Politiikka ja totuus

Niinhän sitä sanotaan, että totuutta on kahdenlaista. Minun totuuteni ja sinun totuutesi. Joskus jompikumpi näistä totuuksista sattuu olemaan myös absoluuttinen totuus, joka onkin se kolmas totuuden laji.

”Ei oikeutta maassa saa, ken itse ei sit hanki” kerrotaan Jaakko Ilkan aikoinaan sanoneen. Sanoi tai ei, en sitä voi tietää, mutta sen olen ollut huomaavinani että politiikassa tähän näyttävät kaikki keinot olevan luvallisia. Monet poliittiset kiipijät ja kepluttelijat syytävät hyvinkin pahoja valheita kanssaihmisistään. Monet ovat myös saaneet tuomioita näistä asioista, mutta ei se näytä toimineen edes kunnon pelotteena. Kyllä siinä eräs kristinuskon vahvimmista opetuksista,. ”älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi”, pääsee unohtumaan. Vain harvoin ihmiset nostavat syytteitä pahojakaan loukkauksia kohdatessaan. Hyvin tietoisena siitä, että ihmisillä on taipumus lähes aina jakautua kahteen leiriin, juttuihin uskoviin ja niihin jotka eivät usko niihin, ja useimmat jättävät asian sikseen. Jos viet asian oikeuteen, siitä tulee julkinen ja vaikka kenties tuo ”väärän todistuksen” sanoja tuomittaisiinkin pikkuiseen sakkoon, jäisi osalle kansaa sellainen käsitys, että kyllä tuo ”väärän todistuksen” kohde jotain väärää on tehnyt.

Itsekin blogeja kirjoittavana luen joskus ihan opin vuoksi myös toisten blogeja. Myöskin poliittisia, joista tuon havainnon olenkin tehnyt. Poliittisia blogeja kirjoittavat paitsi oikeat poliitikot, niin myös poliittiset nousukkaat. Myös muutamat meistä, joskus politiikassa mukana olleet ja edelleen politiikkaa seuraavat harrastavat tätä. Tämä on ikään kuin meidän epäpoliitikkojen tapa ottaa edelleen kantaa yhteisiin asioihin.

Vasta nyt, itse aktiivista toiminnasta luopuneena, huomaan nuo kaikki kiemurat, joilla itse kukin koettaa poliittista kilpeään kiillottaa. Siellä on paljon omaa kehua ja oman menneisyyden vääristelyä, mutta myös näitä toisiin kohdistuvia valheellisia väitteitä. 

 

Eihän elämä sellaista saa olla!

Kun itse, vuosia sitten, jouduin politiikkaan mukaan, minua pyydettiin siihen. Vähän kerrassaan ajauduin aina syvemmälle ja syvemmälle, kunnes huomasin olevani lähes kaulaa myöten politiikan suossa. Systemaattisesti olin jo vuosikausia kieltäytynyt minkäänlaisesta ehdokkuudesta, kunnes elämä toi minut tänne Kalajoelle. Ei pienessä mielessänikään käynyt ajatus, että rikkoisin hyvin alkaneen eläkeläisyyteni sotkemalla itseäni poliittiseen soppaan. Kieltämättä itsetuntoani hieman hiveli, että kansanedustaja soitti minulle ja pyysi minua perustamaan paikallisyhdistystä Kalajoelle. Tästä kunniasta kieltäydyin, mutta lupasin olla mukana sen aikaa, että yhdistys pääsee toiminnan alkuun. No olinhan minä, mutta kunnolliseen alkuun ei koskaan päästy, sillä uudet tottumukset tulevat tosi hitaasti, eivätkä vanhat koirat karvoistaan mihinkään pääse.

Puolueesta olen eronnut jo jonkin aikaa sitten, mutta Kalajoen perussuomalaisten hallituksessa olen edelleen. Kalajoen perussuomalaisten toimintaideahan on pääasiassa kaupungin asioihin osallistuminen. Ehkä ProKalajoki ajaa samoja asioita, joten mahdollisesti myös yhteistyöstä voidaan keskustella. Kunnallisvaaleihin asti minä kirjoittelen tätä blogia ja koetan pysytellä totuudessa niinkuin uskon tähänkin asti pysyneeni. Kyllä se pahalta tuntuu, kun huomaan, että läheskään kaikki eivät tätä periaatetta noudata.

Sellaistahan se on. Jokaisen on tultava toimeen oman moraalinsa kanssa.