten ortodoksisuus oli minulle kyllä tuttua jo entuudestaan, mutta vasta nyt koin seurakunnan merkityksen ihmiselle.

”Hihhuliuskovaista” minusta ei ainakaan vielä ole tullut, mutta kristilliset arvot ovat syventyneet neljän viimeisimmän vuosikymmenen aikana, ja kiitollisena tälle paremmalle elämälle sain luvan ja kunnian rakennuttaa Kalajoen ortodoksisen tsasounan Kalajoen hiekkasärkille. Tästä projektista on julkaistu erillinen kirja ”Hirsi kerrallaan, Kalajoen tsasouna kuvina”.

Näin on siis minun elämäni kieppunut urheilun, uskonnon ja politiikan parissa. Jos jotain pitäisi pois karsia, niin kyllä minä politiikasta aloittaisin. On sanottu, että ”politiikka on likaista peliä”, ja kyllä se totisesti sitä on. Juuri missään muussa yhteisössä en ole tavannut niin paljon panettelua, valehtelua ja juonittelua. Itse en siihen muista koskaan sortuneeni, mutta enhän muista myöskään nukkuneeni vaalitilaisuuksissa, tai hankkineeni joitakin salassa pidettäviä tietoja rikollisella tavalla ja sitten niitä julkistanut.

Toki kyse voi olla minun huonosta muististani, mutta ainakaan tuo viimeinen väite ei vain sovi mihinkään kategoriaan minun teoistani. Kyllä minä oikeasti uskallan väittää, että kyse on siitä likaisesta pelistä.